Työ Suomen Ampumahiihtoliiton lajipäällikkönä pitää entisen kilpaurheilijan kiireisenä. Kansainvälistä menestystä urallaan saavuttanut Kauppinen kiittelee Kontiolahden harjoittelumahdollisuuksia monipuolisiksi.

Suomen Ampumahiihtoliiton lajipäällikkö ja entinen kilpaurheilija Jarkko Kauppinen kannustaa ihmisiä liikkumaan. – Myös henkistä hyvinvointia voi vahvistaa fyysistä kuntoa kohottamalla. Itselläni kestävyyspainotteiset lajit kuten juoksu ja hiihto ovat edelleen vahvasti mukana. Tykkään myös pelata pallopelejä ja käydä heittämässä frisbeegolfia, jos siihen löytyy aikaa, Kauppinen kertoo. Kuva: Kirsi Taskinen
1 AMMATTI. Nykyinen työnkuvani on laaja, siihen sisältyy mm. henkilöstöasioita, sidosryhmäyhteistyötä sekä kehittämistyötä. Johdan ja ohjaan Ampumahiihtoliiton toimintaa omalla vastuutontillani sovitun strategian ja tavoitteiden mukaisesti. Työhön saan tukea muilta liiton vastuuhenkilöiltä. Lisäksi tärkeä osa työtäni on valmennuksen koordinointi. Suunnittelemme mm. leiritys- ja kilpailukautta lajiliiton huippu-urheilusta ja valmennuksesta vastaavien kanssa.
2 HUIPPU-URHEILU. Mielenkiintoisinta työssäni on huippu-urheilussa mukana oleminen. Pääsen vaikuttamaan siihen, että urheilijamme saavuttaisivat parempia tuloksia. Olisi hienoa olla vielä enemmän mukana valmennuksessa ja nähdä paremmin urheilijoiden päivittäistä tekemistä, mutta siihen ei aina ole muiden kiireiden vuoksi mahdollisuutta. Tällä hetkellä ollaan menossa kohti kilpailukautta ja myös tulevan kauden olympialaiset työllistävät.
3 HARJOITTELU. Kontiolahden ampumahiihtostadionilla on monipuoliset harjoittelumahdollisuudet. Kesällä voi hyödyntää hyvää rullarataa ja lähiympäristön lenkkeilymaastoja. Ensilumenladulla on valtava merkitys kilpaurheilijoille ja muille kestävyysurheilun harrastajille. Lumiharjoittelu ja hiihtotuntuman saaminen ovat tärkeitä kilpailukauden alkuvaiheessa. Lisäksi Kontiolahdella on hyvä ampumapenkka ja ammuntaan voi hakea lisää sykettä mm. seinänousun kautta.
4 KILPAURA. Minusta tuli ampumahiihtäjä monen sattuman kautta. Isä oli hiihtäjä ja harrasti myös ampumahiihtoa, sillä oli varmastikin iso merkitys. Harrastin nuorena myös paljon muita lajeja kuten jalkapalloa, lentopalloa ja yleisurheilua. Erityisesti keihäs oli mieluisa laji. Lopullisen lajivalintani tein noin 16-vuotiaana. Ampumahiihdossa vaaditaan kovaa kuntoa ja hyvää ammuntataitoa. Lajin yllättävyys on kiehtovaa, sillä kovin hiihtäjä ei aina voita kilpailua. Se pitää ihmisen nöyränä.
5 MUISTOT. Kilpaura on jo ohi, mutta joskus kaipaan sitä huippukunnon tunnetta ja erittäin kovia harjoituksia, jotka sain tehtyä onnistuneesti. Parhaimmat muistot ovat kansainvälisistä kisoista, viestialoituksista, joissa tulin kärkiporukassa vaihtoon, sekä onnistuneista henkilökohtaisista kisoista maailmancupissa. Mieleen on jäänyt tietysti myös kilpailu, jossa sijoituin maailmancupissa kymmenen parhaan joukkoon.
Kirsi Taskinen