Musta morsian toivoo yhdenvertaista avioliittoa

Joensuun kirkkoon saapuva näyttämöteos rohkaisee muuttamaan syrjiviä rakenteita. Esitys on nähty tähän mennessä vasta Oulussa, Helsingissä ja Tampereella.

Joensuun kirkkoon saapuva näyttämöteos rohkaisee muuttamaan syrjiviä rakenteita. Esitys on nähty tähän mennessä vasta Oulussa, Helsingissä ja Tampereella.

Mustavalkoinen kuva hääparista.
Joensuun seurakunta halusi Musta morsian -esityksen Joensuun kirkkoon. Teoksen näyttelijät ovat hailuotolaisia ihmisiä ja esitystä on tehty yhteistyössä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kanssa. Kuva: Aino Väänänen

Musta morsian -teoksessa mustaan huntuun pukeutuneet morsiamet kertovat miltä tuntuu, kun toive kirkkohäistä ei toteudu. Seksuaalivähemmistöjen tasavertaisesta kohtelusta kirkossa kertova Musta morsian on esitetty tähän mennessä Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Päivää ennen Joensuun kirkkoa teos nähdään Pyhän Johanneksen kirkossa Kuopiossa.

– Halusimme Musta morsian -teoksen Joensuun kirkkoon, koska se on vahva kannanotto ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta, Joensuun seurakunnan kirkkoherra Katri Vilén toteaa.

– Joensuun seurakunnassa on jo vuosien ajan tehty määrätietoista työtä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon eteen. Kaikkien ihmisten täytyy saada olla tervetulleita kirkkoon ja kaikkien rakkautta, ihmisarvoa ja tunteita täytyy myös osata kunnioittaa, hän jatkaa.

Käsikirjoituksen pohjana kymmeniä tositarinoita

Tositarinoihin perustuvan näyttämöteoksen käsikirjoituksen pohjana on kymmenien seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten haastatteluja. Lopullisessa käsikirjoituksessa tarinoita on yhdistelty toisiinsa.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Anne-Maria Haapala tiesi jo alkuvaiheessa, että kokemukset pitää kuulla juuri kirkossa.

– Tämä vaatii mahtipontiset puitteet, koska asia on niin iso, ei vain teatterilavojen asia, Haapala sanoo.

Haapala kuuluu kirkkoon ja hänen miehensä on pappi. Hän haluaa nostaa keskusteluun asioita, joita kokee tärkeäksi.

− Syvästi rakastuneilla on haave perheestä, lapsista ja elämän jakamisesta tulevan puolison kanssa. Jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi ja rakastaa, Haapala tiivistää kuulemiaan tarinoita.

Idea lähti vihkiryijystä, jonka päälle kaikki eivät saa polvistua

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaan kantaa ottava esitys on saanut jotkut ihmiset kirjoittamaan ikäviä viestejä Anne-Maria Haapalalle. Katsomaan tulleilta esitys on saanut kuitenkin lämpimän vastaanoton.

– Esimerkiksi Oulun tuomiokirkko oli lähes täynnä, eikä taputuksista meinannut tulla loppua. Se oli pysäyttävää.

Idea teokseen lähti Hailuodon kirkon vihkiryijystä, jonka päällä hääpari seisoo ja on polvistuneena vihkitoimituksen ajan.

– Vihkiryijyä katsoessani ajattelin ihmisiä, jotka eivät saa polvistua sen päälle. Kirkko ei tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoa, joka on kuitenkin avioliitto Suomen lainkin mukaan. Se tuntui epäreilulta.

Asiat voivat muuttua alhaalta päin

Esitykseen kuuluu myös pieni orkesteri, jossa ”häämuusikkona” toimii Laura Närhi. Kappaleet nousevat esitykseen liittyvistä tarinoista.

Anne-Maria Haapala toivoo, että Musta morsian herättelee katsojat vaikuttamaan.

– Toivon, että katsojat lähtevät esityksestä miettien, että ”niin, miksi ei”, ja että he tekisivät kaikkensa sen eteen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat saavat tasavertaisen kohtelun.

– Toivon myös, että ihmiset miettisivät, kuinka hienoja asioita rakkaus ja sitoutuminen ovat ja että rakkaus kantaa. Asiat voivat muuttua myös alhaalta päin.

 

Kirsi Taskinen

 

Jutussa on hyödynnetty lähteenä Kirkko ja Kaupunki -lehden 14.9.2022 julkaistua artikkelia.

 


Musta morsian

  • Joensuun kirkossa la 11.2. klo 19 osana Joensuun kirkon 120-vuotisjuhlavuotta
  • Orkesterin häämuusikko: Laura Närhi
  • Näyttelijät: Aki Heiskanen, Anne Nivala, Timo Juntunen, Tanja Turtiainen, Mirjami Rautio ja Eija Ranta
  • Käsiohjelma 25 euroa, tuotto menee esityksen tuotantoon

5xmielessä: ”Koskaan en voi tietää, milloin tarvitsen toista ihmistä”

Pohjois-Karjalan uusi maakuntajohtaja on tullut tutuksi mm. mopoilevana kunnanjohtajana, joka osaa ottaa nuoret huomioon. Toisen ihmisen kunnioittaminen on yksi keskeisimmistä teemoista, kun Hirvonen listaa oman elämänsä tärkeimmät arvot.

Pohjois-Karjalan uusi maakuntajohtaja on tullut tutuksi mm. mopoilevana kunnanjohtajana, joka osaa ottaa nuoret huomioon. Toisen ihmisen kunnioittaminen on yksi keskeisimmistä teemoista, kun Hirvonen listaa oman elämänsä tärkeimmät arvot.

Maakuntajohtaja Markus Hirvonen seisoo lumisessa maisemassa kuksa kädessään ja katsoo hymyillen kameraan.
Tasa-arvossa ei voi olla ”mutta kun” -toteamusta, vaan ihmisten välinen tasa-arvo on ehdoton, toteaa maakuntajohtaja Markus Hirvonen. Kuva: Jarno Artika

1 Ihmisarvo. Jokaisen ihmisen jakamaton ihmisarvo on aina ollut minulle tärkeä arvo. Ihmisoikeusjulistuksen mukaisesti kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan ja tämä tulee aina maailman mullistusten keskellä muistaa. Tämä näkemys vahvistui tehdessäni sairaanhoitajan töitä ja ihmisarvosta lähtevä ajattelu on seurannut minua myös myöhempään työelämään.

2 Oikeudenmukaisuus. Toimintaani on aina leimannut vahva pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja minulle on muodostunut vahva halu taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Maailmassa löytyy koko ajan epäoikeudenmukaisuutta, mutta silti sitä vastaan pitää tehdä töitä. Pohjois-Karjalaa kohtaan on esitetty epäoikeudenmukaisia ratkaisuja pitkin aikaa, ja oma työni on toimia Pohjois-Karjalan edun puolesta.

3 Lähimmäisenrakkaus. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä monessa elämän vaiheessa, joten pyrin kohtelemaan aina ihmisiä hyvin. Koskaan en voi tietää, milloin tarvitsen toista ihmistä. Jokapäiväisessä arjessa minulla on aina vahva pyrkimys kohdella kaikkia kunnioittavasti.

4 Vapaus. Jokaisella ihmisellä tulee olla vapaus elää valitsemaansa elämää sillä edellytyksellä, ettei siitä koidu vahinkoa muille. Suomessa meillä on monia vapauksia kuten sananvapaus, omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, elinkeinovapaus, mutta näiden vapauksien mukana tulee myös vastuu. Vapauden ja vastuun liitto mahdollistaa hyvän yhteiskunnan kehittämisen.

5 Tasa-arvo. Kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo on länsimaisen yhteiskunnan peruspilari. Tasa-arvossa ei voi olla ”mutta kun” -toteamusta, vaan ihmisten välinen tasa-arvo on ehdoton. Julkisessa virassa toimiessa tasa-arvon vaatimus kaikessa toiminnassa on itsestäänselvyys, mutta maailma ei ole tältäkään osin valmis. Työtä tasa-arvoisen maailman puolesta pitää jatkaa, minunkin.

Kirsi Taskinen

Näkökulma: Miksi ja mitä sateenkaaritoimintaa?

Valitettavasti kaikki seurakuntalaisemme eivät koe jumalanpalveluksia sillä tavalla turvalliseksi paikaksi, että uskaltaisivat tulla mukaan. Siksi tarvitaan sateenkaarimessua.

Joensuun seurakuntakeskuksessa järjestettiin joulukuun alkupuolella viime vuonna ”God Love Pride” -valokuvanäyttely. Päätimme pystyttää sen kappeliin, koska se oli ainut tila seurakuntakeskuksella, joka oli tuona aikana käyttämättömänä. Lisäksi se on sellainen tila, jonka kohdalla jokainen voi itse valita, meneekö sisään vai ei. Näin näyttelyä ei joudu katsomaan ikään kuin vahingossa. Kaikki eivät ole kokeneet kappelia sopivaksi paikaksi näyttelylle. Olen pahoillani, jos joku on pahoittanut mielensä tästä.

Kirkossamme sateenkaaritoiminta on tyypillinen uusi toimintamuoto, joka on alkanut ruohonjuuritasolta eikä siitä ole kirkossamme yhteisiä ohjeita tai toimintatapoja. Tampereen seurakuntayhtymän sateenkaarimessusta sanotaan Tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilla: ”Kaikille avoin messu, erityisesti tervetuloa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat läheisineen.”

Kallion seurakunnassa vuoden 2019 pappi Jaana Partti on tehnyt sateenkaarityötä 20 vuotta. Suomen kirkon pappisliiton jäsenlehdessä CRUX hän perustelee työtään näin: “Motivaationi sateenkaarityöhön nousee evankeliumeista: Jeesuksen tavasta suhtautua erilaisiin ihmisiin sekä luomisteologiasta. Jokainen ihminen on Jumalan kuva juuri sellaisena kuin on.”

Joensuun seurakunnassa järjestettiin aiemmin yksi sateenkaarimessu vuodessa Pride-viikolla. Useilta seurakuntalaisilta tulleen toiveen mukaan olemme nyt lisänneet messujen määrää ja järjestäneet keskusteluiltoja, joista on tullut paljon hyvää palautetta.

Piispamme kokoontuivat Joensuussa elokuussa 2018. He antoivat selonteon avioliittolain muutoksen johdosta. Tuon asiakirjan johdannossa on kirjoitettu se luterilainen etiikka, jonka pohjalta nousee suhtautumisemme sukupuolivähemmistöihin:

”Vaihtelevien elämäntilanteiden keskellä kirkko haluaa tukea ihmisiä ja julistaa hyvää sanomaa pyhästä Jumalasta, jonka edessä kaikki ovat syntisiä ja jonka armoa kaikki tarvitsevat (Room. 3:22–24). Jokainen ihminen on Jumalan kuva (1 Moos. 1:27) riippumatta iästä, alkuperästä, kielestä, kansalaisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. […]

Kirkossa on tilaa erilaisille perheille, yksineläville, leskille, eronneille sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Kristuksessa kaikki ovat yhdenvertaisia (Gal. 3:26–28) ja kutsutut pitämään toista parempana kuin itseään (Fil. 2:3). Erilaisten vähemmistöjen karsastaminen tai poissulkeminen on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta.”

Tässä meillä on opettelemista. Valitettavasti kaikki seurakuntalaisemme eivät koe jumalanpalveluksia sillä tavalla turvalliseksi paikaksi, että uskaltaisivat tulla mukaan. Siksi tarvitaan sateenkaarimessua. Tavoite olisi tietysti se, että joskus voisimme vapain mielin olla kaikki yhdessä yhteisessä jumalanpalveluksessa.

Petri Rask
Joensuun ev.lut. seurakunnan kirkkoherra

Isäksi opintojen ohessa – Lauri Havukainen nautti koti-isänä olemisesta

Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta glorifioiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.

Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta glorifioiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.

Lauri Havukainen seisoo ulkona sylissään 1-vuotias Silas-poika.
Lauri Havukainen on seurannut syntyvyyden laskuun liittyvä keskustelua yhteiskuntatieteilijän kiinnostuksella. ”Vaikka syntyvyystilastot ovat karmeita katsoa, en lähde moralisoimaan sitä, jos joku ei halua lapsia. Syyt siihen ovat monenlaisia. Esimerkiksi ympäristön ja lasten tulevaisuus on monelle aito huoli. Itse en sellaisia pelkoja niin voimakkaasti koe”, sanoo Havukainen.

1. LÄSNÄOLO. Minulle on pienestä asti ollut selvä, että haluan tulla isäksi. Näen jopa vähän synkkänä sen, että ei olisi ketään, joka jatkaa täällä minun jälkeeni. Lapsuudenkotini perhekulttuuri oli lapsimyönteinen. Olen siitä onnekas, että isäni oli paljon kotona ja leikki minun ja kolmen sisarukseni kanssa. Myös minä haluan olla lapselleni läsnä.

2. SYNTYMÄ. Meillä on vaimoni kanssa yksi lapsi, juuri vuoden täyttänyt Silas. Hän syntyi sektiolla, joten tiesimme etukäteen syntymäpäivän. Leikkaussaliin mennessä olin sumussa jännityksestä. Syntymä oli todella erikoinen kokemus. En ole koskaan tuntenut sellaista tunnetta kuin se, mikä minulla oli, kun lapsi rääkäisi ensimmäisen kerran. Tunnetta on vaikea kuvailla. Se oli tietynlaista vastuun ja välittämisen tunnetta, jollaista en ollut aiemmin tuntenut mitään tai ketään kohtaan.

3. OPISKELUAIKA. Olimme vaimoni kanssa molemmat opiskelijoita, kun Silas syntyi. Olen vähän ihmetellyt puheita siitä, että elämän pitäisi olla taloudellisesti hirveän vakaalla pohjalla ennen kuin lapsi syntyy. Totta kai ymmärrän kysymyksen siitä, onko lasta varaa elättää, varsinkin jos ei ole opiskelu- tai työpaikkaa. Mutta ei minulla ole ikinä ollut vahvasti se olo, että lapsi olisi suuri taloudellinen riski. Opiskeluaika oli hyvä aika tulla vanhemmaksi. Pystyin olemaan joustavammin kotona. Vaimoni sai äitiyslomalla gradunsa valmiiksi.

4. KOTI-ISYYS. Jäin Silaksen kanssa koti-isäksi, kun hän oli 7 kuukautta. En vaihtaisi sitä aikaa pois. Kun liikuin Silaksen kanssa leikkipuistoissa ja Perheentalolla, muut kotivanhemmat olivat järjestään äitejä. Koti-isyyteen suhtaudutaan oudon ristiriitaisesti: tietyllä tavalla isän kotiin jäämistä glorifioidaan, toisaalta kysellään, miksi sinä jäit kotiin eikä äiti. Tuntuu kuin sille pitäisi olla joku selitys, että olen lapsen kanssa kotona.

5. HETKET. Haastavinta vanhemmuudessa on ollut se, että vauva on nukkunut vähän hajanaisesti. Olemme molemmat vanhemmat olleet aika väsyneitä. Muu arki ei ole tuntunut millään tavalla raskaalta. Parhaimpia hetkiä ovat aamut, kun viereen nukahtanut lapsi mönkii minut hereille. Myös sitä on valtavan hienoa seurata, kun lapsi oppii uutta. Avuton vauva alkaa kehittyä isommaksi ihmiseksi.

Virpi Hyvärinen

Kolumni: Tasa-arvon takaisku?

Tasa-arvon saavuttaminen ja ylläpitäminen on vaikeaa. Vaikeinta se on silloin kun täytyisi tunnustaa, että oma etuoikeutettu asema on toisen tasa-arvon toteutumisen este.

Huhta Ilkka 002Kolmannen lapseni kohdalla minulle tarjoutui tilaisuus olla vuosi koti-isänä. Hiekkalaatikon reunalla jaoin soseruokareseptejä monien muiden isien kanssa. Mikä oman isäni sukupolvessa oli ollut poikkeuksellisesta, oli ikäpolveni keskuudessa ihan normaalia. Isä pikkulapsen kanssa kotona ei enää ollut tavatonta. Vain kerran koti-isänä ollessani ajauduin sukupuoleni vuoksi konfliktiin. Paikallisessa ravintolassa vieraillessamme en löytänyt miestenhuoneesta pottaa. Naisten puolella sellainen kuulemma oli, joten annoin kriittistä palautetta ravintolanpitäjälle. Tämän tyly vastaus oli, että äidit tarvitsivat sitä useammin kuin isät. Koska meidän perheessä pottaa käytti vain vauva, ilmaisin tämän tosiasian loukatun koti-isän omanarvontuntoa puhkuen.

Eedelleen elämme yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo ei aina toteudu. Ei edes sukupuolten välinen, saati tasa-arvo koko kirjossaan. Monet merkit viittovat päinvastoin suuntaan, että takavuosien edistysaskelien jälkeen myös Suomen kaltaisissa tasa-arvon mallimaissa on otettu takapakkia. Alkuvuodesta julkaistu Taantuvan tasa-arvon kirkko -teos oli pysähdyttävä lukukokemus. Sen kirjoittajat jakavat kokemuksen siitä, että kirkossakin tasa-arvoloukkaukset ovat monen naisen, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön edustajan sekä maahanmuuttajan jokapäiväistä arkea.

Lähihistoriassamme tapahtui paljon. Lainsäädäntömme saatiin uudistettua verrattain nopeasti verrattain tasa-arvoiseksi. Tutkimukset osoittivat, että tasa-arvon toteuttaminen edisti kaikkien hyvinvointia. Mutta miksi valmista ei silti tullutkaan? Asenteet ja uskomukset muuttuvat hitaasti. Selvästi hitaammin kuin 1980-luvulla uskottiin. Kun maailmassa epävarmuus sittemmin taas kasvoi, konservatiiviset, nationalistiset ja patriarkaaliset aatteet alkoivat jälleen tuntua oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa tutummilta. Ja siksi monelle niin houkuttelevilta.

Tasa-arvon saavuttaminen ja ylläpitäminen on vaikeaa. Vaikeinta se on silloin kun täytyisi tunnustaa, että oma etuoikeutettu asema on toisen tasa-arvon toteutumisen este. Sorretun ääni raikuu kaikkien kuuluville vasta silloin kun loukkaus sattuu omalle kohdalle. Niin kävi pottajupakassa minullekin. Edistystä kai sekin oli, että seuraavalla kerralla ravintolasta löytyi potta myös miestenhuoneesta. Vielä enemmän ilahduttaa se, että nykyään samassa ravintolassa näkyy olevan kaikille yhteinen lastenhoitohuone.

Ilkka Huhta
professori
teologian osastonjohtaja, Itä-Suomen yliopisto
ilkka.huhta@uef.fi

Pääkirjoitus: Oikeuksia ja velvollisuuksia

Meidän on kunnioitettava jokaisen oikeutta omiin näkemyksiin, vaikka ne olisivat täysin vastakohtia omille näkemyksillemme.

Joensuun kaupunginhallitus on antanut ohjeistuksia katsomuskasvatuksen toteuttamisesta varhaiskasvatuksessa. Aluksi ajattelin, että jo nyt pitää kaikesta tehdä pykäliä ja linjauksia. Tämä ajatus juontaa juurensa varmaan omaan lapsuuteeni. Tuskin 80-luvulla mediassa puitiin vuosisotalla sitä, voiko kevätjuhlassa laulaa Suvivirttä.

Maailma on kuitenkin muuttunut. Suomi ja myös Joensuu on kansainvälistynyt ja ihmisten vapaus sekä tasa-arvo ovat nousseet keskustelun ytimeen. Jokainen ihminen on arvokas ja meillä jokaisella on velvollisuus kohdella toisia kunnioittavasti. Meidän on kunnioitettava jokaisen oikeutta omiin näkemyksiin, vaikka ne olisivat täysin vastakohtia omille näkemyksillemme.

Koen, että juuri tästä on kyse kaupunginhallituk-sen katsomuskasvatukseen liittyvissä ohjeistuksissa. Kaupungilla on velvollisuus huolehtia, että kaikkien lasten ja heidän perheidensä oikeuksia kunnioitetaan. Tämä vaatii pelisääntöjä. Katsomuskasvatuksessa korostuu jokaisen oikeus uskoa tai olla uskomatta. On hyvä puhua asiasta avoimesti ja linjata käytännöt kaikkien oikeuksia kunnioittavasti. Silloin peli on reilua ja oikeudenmukaista.

Kaupunginhallituksen ohjeet katsomuskasvatuksesta ja uskonnonharjoituksesta tuntuvat ensisilmäyksellä melkoiselta kieltolistalta. Tarkemmalla silmäilyllä huomaa kuitenkin, että päinvastoin siinä kerrotaankin siitä, mikä on sallittua. Ilman ohjeita ilmaan jäisi epävarmuus, joka voisi tyrehdyttää yhteistyön seurakuntien ja kaupungin välillä. Nyt yhteistyölle on raamit ja yhteistyö voi jatkua hyvässä hengessä!

4.9.2019
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
sari.jormanainen@evl.fi