Sairaanhoitajana pandemian aikaan

Siilaisilla akuuttikuntoutuksessa työskentelevä sairaanhoitaja Mari Matikainen kutsuttiin kahdeksi viikoksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan perehtymään tehohoitopotilaiden hoitoon.

Siilaisilla akuuttikuntoutuksessa työskentelevä sairaanhoitaja Mari Matikainen kutsuttiin kahdeksi viikoksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan perehtymään tehohoitopotilaiden hoitoon.

Mari Matikainen seisoo Pohjois-Karjalan keskussairaalan teho-osaston ovella.
”En tiedä onko sellaista hoitajaa olemassakaan, joka pystyisi jättämään työt täysin työpaikalle. Kyllä etenkin ikävät tapaukset jäävät helposti mieleen pyörimään. Kotona odottava lapsiperhearki auttaa irrottautumaan töistä, sanoo suurperheen äiti, sairaanhoitaja Mari Matikainen. Kuva: Virpi Hyvärinen.

1. TEHO-OSASTO. Valmistuin vuosi sitten sairaanhoitajaksi, ja olin pienen pätkän töissä tehoosastolla keskussairaalassa. Koronan takia henkilökuntaa, jolla on vähänkin kosketusta teholle, koulutetaan nyt varotoimena tehohoitopotilaan hoitoon. Perehdytys on järjestetty tosi hienosti: saimme kertauskoulutusta muun muassa elvytyksestä ja hengityslaitteiden käytöstä.

2. TUNTEET. On hieno asia, että voin mennä tarvittaessa teholle töihin. Olen hieman jännittynein, mutta luottavaisin mielin. Teholla on huippuasiantuntijat töissä, heiltä saa tarvittaessa apua eikä työtä tehdä yksin. Myös omalla työpaikallani Siilaisilla voi tulla covid-epäilyjä vastaan. Hoidamme heidät tulosten saamiseen asti positiivisina, eli joudumme eristämään heidät ja suojautumaan tartuntaa vastaan.

3. TYÖYHTEISÖ. Olen kokenut, että poikkeustilanne on lisännyt työyhteisössämme läheisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Asia on yhteinen: olemme kaikki samalla lähtöviivalla, tiedämme samoja asioita ja olemme epätietoisia samoista asioista. Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen, epidemia ei ole vielä tänne toden teolla rantautunut.

4. JAKSAMINEN. Omaan jaksamiseen voi saada apua työterveyshuollosta ja lähiesimiehiltä. Toki myös asioiden purkaminen työkavereiden kanssa on voimavara. Onhan tilanne nyt monella tapaa kuormittava: minullakin on kotona seitsemän etäkoululaista, joten töihin lähtö on ihan hyvää vastapainoa. Se harmittaa, että ei voi käydä edes ystävien kanssa kahvilla. Mutta luonnossa ajatus nollaantuu, ja ystävien kanssa ollaan pidetty yhteyttä puhelimitse ja viesteillä.

5. TOIVOMUS. On ollut hienoa nähdä se, että kansalaiset ovat pääsääntöisesti noudattaneet viranomaisten neuvoja ja määräyksiä hyvin. Toiveeni paikallisille ihmisille onkin, että näin toimittaisiin jatkossakin.

Virpi Hyvärinen

Pääkirjoitus: Digiloikkia ja turnausväsymystä

”Mikään ei varmasti korvaa kasvotusten tapahtuvia kohtaamisia, mutta videoiden ja verkossa tapahtuvien kohtaamisten kautta meillä on ollut mahdollisuus jakaa asioita yhdessä ja tukea toisiamme myös poikkeuksellisissa oloissa.”

Viime aikoina tunteet ovat menneet melkoista vuoristorataa. Toisaalta on ollut mahtava huomata, miten upeita ideoita ja uudenlaisia onnistumisia poikkeusolot ovat tuoneet. Toisaalta eristäytynyt elämä aiheuttaa ainakin minussa turnausväsymystä. Etenkin kun poikkeusolo alkaa muistuttaa jo uutta normaalia.

Poikkeusoloissa jokainen seurakunta on tehnyt ison työn ottaessaan haltuun uusia välineitä ja uudenlaista sisällöntuotantoa. Digiloikkia on otettu. Mikään ei varmasti korvaa kasvotusten tapahtuvia kohtaamisia, mutta videoiden ja verkossa tapahtuvien kohtaamisten kautta meillä on ollut mahdollisuus jakaa asioita yhdessä ja tukea toisiamme myös poikkeuksellisissa oloissa.

Verkkomaailman lisäksi seurakunnat ovat etsineet ja löytäneet monenlaisia tapoja tavoittaa ihmisiä, jotka eivät käytä internetiä. Puhelut ja kirjeet ovat osoittautuneet poikkeusoloissakin tehokkaiksi yhteydenpidon välineiksi.

Onnistumisten ja ilon aiheiden lisäksi poikkeusolot ovat toki tuoneet ikäviäkin asioita.

Eristäytynyt elämä on vaikuttanut monen ihmisen töihin, talouteen, parisuhteeseen ja luonnollisesti myös jaksamiseen. Poikkeusolot ovat nyt jatkuneet yli kuukauden eikä ennen tämän lehden painoon menoa ainakaan vielä loppua ollut näköpiirissä. On luonnollista, että huoli alkaa nostaa päätään.

Miten kauan tämä jatkuu? Koska saan nähdä ystäviä? Milloin harrastukset palaavat ennalleen? Miten oma talouteni kestää tämän? Onko tämä tila uusi normaali?

Vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole tiedossa. Epävarmuus on omiaan lisäämään turnausväsymystä. Jos väsymys tuntuu ottavan vallan, voi silloin istahtaa alas ja miettiä piristäviä asioita. Kirkkotie keräsi lukijoiden korona-arjen ilon hetkiä (s.10-11), ehkä niistä löytyisi jotain mukavaa sinunkin päivässäsi toteutettavaksi. Kevätaurinko paistaa ja luo toivoa – kyllä tästä selvitään!

29.4.2020
Sari Jormanainen, viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi