Jeesus ja joulupukki ovat joulun hahmoja, joilla on joitakin yhtäläisyyksiä. Tarkempi vertailu kuitenkin paljastaa, että erot Jeesuksen ja joulupukin välillä ovat huomattavasti yhtäläisyyksiä suuremmat.
Jeesus ja joulupukki ovat samanlaisia satuhahmoja. Uskomusolentoja molemmat. Siis pohjimmiltaan epätosia. Silti kummallakin narrataan herkkäuskoisia joulun(t)aikaan.
Helppo veto. Äkkiseltään kuulostaa pätevältäkin. Jeesus ja joulupukki kuuluvat samaan keksittyjen olentojen sarjaan. Mutta kun heitä vertailee tarkemmin, huomaa ettei tämä pidä paikkansa alkuunkaan. Yhteistäkin löytyy, mutta erot ovat paljon suuremmat kuin yhtäläisyydet.
Satuolento vai historian henkilö?
Lennetään helikopterilla Korvatunturille ja siivilöidään Lapin lääni millin kammalla. Minkäänlaisia jälkiä oikeasta joulupukista pajoineen ei löydy. On vain pukkia näytteleviä ihmisiä ja lelutehtaissa tehtyä rekvisiittaa.
Johtopäätös on kiistaton. Pukki ei ole todellinen henkilö.
Tutkitaan sitten Nasaretin miestä. Helikopterista havainnoinnin sijaan käytetään toisenlaista metodia, sitä jota historian tutkimuksessa käytetään. Pöyhitään varhaisimmat Jeesuksesta kertovat lähteet eli neljä evankeliumia ja varhaiskristillisyyden vaiheet. Päälle vielä muutama kristillisen liikkeen ulkopuolinen maininta.
Jälleen tulos on selvä. Ei-kristitynkin on myönnettävä Jeesuksen historiallisuus. Sellainen Jumalan valtakunnan profeetta todellakin eli ja toimi ajanlaskun taitteen aikoihin Israelin maassa.
Toki evankeliumeissa liioitellaan monia asioita ja evankelistojen omakin kynänjälki näkyy siellä täällä. Silti kaiken takana on lihaa ja verta oleva historian henkilö. Hänestä tehdään tieteellisiä tutkimuksia ja kuka tahansa voi lukea hänen omia sanojaan evankeliumien sivuilta.
Siksi Jeesusta ei voi sanoa satuhahmoksi samassa mielessä kuin joulupukkia. Kaikki hänestä väitetty perustuu oikeasti tapahtuneisiin asioihin. Hänestä ei voi keksiä mitä tahansa tarinaa.
Pukkiuskova on vailla kohtalotoveria – kristitty osa uskovien ketjua
Silti Jeesukseen sisältyy myös uskonvarainen ulottuvuus, sillä hänen tarinansa jatkuu hänen maanpäällisen elämänsä jälkeen. Kohta pitkäperjantain jälkeen Jeesuksen seuraajat väittivät hänen heränneen kuolleista. Hän kun ei ollut tavallinen ihminen, vaan ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Siksi hän on hengellisellä tavalla seuraajiensa kanssa.
Näitä väitteitä ei voi todentaa aikakoneella tai historiallisella tutkimuksella. Mutta niiden takana olevat kokemukset ovat todellisia. Ulkopuolisia ne eivät tietenkään vakuuta, mutta ne muuttivat Jeesus-liikkeen suunnan. Syntyi usko ylösnousseeseen ja hengellisellä tavalla läsnä olevaan Jumalan Poikaan.
Joku voi toki väittää kokeneensa samalla tavalla joulupukin läsnäoloa. Hän muistaa pukkia iltarukouksessa ja uskoo tämän aivan oikeasti vierailevan ainakin joissakin kodeissa.
Toisen kokemusta ei tietenkään voi kiistää. On lähdettävä siitä, että hän kokee kuten väittää. Myös silloin kun näyttää, että kokemusväite esitetään pilanpäiten tai muiden vastaavien kokemusten kumoamiseksi. Mutta kokemusväitteen taustat voidaan tarkistaa. Silloin pukin ja Jeesuksen erot tulevat esiin.
Pukkiuskova vaikuttaa yksityisyrittäjältä. Hän tuskin voi esitellä kantansa tueksi kohtalotoveria. Ei ole olemassa vakavissaan pukkiin uskovien yhteisöä, jonka historiaa voidaan seurata ajassa taaksepäin kenties joihinkin alkutapahtumiin saakka. Emmekä tietenkään löydä Lapista pukin pajaa.
Kristityn tilanne on toinen. Hänestä lähtee langat todelliseen historiaan. Hän liittyy pitkään ketjun, joka ulottuu aina maanpäällisen Nasaretin miehen ensimmäisiin seuraajiin asti. Kukaan kristitty ei ole temmannut uskoaan hatusta, vaan se on opittu muilta.
Lahjoja kilteille – vai myös mokanneille?
On selvää, etteivät Jeesus ja joulupukki ole kilpailijoita, eikä kukaan vakavissaan väitäkään niin. Pukkitarinaa pidetään pelkästään hauskana satuna, jolla tuodaan lisää jännitystä lasten jouluun.
Silti joulun hahmojen vertailu on hyödyllistä. Sitä ei tehdä katsomuksellisen voittajan selvittämiseksi, vaan tarkoitus on toinen. Niin saadaan valaiseva näkökulma Jeesus-uskoon. Vertailusta voi tulla hengellinen matka, jonka varrelta löytyy hienoja aarteita.
Aloitetaan lahjoista. Molemmat Joulun herrat tuovat niitä, mutta erilaisia ja eri syistä. Korvatunturista kannetaan maallista tavaraa niihin koteihin, jolla on varaa ostaa niitä. Tarkasti ottaen ne eivät siis ole lahjoja ollenkaan.
Silti pukin tuomiset ilahduttavat kovastikin. Tavaraa on mukava saada vaikka kaapin täytteeksi.
Jeesus taas tuo taivaallisia lahjoja. Ei edes pehmeitä vaan näkymättömiä paketteja. Ju-malan lapseuden ja taivaan autuuden. Lohdutusta suruun ja ystävyyttä yksinäisyyteen.
– Onkos täällä kilttejä lapsia, pukki kysyy ovella.
– Kyllä on, me vaikka lauletaan sulle, lapset vastaavat tuliaisten toivossa.
Pukin lahjat ansaitaan, ainakin periaatteessa.
Jeesuskin koputtaa ovelle, mutta hän etsii syntisiä ihmisiä. Niitä jotka tarvitsevat an-teeksiantamista ja parantavaa armoa.
– Älä yritä maksaa lahjoistani, olen tehnyt sen sinun puolestasi, hän sanoo.
Jeesus kestää epäilynkin
Jeesukseen uskotaan eri tavalla kuin joulupukkiin. Pukkia uskotellaan lapsille. Heidät yritetään saada vakuuttumaan Korvatunturin isännästä tonttuineen.
Jos tarina menee täydestä, lapsi on innoissaan ja vähän pelkääkin. Jouluun tulee suloista taikaa, vaikka jokin takaraivossa kuiskailee, että tässä on jotakin mätää. Pukilla kun on ihan naapurin sedän ääni.
Jeesukseen uskovakin epäröi. Uskon ja epäilen. En ymmärrä paljoakaan, mutta silti kunnioitan ja kiitän häntä. Epävarmanakin osaan turvautua häneen ja pyytää apua.
Toisin kuin joulupukin kohdalla, kristityn usko ei kannattele Jeesusta. Jos uskoni ja rukoukseni hiipuisi olemattomiin, Jeesus itse ei häviä mihinkään. Hän ei silti jätä ihmislastaan. Vaikka me olisimme uskottomia, Jumala pysyy uskollisena, Raamatussa luvataan.
Tätä on armo. Minä en ylläpidä Jumalan suosiota, vaan se annetaan minulle ansioistani riippumatta. Siksi jouluun sopii niin hyvin lahjojen antamisen perinne. Niin muistamme ensimmäisen joulun ihmettä.
Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on lahjoista suurin, kallein ja kaunein.
Kari Kuula
Lapsuuden jouluihini kuului joulukirkko. Äitini herätti meidät jouluaamuna laulaen. Oli lähdettävä aamuyön ensimmäiseen jumalanpalvelukseen: ”Kello löi jo viisi, lapset herätkää”. Muistan lämmöllä aamuöiset kirkkomatkat kylmässä autossa. Tien päällä piti olla ajoissa, sillä jouluaamuna pikkukaupungin väki täytti nopeasti viimeisimmänkin kirkonpenkin.
Kirkkotie 