Kirkolliskokoukseen 42 maallikkoehdokasta Kuopion hiippakunnasta

Seurakuntien luottamushenkilöt pääsevät helmikuussa valitsemaan vaaleilla uudet maallikkoedustajat Suomen ev.lut. kirkon ylimpään päätöksenteon elimeen.

Seurakuntien luottamushenkilöt pääsevät helmikuussa valitsemaan vaaleilla uudet maallikkoedustajat Suomen ev.lut. kirkon ylimpään päätöksenteon elimeen.

Vaalippua laitetaan vaaliuurnaan.
Kirkolliskokousedustajat ja hiippakuntavaltuuston jäsenet valitaan vaaleilla 11.2.2020. Äänioikeutettuja vaaleissa ovat seurakuntien luottamushenkilöt ja papit. Kuva: Pexels

Helmikuussa 2020 käytävien kirkolliskokousvaalien ehdokkaat on vahvistettu. Kuopion hiippakunnasta ehdolle asettui kaikkiaan 42 maallikkoa ja 16 pappia. Ehdokkaat saavat numerot joulukuun puolivälissä, kun vaalilautakunnat ovat laatineet viralliset ehdokaslistojen yhdistelmät.

Joensuun seurakunnista paikkaa kirkon ylimmässä päätöksenteon elimessä tavoittelee seitsemän maallikkoa ja kaksi pappia. Kontiolahden seurakunnasta ehdolla on puolestaan kaksi maallikkoa ja yksi pappi.

Kirkolliskokousvaalit käydään hiippakuntatasolla. Näin ollen esimerkiksi Joensuun seurakuntien äänioikeutetut luottamushenkilöt ja papit voivat äänestää valitsemaansa ehdokasta koko hiippakunnan alueelta.

Papit ja maallikot valitaan omissa vaaleissa

Kirkolliskokoukseen valitaan edustajat kaksilla vaaleilla. Maallikkoedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat kirkkovaltuustojen, seurakuntaneuvostojen ja yhteisten kirkkovaltuustojen maallikkojäsenet. Pappisedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat puolestaan hiippakuntien papit.

Kaikista Suomen ev.lut. kirkon hiippakunnista kirkolliskokoukseen valitaan vaaleilla 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Kuopion hiippakunnasta maallikkoedustajia valitaan kuusi ja pappisedustajia kolme.

Hiipakuntavaltuuston jäsenet valitaan myös vaaleilla

Samana päivänä kirkolliskokousvaalien kanssa eli 11.2.2019 seurakuntien papit ja luottamushenkilöt pääsevät valitsemaan vaaleilla myös hiippakuntavaltuustojen jäsenet. Jokaiseen hiippakuntavaltuustoon vaalitaan 14 maallikkojäsentä ja seitsemän pappisjäsentä. Kuopion hiippakuntavaltuuston vaaleihin ehdolle on asettunut 44 maallikkoa ja 17 pappia.

Kirkolliskokousvaalien ja hiippakuntavaltuustovaalien ehdokkaisiin pääsee tutustumaan tammikuussa 2020, jolloin Kirkon viestintä avaa Ehdokasgalleria-verkkosivuston. Ehdokasgalleriassa ehdokkaat voivat esittäytyä ja kertoa, miksi ovat lähteneet ehdolle.
Ennen Ehdokasgallerian avautumista Kuopion hiippakunnan ehdokaslistoihin voi tutustua hiippakunnan verkkosivuilla osoitteessa kuopionhiippakunta.fi.

Sari Jormanainen

Lue myös artikkeli marraskuun kirkolliskokouksesta: Näkökulma: Mitä Turussa päätettiin?


Kirkolliskokousvaaliehdokkaat Joensuussa ja Kontiolahdella

MAALLIKOT

Yhteisellä matkalla
Matti Ketonen, Pielisensuu

Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
Jussi Huttunen, Joensuu
Kimmo Juntunen, Pielisensuu
Topi Linjama, Joensuu
Janne Riiheläinen, Joensuu

Pohjois-Karjala
Maiju Ahlholm, Eno
Mikko Juvonen, Kontiolahti
Anneli Parkkonen, Kontiolahti
Anton Sutinen, Pielisensuu

PAPIT

Yhteisen tulevaisuuden rakentajat
Ruut Hurtig, Kontiolahti Ville Ojala, Pyhäselkä

Markku Fräntilän ehdokkuus
Markku Fräntilä, Joensuu

Katso kaikki Kuopion hiippakunnan kirkolliskokousvaalien ja hiippakuntavaltuustovaalien ehdokkaat osoitteesta www.kuopionhiippakunta.fi

Näkökulma: Mitä Turussa päätettiin?

Kulunut marraskuun kirkolliskokousviikko oli tämän neljä vuotta kestäneen istuntokauden viimeinen. Tämän vuoksi kokouksen asialista oli tavanomaista lyhyempi. Teimme silti viimeisen kokousviikon aikana päätöksiä, jotka koskettavat tavallisia seurakuntalaisia ja näkyvät seurakuntien toiminnassa.

Yksi tällainen oli kirkolliskokouksen hyväksymä esitys, jonka mukaan jokaiseen seurakuntaan on perustettava nuorten vaikuttajaryhmä. Tällä tavalla alle 29-vuotiaat, konfirmoidut nuoret ja nuoret aikuiset pääsevät osallistumaan seurakuntien toiminnan suunnitteluun ja päätösten valmisteluun. Vaikuttajaryhmien tarkoituksena on lisätä nuorten osallisuutta nimenomaan seurakunnan hallinnossa.

Toinen istuntoviikon huomiota saanut päätös koski kummien lukumäärää. Jatkossa kastettavalle lapselle riittää kummiksi yksi konfirmoitu evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Aiemminkin kastettavalle on voitu antaa vain yksi kummi, mutta siihen on tarvittu kirkkoherran erillinen lupa. Päätöksen taustalla on tilanne, jossa kahden kirkkoon kuuluvan kummin löytyminen lapselle on osoittautunut monille vanhemmille haasteelliseksi. Muutos tulee voimaan oletettavasti vuodesta 2020 alkaen.

Näiden päätösten lisäksi kirkolliskokous myönsi ensi vuodelle 215 000 euron määrärahan Hiilineutraali kirkko 2030 -hankkeen edistämiseen. Hankkeessa kartoitetaan muun muassa seurakuntien metsäomaisuus ja sen toimiminen hiilinieluna ja -varastona ja luodaan metsiin liittyviä toimintaohjeita. Seurakunnille annetaan energianeuvontaa ja niitä tuetaan siirtymisessä fossiilittomiin energialähteisiin.

Kirkolliskokous myönsi myös pyhiinvaelluskoordinaattorin palkkaamiseksi 40 000 euron määrärahan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Tämä tarve on noussut kasvavasta kiinnostuksesta pyhiinvaelluksia kohtaan.

”Kirkolliskokoustyöskentely on suurelta osin ryhmätyötä”

Omalla kohdallani marraskuun istuntoviikko oli myös kahdeksan vuotta kestäneen luottamustoimen viimeinen viikko. Kun katson taaksepäin näitä kahdeksaa vuotta, mieleen nousee monta muuta tärkeää päätöstä. Niihin kuuluvat virsikirjan lisävihko, pohjoissaamen raamatunkäännös, kirkkolain kokonaisuudistus ja kirkon tulevaisuuskomitean mietinnön perusteella tehdyt kirkon tulevaisuuteen liittyvät linjaukset.

Mutta tärkeitä päätöksiä jäi myös tekemättä ja yrityksistä huolimatta hallinto keventämättä. Kirkolliskokouksella on valtaa niissä asioissa, jotka sille kuuluvat. Iso haaste on käyttää sitä viisaasti koko kirkon hyväksi ja jäsenten enemmistöä kuunnellen. Kirkolliskokoustyöskentely on suurelta osin ryhmätyötä. Se on vaikuttumista ja vaikuttamista yhteisössä, jossa yhteisten päätösten vuoksi on taivuttava myös kompromisseihin.

Olen kiitollinen näistä vuosista, joiden aikana olen saanut olla yhdellä kirkon näköalapaikalla, perehtyä kirkon päätöksentekoon ja tutustua moniin hienoihin ja viisaisiin ihmisiin. Toivotan niille, jotka seuraavaksi istuvat Turussa Kuopion hiippakunnan rivissä siunausta työhön.

Tiina Reinikainen
kirkkoherra
Pielisensuun seurakunta

Lue myös artikkeli kirkolliskokousvaaleista: Kirkolliskokoukseen 42 maallikkoehdokasta Kuopion hiippakunnasta

Kirkolliskokousvaalit käydään helmikuussa – ehdokasasettelu käynnissä

Kirkon ylin päättävä elin on kirkolliskokous. kirkolliskokouksen maallikkoedustajat valitaan vaaleilla, jossa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt.

Kirkon ylin päättävä elin on kirkolliskokous. kirkolliskokouksen maallikkoedustajat valitaan vaaleilla, joissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt.

Kirkolliskokousedustajat istuvat kokoussalissa
Kirkolliskokous kokoontui edellisen kerran Turun kristillisellä opistolla 8.5.2019. Seuraava kokous pidetään marraskuussa. Kuva: Aarne Ormio

Suomen ev.lut. kirkossa toimitetaan tiistaina 11.2.2020 kirkolliskokousedustajien vaalit. Kirkolliskokoukseen valitaan hiippakunnista kaikkiaan 96 edustajaa, joista 32 on pappeja ja 64 maallikoita. Edustajien paikkamäärät jaetaan hiippakuntien jäsenmäärän mukaan.

Tulevissa vaaleissa Kuopion hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitaan yhdeksän edustajaa, joista kolme on pappeja ja kuusi maallikoita. Joensuun seurakunnat ja Kontiolahden seurakunta kuuluvat Kuopion hiippakuntaan. Lisäksi hiippakuntaan kuuluu kaikkiaan 52 seurakuntaa pääasiassa Pohjois-Savon, Poh-jois-Karjalan ja Kainuun alueelta.

Tällä hetkellä Joensuun seurakunnista kirkolliskokouksessa on kolme edustajaa. Tulevalla toimikaudella Joensuun seurakuntien osalta edustajiin on tulossa varmuudella muutoksia, koska pappisedustajana toimiva Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra Tiina Reinikainen ja maallikkoedustaja, seurakuntaneuvos Eevi Väistö Vaara-Karjalan seurakunnasta ovat ilmoittaneet, etteivät enää asetu ehdolle.

– Suomi on pitkä maa ja kirkolliskokouksessa päätetään paljon sellaisia asioita, joissa alueellisilla näkökohdilla on merkitystä. Kuluneen kahdeksan vuoden aikana, jolloin olen ollut kirkolliskokouksen jäsen, tämä näkyi esimerkiksi päätettäessä hiippakuntien rajoista keväällä 2019 ja seurakuntarakenteista vuonna 2015. Alueellinen edustus takaa ylipäätään sen, että seurakuntien ja niiden elämän moninaisuus tulee kirkollisessa päätöksenteossa huomioiduksi, Tiina Reinikainen toteaa.

Ehdokkaaksi valitsijayhdistyksen kautta

Kirkolliskokouksen maallikkojäsenten vaaleissa ehdokkaaksi asetutaan valitsijayhdistyksen kautta, kuten seurakuntavaaleissakin. Myös maallikkoehdokkaan vaalikelpoisuuden kriteerit ovat samat kuin seurakuntavaaliehdokkaan. Ehdokkaan tulee olla sen hiippakunnan seurakunnan jäsen, johon hän asettuu ehdolle. Lisäksi ehdokkaan tulee olla täyttänyt vaalipäivänä 18 vuotta.

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaaleissa ehdolle voivat asettua myös seurakuntien työntekijät, pappeja lukuun ottamatta. Vaalien ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä ja se jatkuu marraskuun 15. päivään saakka.

– Valtakunnallinen päätöksenteko kirkossamme tarvitsee eri alojen tuntijoita yhteiskunnasta sekä seurakunnan tehtävistä kiinnostuneita ja toimintaa tuntevia päättämään kirkon asioista. Hyvältä ehdokkaalta ja edustajalta vaaditaan aktiivista osallistumista, pitkäjänteisyyttä ja huolellista asioihin perehtymistä. Lisäksi tarvitaan kykyä tehdä tarvittaessa kompromisseja, kirkolliskokouksen maallikkoedustaja Eevi Väistö Vaara-Karjalan seurakunnasta pohtii.

Samoilla linjoilla on myös pappiedustajana toimiva kirkkoherra Tiina Reinikainen.

– Kirkolliskokoustyöskentely vaatii muun muassa sitoutuneisuutta, pitkäjänteisyyttä, paneutumista asioihin ja verkostoitumistaitoja. Asioita viedään eteenpäin keskustellen ja päätöksiä tekemällä. Myös pelisilmästä ja hyvistä istumalihaksista on apua, Tiina Rei-nikainen vinkkaa.

Äänioikeus on seurakuntien luottamushenkilöillä

Kirkolliskokouksem maallikkoedustajien vaaleissa äänioikeutettuja ovat vaaleilla valitut seurakuntien luottamushenkilöt. Käytännössä siis äänestämään pääsevät seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuustojen jäsenet. Jos sama henkilö on jäsenenä sekä yhteisessä kirkkovaltuustossa että seurakuntaneuvostossa, kutsutaan äänestämään myös hänen varajäsenensä seurakuntaneuvostosta.

Äänestyksen päätyttyä äänestysliput toimitetaan sinetöityinä vaalilautakunnalle tuomiokapituliin. Vaalilautakunta suorittaa äänten laskennan ja vahvistaa vaalien tulokset. Tulevan kauden kirkolliskokousedustajat ovat selvillä 17.2.2019.

Kirkolliskokouksen pappisedustajien vaalit toimitetaan samalla aikataululla kuin maallikkoedustajien vaalit. Pappisedustajan vaaleissa ehdokkaaksi voi asettua kyseiseen hiippakuntaan kuuluva pappi. Pappisedustajan vaaleissa äänioikeutettuja ovat hiippakunnan papit. Vaalit toimitetaan kunkin rovastikunnan pappien kokouksessa, jonka lääninrovasti kutsuu koolle.

Kirkolliskokouksen uusi nelivuotinen kausi alkaa 1.5.2020. Kirkolliskokous kokoontuu kaksi kertaa vuodessa Turussa.

Mahdollisuus vaikuttaa isoihin asioihin

Pian kolme kautta kirkolliskokousedustajana toiminut Eevi Väistö on ollut kaikilla kausilla hallintovaliokunnan jäsenenä, tällä hetkellä hän on hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja. Väistön tavoitteena oli pystyä vaikuttamaan kolmeen asiaan: kirkon hallinnon keventämiseen, kirkkoherran vaalitapaan ja maallikoiden osallistumisen aktivoimiseen kirkon hallinnossa.

– Olen käyttänyt näistä salissa puheenvuoroja ja voinut vaikuttaa hallintovaliokunnassa. Ensimmäisellä kaudella kirkkoherran valitsemiseksi tuli voimaan välillinen kirkkoherran vaali. Kirkon hallintoa on aloitettu keventää ja tämä työ jatkuu. Maallikoiden osallistumista on tarpeen edelleen kehittää. Suurin pettymys oli seurakuntayhtymämallin jumittuminen salin äänestyksessä, siinä olisi tarvittu lisäneuvottelua, Väistö kertoo.

Pitkänlinjan kirkolliskokousvaikuttajien mukaan tuleville kausille riittää myös monia tärkeitä asioita edistettäväksi ja päätettäväksi.

– Tulevalla kaudella tärkeitä asioita ovat muun muassa kirkon talousasiat ja hiippakuntien taloudellisten voimavarojen turvaaminen sekä kirkon hallinnon keventäminen ja hiippakuntavaltuuston toiminnan kehittäminen, Väistö toteaa.

– Voisin ajatella, että käsiteltäväksi tulee uusi ehdotus seurakuntarakenteista ja myös keskustelu avioliittokäsityksestä jatkuu, Rei-nikainen pohtii.

Sari Jormanainen

Monen portaan vaikuttamista

Jo viime syksyn vaaleissa puhuttiin useaan otteeseen siitä, miten seurakuntavaalien kautta on mahdollista vaikuttaa myös kokonaiskirkon asioihin. Tämä vaikuttamisen mahdollisuus alkaa olla nyt käsillä.

Viime syksynä Suomen ev.lut. kirkossa toimitettiin seurakuntavaalit. Seurakuntavaaleilla valittiin uudet luottamushenkilöt seurakuntien päätöksentekoon.

Joensuun seurakuntayhtymässä päättäjiä valittiin sekä seurakuntaneuvostoihin että yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Vaaleilla valitut päättäjät ovat tehneet pian vuoden verran tärkeää työtä seurakuntien ja seurakuntalaisten hyväksi.

Nyt edessä on toisenlainen, mutta myös hyvin tärkeä tehtävä. Jo viime syksyn vaaleissa puhuttiin useaan otteeseen siitä, miten seurakuntavaalien kautta on mahdollista vaikuttaa myös kokonaiskirkon asioihin. Tämä vaikuttamisen mahdollisuus alkaa olla nyt käsillä.

Kirkon korkeimman päättävän elimen, kirkolliskokouksen, edustajat valitaan vaaleilla helmikuussa. Kirkolliskokouksen maallikko- ja pappisedustajille järjestetään omat vaalit. Pappisedustajien vaaleissa äänioikeutettuja ovat luonnollisesti papit.

Maallikkoedustajien vaaleissa äänioikeus on nykyisillä seurakuntien vaaleilla valituilla luottamushenkilöillä. Kirkkotien jakelualueella olevat Joensuun seurakuntien ja Kontiolahden seurakunnan luottamushenkilöt pääsevät siis helmikuussa äänestämään Kuopion hiippakunnan kirkolliskokouksen maallikkoedustajista.

Vaikuttamisen mahdollisuus ei ole kuitenkaan ainoastaan nykyisillä luottamushenkilöillä. Kaikissa vaaleissa tarvitaan ehdokkaita, joita äänestää. Kirkolliskokouksen maallikkoehdokkaaksi voi asettua täysi-ikäinen seurakunnan jäsen. Ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä, joten mietihän kiinnostaisiko sinua pyrkiä kirkon ylimpien päätöksentekijöiden joukkoon?

Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi