Kesähäät mielessä? Vielä ehtii hyvin

Kirkkohäiden ei tarvitse olla pitkällinen ja kukkarolle käyvä projekti. Rakkaalleen voi sanoa ikimuistoisesti ”tahdon” myös rahatta ja stressittä. Ainut mikä maksaa on sormus – ja senkin voi loihtia vaikka pihakoivun tuohesta.

Kirkkohäiden ei tarvitse olla pitkällinen ja kukkarolle käyvä projekti. Rakkaalleen voi sanoa ikimuistoisesti ”tahdon” myös rahatta ja stressittä. Ainut mikä maksaa on sormus – ja senkin voi loihtia vaikka pihakoivun tuohesta.

 

Seurakuntasihteeri Niina Komulainen: ”Avioliiton esteiden tutkinta onnistuu myös verkossa – tilat varataan seurakuntasihteeriltä”

Joensuun ev.lut. seurakunnissa on tälle kesälle vielä hyvin vihkiaikoja saatavissa. Jos kesähäät ovat käyneet mielessä, tuumasta ehtii hyvin ryhtyä toimeen. Minimissään naimisiin voi mennä viikossa-parissa: avioliiton esteiden tutkinnalle on varattava seitsemän vuorokautta aikaa sekä mahdolliset papereiden postituspäivät päälle.

Piirroskuva, jossa pariskunta soittaa seurakuntasihteerille.

Rantakylän seurakunnan seurakuntasihteeri Niina Komulaisen mukaan kesävihkimiset ovat vuosien varrella painottuneet yhä enemmän loppukesään.

– Nytkin suosituimmat vihkipäivät ovat Joensuun ev.lut. seurakunnissa 3.8. ja 17.8., jolloin suosituimmassa vihkikirkossamme Joensuun kirkossa on viisi vihkimistä päivässä, sekä 31.8., jolloin vihkimisiä Joensuun kirkossa on neljä.

– Oikeastaan kaikille muille päiville mahtuu vielä vihkimisiä ja suosituimmillekin päiville alkuiltaan, jos on ihan pakko, laskeskelee Komulainen.

Heitä, jotka juuri nyt keksivät mennä tänä kesänä naimisiin, Komulainen kehottaa olemaan yhteydessä seurakunnan toimistoon mahdollisimman pian.

– Aluksi selvitetään, tarvitaanko vihkimiseen seurakunnalta tila ja varataan se sekä toimittajat: pappi ja kanttori.

– Yleensä pappi ja kanttori varataan siitä seurakunnasta, jonka alueella vihkiminen toimitetaan. Jos pariskunnalla on toiveena joku tietty pappi tai kanttori jostakin muusta Joensuun seurakuntayhtymään kuuluvasta seurakunnasta, toiveet pyritään ottamaan huomioon ja toteuttamaan, jos suinkin mahdollista.

Komulaisen mukaan kesäaikaan muun muassa rippikoulut ja lomat pienentävät pappien ja kanttorien suhteen valinnan varaa.

– Jos on toiveita vihkivästä papista, siitä kannattaa sanoa heti varausta tehdessä. Pariskunta voi myös itse olla suoraan yhteydessä toivomaansa pappiin, kehottaa Komulainen.

Ennen vihkimistä pariskunta tapaa papin ja sopii tarkemmin vihkimisen kulusta.

Avioliiton esteet on tutkittava

Yksi tärkeimpiä asioita kirkkohäiden valmistelussa on avioliiton esteiden tutkinta, sillä ilman sitä vihkimistä ei voi toteuttaa.

Tutkinnalla varmistetaan, että avioliitolle ei ole lainmukaisia esteitä kuten alaikäisyys, voimassa oleva avioliitto tai lähisukulaisuus. Kirkkohäät edellyttävät myös sitä, että molemmilla puolisoilla on rippikoulu käytynä.

– Avioliiton esteiden tutkinnan voi hoitaa näppärästi nettisivuiltamme löytyvän linkin kautta omalta kotisohvalta tai asioimalla seurakunnan toimistossa tai keskusrekisterissä, kertoo Komulainen.

Komulainen tietää kertoa myös, että kirkkohäiden ei tarvitse käydä vihittävän parin kukkarolle.

– Vihkiminen seurakunnan tiloissa ei maksa mitään, ei myöskään pappi eikä kanttori. Pappi ja kanttori eivät maksa mitään, vaikka vihkiminen toimitettaisiin muualla kuin seurakunnan tiloissa. Esteidentutkinta ei myöskään maksa, eikä siitä saatava todistus, kertoo Komulainen.

Itse vihkiminen onnistuu siis täysin maksutta. Jos vihkipari haluaa järjestää hääjuhlan seurakunnan tiloissa, siitä peritään yhteisen kirkkoneuvoston vahvistama käyttökorvausmaksu sekä liinamaksu, jos liinoja käytetään.

– Seurakunnilla ei ole pitopalvelua, joten hääjuhlan tarjoilu täytyy hoitaa muulla tavoin. Se kannattaa myös huomioida hääjuhlajärjestelyjä miettiessä, että seurakunnan tiloissa ei ole lupa nauttia alkoholia lukuun ottamatta alkumaljoja, Komulainen hoksauttaa.

Kirkkoherra Petri Rask: ”Vihkiä voi kirkossa, kotona tai luonnossa – kerran vihin parin Gennesaret-järven rannassa”

Piirroskuva, jossa on hääpari sekä pappi.

Joensuun seurakunnan kirkkoherra Petri Raskin mukaan yksi häihin liittyvä trendi viimeaikoina on ollut se, että kirkoissa vietetään entistä vähemmän pieniä häitä.

– Meillä on kirkossa pitkä perinne, että papit ovat vihkineet pareja esimerkiksi kirkkoherravirastoissa. Ilmeisesti pienet häät ovat siirtyneet enemmän maistraatteihin, vaikka ne olisivat kirkossa edelleen yhtä mahdollisia, sanoo Rask.

– Jos ihmiset haluavat panostaa häihin ja pitää isot juhlat, niin sehän on hyvä asia. Mutta yhtään huonompi ei ole se, että pariskunta vihitään pienellä porukalla tai kahden todistajan läsnäollessa, sanoo Rask.

Pieniä häitä varten voi varata vaikkapa ison Joensuun kirkon tai vihkiminen voidaan toteuttaa esimerkiksi mökkirannassa tai kotona lapsen kasteen yhteydessä yllätyksenä juhlaväelle.

– Myös seurakuntien tiloissa on pieniä sakraalitiloja tarjolla. Esimerkiksi Vaivion kurssikeskuksessa on nätti, pieni kappeli ja Männikköniemen kesäkodilla Vainoniemen huvilan vieressä voisi hyvin viettää pienet häät: siinä on alttari ulkona ja sisälle mahtuisi kymmenkunta henkeä hyvin kahvittelemaan.

Raskin mukaan seurakunnan velvollisuus on hoitaa vihkimiset oman seurakunnan alueella, mutta jos vihkipaikka on kauempana, vihkimistä ei voi automaattisesti luvata, vaan se harkitaan tapaus kerrallaan.

– Vihkipaikalle en keksi oikeastaan muita rajoja. Tietysti sitten on joskus tätä extremen hakemista, että halutaan mennä naimisiin kuumailmapallossa tai sukellusveneessä. Niihin suhtaudun vähän varauksella: tuntuu, että siinä helposti ohitetaan erikoisuudentavoittelulla itse asia.

– Se on myös hyvä huomata, että tavallisella suomalaisella seurakuntapapilla vihkioikeus loppuu Suomen rajaan. Jos aikoo mennä naimisiin ulkomailla, täytyy selvitellä, onko paikassa ulkosuomalaistyön pappi joka voisi vihkiä, sanoo Rask.

Yksi mieleenpainuvimmista vihkipaikoista Raskin pappisuralla onkin ollut ulkomailla.

– Sotilaspappiaikoinani vihin yhden parin Gennesaret-järven rannalla Tiberiaksessa. Hääjuhla oli Jordan-virran yläjuoksulla kalaravintolassa, virta meni meidän allamme niin, että pystyimme ottamaan kengät jalasta ja huljuttelemaan jalkoja vedessä, muistelee Rask.

Kanttori Janne Piipponen: ”Otan uudet musiikkitoiveet haasteena – kaikenlaista voi ehdottaa”

Rantakylän seurakunnan kanttori Janne Piipponen on uransa aikana ehtinyt soittaa häät jos toisetkin. Perinteisten Mendelssohnin ja Kuulan häämarssien lisäksi Piipponen on saanut soittaa häämarsseina parien toiveista viime aikoina erityisesti elokuvamusiikkia.

Piirroskuva, jossa kanttori soittaa iloisesti urkuja.

– Olen soittanut häissä urkusovituksina musiikkia esimerkiksi Tähtien sodasta, Jurassic Parkista, Pirates of Caribbeanista ja Sademiehestä. Onpa joskus toivottu myös hääautona toimivaan valkoiseen limusiiniin sopivaa loppumusiikkia Dallasista tai Dynastiasta, kertoo Piipponen.

Kirkkohäissä soitettavalle musiikille antaa kehyksen Kirkolliskokouksen hyväksymä avioliittoon vihkimisen kaava. Sen mukaan kirkkohäiden musiikissa tulee ottaa huomioon tilaisuuden jumalanpalvelusluonne.

– Tämä ei automaattisesti rajaa tiettyjä musiikkigenrejä pois – järjestetäänhän kirkossa esimerkiksi pop-messuja.  Tärkeintä on miettiä kokonaisuutta ja sitä, soveltuuko tietty musiikki soitettavaksi uruilla. Sovituksella on usein suuri merkitys, sanoo Piipponen.

Toinen kirkkokäsikirjasta tuleva musiikkiin liittyvä ohje on se, että tilaisuudessa tulisi olla vähintään yksi vihkivirsi tai -laulu.

– Vihkilaulut ovat viime vuosina yleistyneet. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vihkitilaisuuteen kannattaa ottaa mukaan myös virsi. Se on meidän kulttuuriperinnettä. Nykyään on tosi hyviä, uusiakin virsiä joihin kannattaa tutustua, sanoo Piipponen.

Vihkilaulutoiveita esitetään nykyisin usein myös maallisen pop-musiikin puolelta. Piipponen kokee, että erilaiset toiveet ovat olleet hänen työssään rikkaus ja haaste.

– Monissa maallisen puolen lauluissa on todella syvällinen sanoma. Kirkkoon sopivaa laajempaa rakkauskuvaa voi löytyä hyvinkin vahvasti riveiltä tai rivien välistä. Pidän tärkeänä, että vihkilaulussa olisi tietty siunauksellisuuden ulottuvuus mukana, sanoo Piipponen, ja suosittelee pariskuntia tutustumaan myös gospel-puolen tarjontaan.

Jos parilla on erikoisempia toiveita häämusiikille, Piipponen kehottaa olemaan ajoissa yhteydessä kanttoriin.

– Sekin täytyy huomioida, että kanttorit ovat erilaisia. Toisen vahvuus on soittamisessa, toisen laulussa, ja eri genret saattavat olla eri muusikoille tutumpia. Mutta kaikkea voi kysyä, toteaa Piipponen.

Teksti: Virpi Hyvärinen
Kuvat: Suvi-Tuuli Reittu

Musiikkiin sukeltaneet – Turusen sisarusten tie vei ruutukaavalta oopperalavoille

Joensuussa varttuneet Turusen laulajasisarukset Matti ja Maria uitettiin lapsena musiikissa. Nyt aikuisina molempia puhuttelee erityisesti musiikin kokonaisvaltainen hoitavuus.

Joensuussa varttuneet Turusen laulajasisarukset Matti ja Maria uitettiin lapsena musiikissa. Nyt aikuisina molempia puhuttelee erityisesti musiikin kokonaisvaltainen hoitavuus.

Matti ja Maria seisovat pianon edessä-
Matti ja Maria Turunen saivat kuvassa olevan pianon yhteiseksi syntymäpäivälahjaksi Outokummussa vuonna 1987. ”Se on ollut hyvä soitin, pitää yhä vireensä ja sillä on hyvä soittaa”, toteaa siskonsa kanssa lapsuudenkodissaan pianon ääressä poseeraava Matti Turunen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Kun Joensuun seurakunnan kanttori, oopperalaulaja Matti Turunen oli kaksivuotias, otti outokumpulainen kansakoulunopettaja, kovana laulumiehenä tunnettu rehtori Eero Vuorialho pikku-Matin kainaloonsa ja sanoi: Me sitten lähdetään Matin kanssa mieskuorotreeneihin. Turusen tie musiikin maailmaan oli kutakuinkin sillä sinetöity.

Elettiin 1980-lukua. Turusen perhe asui Outokummussa Mittamiehenkadulla Vuorialhoa vastapäätä. Perheen isä Teuvo opetti teollista kuvanvalmistusta paikallisessa aikuiskoulutuskeskuksessa. Ulla-äiti hoiti kotona lapsia.

– Minulla rakkaus musiikkiin syttyi nimenomaan kirkon parissa. Vuorialho teki musiikkihommia seurakunnassa. Hänen esimerkkinsä ja kutsunsa oli hyvin motivoivaa. Outokummun seurakunnan päiväkerhot ja pyhäkoulut innostivat. Myös äiti lauloi kotona lastenlauluja, joita hän oli oppinut nuorena päiväkerhoja vetäessään, kertoo Matti Turunen.

Syntymäpäivälahjaksi yhteinen piano

Isoveljen vanavedessä kasvoi pikkusisko Maria, jolle Matti sävelsi lauluja minisyntikallaan, kunnes sisaruksille hankittiin Muikun Onnin firmasta yhteiseksi syntymäpäivälahjaksi piano. Matti alkoi käydä tien toisella puolella Vuorialhon luona pianotunneilla. Siitä alkoi käsien motoriikan treenaus, joka jatkui myöhemmin konservatoriolla ja vielä Sibelius-Akatemian vuosinakin.

Jos Matti Turunen on saanut sytykkeen musiikkiin alun perin seurakunnassa, niin Maria Turunen on enemmänkin Joensuun konservatorion kasvatti. Kun Turuset muuttivat vuonna 1989 Joensuuhun, meni 4-vuotias Maria ensin konservatorion muskariin ja aloitti parin vuoden päästä koko lapsuuden ja nuoruuden kestäneet piano-opinnot konservatoriolla. Opettajana toimi aluksi Anitta Hirvikangas – samoin kuin isoveli-Matilla.

– Meidät uitettiin lapsena musiikissa. Oli lapsikuorot, konservatorio, yhteiset konsertit – ja monet, tärkeät piano-opettajat Mikko Anttilasta Otto Korhoseen, toteaa Maria.

– Emme olleet mikään perinteinen musiikkiperhe, mutta vanhemmat kannustivat kovasti ja käyttivät musiikkitapahtumissa. Isä kuvasi videolle konserttejamme, hän lisää.

Ainoa harvinaisen Bayreuth-stipendin saanut sisaruspari

Marian musisointi taukosi toviksi aikuisuuden kynnyksellä, kun opinnot veivät nuoren naisen valtiotieteiden opiskeluun Helsinkiin. Mutta Matti teki musiikkia jatkuvasti, intohimoisesti ja laajalla rintamalla.

Noina vuosina Matti tuli monille tutuksi muun muassa Joensuun ja ympäristön seurakuntien kesäkanttorina sekä Nuoren uskon messun säveltäjänä. Tie Sibelius-Akatemiaan sai sysäyksen Kauppaneuvoksen kahvilassa jouluhartauden jälkeen vuonna 2006, kun kirkkoherra Petri Karttunen kysäisi, onko Matti harkinnut kirkkomusiikin opintoja. Matti harkitsi, haki ja pääsi. Sitä kautta tie vei myös oopperalaulun opintoihin.

Marian paluu musiikin pariin tapahtui muutaman vuoden jälkeen kuin hiipien sosiaalityön opintojen ohessa. Kaivatessaan elämäänsä jotakin uutta Maria hakeutui klassisen laulun pedagogiikkaoppilaaksi Sibelius-Akatemiaan. Ratkaisu osoittautui käänteentekeväksi.

Vajaassa kymmenessä vuodessa nainen on sukeltanut yhä syvemmälle lauluopintoihin Helsingin konservatoriossa, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolla sekä Metropolia-Ammattikorkea-koulussa. Nuori dramaattinen sopraano on pantu ammattilaispiireissä merkille, ja nainen elää vahvaa nousukautta urallaan.

– Maria valittiin tänä keväänä sekä Tukholman Oopperakorkeakouluun että Sibelius-Akatemian oopperakoulutukseen, jotka ovat molemmat hyvin tavoiteltuja paikkoja, kehaisee Matti pikkusiskoaan.

– Olemme myös Suomen ensimmäinen ja ainoa sisaruspari, josta kummallekin on myönnetty Suomen Wagner-seuran kautta harvinainen Bayreuth-stipendi.

Musiikin suuri vaikutus kehoon ja mieleen

Maria toteaa olevansa syvästi kiitollinen elämäänsä hienosyisesti ujuttautuneesta elämäntavasta, intohimosta ja ammatista.

– En olisi osannut ensimmäisellä laulutunnilla ajatella, että sillä olisi niin valtava vaikutus minun elämääni. Koen saaneeni ikään kuin toisen elämän. Musiikki tuottaa minulle valtavan paljon onnellisuuden tunteita.

– Laulaminen on minulle hyvin kehollinen kokemus. Jo alussa huomasin, että laulaminen tuntuu kehossa todella hyvältä, se tuottaa endorfiinejä. Sellaisena haluan sen myös pitää.

Tarinoita täynnä olevaan oopperaan ja liediin urallaan keskittyvä Maria korostaa myös tarinallisuuden keskeisyyttä musiikissa.

– Siihen liittyy monta asiaa: kommunikaatio opettajan, kollegojen ja yleisön kanssa ja sen myötä oma kasvu ihmisenä. On kasvattavaa sanallistaa ja kehollistaa tunteita ja asioita, myös sellaisia, jolle ei itse löytäisi edes sanoja. Musiikin tekeminen ja kuunteleminen onkin minulle hyvin terapeuttista, ja toivon sen olevan sitä myös oppilailleni ja yleisölle, kiteyttää Maria.

Myös Matti korostaa tietynlaista hoitavuutta musiikin olennaisimpana tehtävänä.

– Jos ajattelee vaikkapa sitä, miten äiti laulaa lapselleen – se on hyvin hoitava ja kohtaava tapahtuma. Samalla tavoin ooppera voi koskettaa syvästi ihmistä ja tuottaa parantavia tunteita. Oopperassa kerrotaan suuria tarinoita, jotka voivat koskea myös vaikeita, vaiettuja aiheita. Siinä näyttämöllistyvät ihmisten suuret mielenliikkeet, kohtalot ja historian tapahtumat, sanoo solistina useissa Kansallisoopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien tuotannoissa laulanut Matti.

– Ja kun ajattelee kirkkomusiikkia, siinä pyritään aina ihmisen tervehdyttävään kohtaamiseen. Myös kirkossa tunnetaan parantavia tunteita musiikin äärellä, hän toteaa.

 

Virpi Hyvärinen

Ei vappua ilman Häiriköitä

RytmiHäiriköiden johtaja Timo-Teemu Passi on viettänyt viimeiset 20 vappua tahtipuikko heiluen Joensuun keskustassa. Omintakeisen big bandin luotsaaminen on Passille elämäntapa.

RytmiHäiriköiden johtaja Timo-Teemu Passi on viettänyt viimeiset 20 vappua tahtipuikko heiluen Joensuun keskustassa. Omintakeisen big bandin luotsaaminen on Passille elämäntapa.

Timo-Teemu Passi seisoo saksofoni kädessään Carelia-salissa.
Vuonna 1998 perustetun RytmiHäiriköt-orkesterin kotipaikka on Carelia-talolla Itä-Suomen yliopistolla. Karsikon koululla luokanopettajana työskentelevä Timo-Teemu Passi käyttää vapaa-aikaansa muun muassa orkesterin kapellimestarin ja taiteellisen johtajan tehtäviin. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. ORKESTERI. RytmiHäiriköt on Itä-Suomen yliopiston big band, jossa on mukana 20-30 soittajaa. Mukana on soittajia niin pop-, rock-, jazz- kuin klassisen musiikinkin puolelta. Eritaustaisten soittajien lähestymistavat musiikkiin tuovat orkesteriin rikkautta. Poikkeamme tavallisesta big bandistä siten, että soitamme paljon rock-pop-funk-materiaalia, ja esitämme sitä omalla, häirikköhenkisellä tavallamme. Bändinä olemme viihdyttäviä, taitavia ja energisiä.

2. HENKI. Olennaisin asia RytmiHäiriköissä on yhteinen henki ja se, miten sitä ylläpidetään. Ilmapiiri treeneissä on tosi tärkeä asia. Keskeistä on, että jokainen soittaja kelpaa sellaisena kuin on. Kun ei ole painetta soittaa täydellisesti, soittajat pääsevät musiikin ytimeen ja soittavat paremmin kuin osaavatkaan. On tärkeätä luoda yhteenkuuluvuuden tunne: tiedämme edustavamme tiettyä juttua ja olemme ylpeitä siitä.

3. TEKEMINEN. Jos jotakin haluaa, se pitää tehdä itse. Siitä ei tule mitään, että jää odottamaan, että joku muu tekisi. Kun muutin Joensuuhun 90-luvulla, kaipasin tänne opiskelijoiden big bandiä, jollaisessa olin aiemmin Tampereella soittanut. Koska sellaista ei ollut, sanoin parille kaverille: lähdettekö mukaan, jos perustan orkesterin. Tein julisteen ja lätkin niitä ympäri kampusta. Parikymmentä ihmistä tuli paikalle. Siitä se lähti, RytmiHäiriköt.

4. ANTI. En tiedä mitä tekisin, jos en tekisi tätä. Orkesteri on minulle elämäntapa. Isojen keikkojen alla meininki on välillä ihan pöhköä, muutama tunti unta ja sitten taas mennään. Ilmankos luokanopettajaksi opiskeleminen kesti minulta 19 vuotta. Parasta RytmiHäiriköissä on se, kun saa nähdä soittajien kehittyvän. Ja onhan meillä ollut huikeita keikkoja. Ne ovat sykähdyttäviä hetkiä, kun saadaan joku iso projekti kasaan ja voidaan todeta: onpahan tehty töitä!

5. VAPPU. En ole juhlinut vappua kahteenkymmeneen vuoteen. Olen aina ollut kuskaamassa kamoja, rakentamassa tekniikkaa ja soittamassa bändin kanssa. Vappuun valmistautuminen vaatii useamman viikon työn. Tänä vuonna on taas luvassa perinteiset menot: Vapunaattona Alkukiven lakitus klo 12 yliopistolla, siitä kulkueena Ilosaareen, jossa ylioppilaskunnan juhlan. klo 18 asti. Ja vappupäivän piknik klo 12 alkaen Ilosaaressa. Häiriköiden lisäksi tänä vuonna ovat esiintymässä Heiduska ja Voyagers.

 

Virpi Hyvärinen