Kolumni: Rukouksesta lapsen sanoin

Mietin iltasella, mistä aiheesta kirjoittaisin kolumnin Kirkkotie-lehteen. Inspiraatio lähti liikkeelle, kun kysyin neuvoa perheemme eskarilaiselta, joka täytti juuri 7 vuotta.

Suvi-Maria SaarelainenMietin iltasella, mistä aiheesta kirjoittaisin kolumnin Kirkkotie-lehteen. Inspiraatio lähti liikkeelle, kun kysyin neuvoa perheemme eskarilaiselta, joka täytti juuri 7 vuotta. Keskustelu kulki näin:

Tytär: Oliko se lehti se Jeesuksen ystävien lehti?
Minä: Joo, voi sen niinkin sanoa.
Tytär: No sitten kirjoita rukouksesta, kun se liittyy Jumalaan ja kirkkoon.
Minä: Hyvä aihe. Mitä mä siitä rukouksesta kirjoittaisin?
Tytär: No kirjoita, että jos on jotakin pelkoja, niin silloin voi rukouksella kertoa sen Jumalalle.
Minä: Tuokin on tärkeä ajatus. Milloin itse rukoilet?
Tytär: No aina, kun minua pelottaa tai jos en pysty pitämään jotain asiaa sisällä. Että jos on vaikkapa salaisuus, jota ei saisi kertoa muille kavereille, niin sen voin kertoa aina Jumalalle.

Minä: Miltä tuntuu, kun rukoilee?
Tytär: Siltä, että Jumala kuuntelee. Ja että se on tosi viisas. Ja itsellekin tulee sellainen olo, että on viisaampi.
Minä: Onko koskaan ollut sellaista oloa, että Jumala ei kuule?
Tytär: No ei. Mutta kerran pienenä, kun rukoilin, että voisiko Jumala lähettää bussin nopeasti tulemaan, kun olin niin väsynyt ja halusin päästä kotiin. Niin silloin Jumala vastasi, että ei voi kiiruhtaa bussia, mutta voi lähettää minulle malttamista, että jaksan odottaa.

Minä: Mikä on sinulle mieluisin rukous?
Tytär: Isän rukous (eli Isä meidän -rukous), se on kiva ja erityisesti se leipäkohta.
Minä: Ai, mikä siitä leivästä tekee kivan?
Tytär: Kun siitä tulee mieleen se, kun Jeesus antoi sille vihamiehellekin leipää (hän muistelee kertomusta viimeisestä illallisesta, jolloin Jeesus jakoi leipää myös Juudakselle).

Tytär: Oikeastaan ristinmerkin tekeminen on kaikkein kivoin ja samalla voi sanoa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja sitten teen sen heti uudestaan ja sanon: siunaa ajatukset, tunteet ja kätten työt. Se on kiva.
Tytär: Ja hei sitten mulla olisi vielä yksi juttu. Jos on ristikaulakoru, niin siitä voi joskus olla kiva pitää kiinni, kun rukoilee, tai painaa se rintaan samalla kun rukoilee. Joskus helpottaa, kun kätkee ristin kämmenen sisään, kun rukoilee.
Tytär: Äiti, haittaako, että nää on vaan mun juttuja ja ajatuksia? Että mä vaan kerron, miltä musta tuntuu ja mitä ajattelen.
Minä: Ei haittaa, ei haittaa ollenkaan. Kiitos, kun kerroit. Ja kiva, kun tehtiin tämä yhdessä.

Suvi-Maria Saarelainen

TT, yliopistonlehtori

suvi.saarelainen@uef.fi

Arvostus suojaa nuorta huumeilta

Nuorten huumeidenkäyttö ei katso asuinpaikkaa, vanhempien varallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa. Pössypilven saa yhtä helposti Heinävaaraan kuin ruutukaavalle, sanoo Poliisin Ankkuri-ryhmässä erityisnuorisotyöntekijänä toimiva Jarkko Riikonen.

Nuorten huumeidenkäyttö ei katso asuinpaikkaa, vanhempien varallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa. Pössypilven saa yhtä helposti Heinävaaraan kuin ruutukaavalle, sanoo Poliisin Ankkuri-ryhmässä erityisnuorisotyöntekijänä toimiva Jarkko Riikonen.

Jarkko Riikonen nojaa Joensuun torilavan seinään ja katsoo kameraan.
”Se, että päihteidenkäyttö on jokaisen oma asia, on pötypuhetta. Vaikutuspiiriin kuuluu paitsi nuoren oma elämä, myös perhe, suku ja ystävät”, sanoo Joensuun kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Jarkko Riikonen. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. TILASTOT. Kun katsoo poliisin tietoon tulleiden, nuorten tekemien huumausainerikosten määrää Joensuussa tällä vuosikymmenellä, kehitys näyttää aika karmealta. Vuonna 2010 alle 18-vuotiaiden kohdalla ei ole tilastoissa yhtään huumausainerikosta, vuonna 2018 lukema on 22. Tänä vuonna elokuuhun asti tarkasteltuna lukema on 3. Tilastoihin vaikuttaa toki myös se, minkä verran poliisilla on ollut määrärahoja. Mutta silti: Jokainen tapaus numeroiden takana on liikaa.

2. KANNABIS. Teen paljon ennaltaehkäisevää päihdetyötä koulumaailmassa. Viime vuosien aikana on ollut tarpeellista haastaa erityisesti kannabismyönteisyyttä. Törmään jatkuvasti samoihin väittämiin, joihin tuon omat vastineeni. Nuoret saavat miettiä, kummat perusteet ovat paremmat. Kannabikseen sinänsä ei juurikaan kuole, mutta nuoren psyyke on haavoittuvainen. Esimerkiksi kannabispsykoosi ja siitä mahdollisesti seuraava skitsofrenia on todellinen riski.

3. PORTTITEORIA. Nuoret ovat vähentäneet viime aikoina m erkittävästi tupakointia, mutta nuuskan saatavuus on lauennut käsiin ihan tosissaan. Sitä alkaa olla alakouluikäistenkin parissa myytäväksi asti. Minä uskon porttiteoriaan – en pysty olemaan uskomatta sen jälkeen, mitä olen työssäni nähnyt. Jos hankkii itselleen riippuvuuden nikotiiniin jo alakouluaikoina, riski siirtyä käyttämään myöhemmin kannabista on paljon suurempi kuin nuorella, joka ei tupakoi tai käytä nuuskaa.

4. ESIMERKKI. Nuorten huumekokeilut eivät katso perheen asuinpaikkaa taikka yhteiskuntaluokkaa. Vanhemmille sanoisin, että muistakaa kertoa lapsillenne toistuvasti, kuinka arvokkaita he ovat. Jos nuoren saisi pumpattua täyteen tervettä itserakkautta, nuoren ei tarvitsisi imeä itseensä tällaisia ulkopuolisia substansseja. Sitäkin vanhempien kannattaa miettiä, millaista esimerkkiä nuorelle antaa. Onko se hyvä malli, jos kovan työviikon jälkeen avaa perjantaikossun ja sanoo, että nyt iskä rentoutuu?

5. ITSEARVOSTUS. Nuoren ensimmäiset huumekokeilut tapahtuvat käytännöllisesti katsoen aina porukassa. Jos kaverit sanovat, että nyt poltellaan, vaatii aikamoista selkärankaa kieltäytyä. Voi kun nuoret osaisivat arvostaa itseään ja ymmärtää sen, miten hirveän arvokas jokainen elämä on. Sen kun ymmärtäisi, osaisi tehdä sellaisia päätöksiä, joita ei tarvitse myöhemmin katua.

Virpi Hyvärinen

Kolumni: ADHD – Ihan kamalaa vai kamalan ihanaa?

Adhd voi parhaimmillaan olla mitä suurin vahvuus, jos se nähdään niin. Adhd-lapsi voi keskittyä tuntikausia hänelle mieluisaan asiaan, ja kun energia osataan kanavoida oikein, niin lapsi pystyy mihin vain!, kirjoittaa Elina Reentie kolumnissaan.

Mietipä tilanne, että sinulla on pään sisällä 10 telkkarikanavaa auki, ja jokaiselta tulee kovaääninen ohjelma. Samaan aikaan näet ja aistit jokaisen samassa tilassa olevan ihmisen äänet, liikkeet, tunteet ja ajatuksetkin melkein. Lisäksi sukkasi on mutrulla niin, että se vaikuttaa koko kehoon, ja välitunnilla ollut riita vaivaa mielessä yhä uudestaan. Penkissä ei millään löydy hyvää asentoa. Äitikin sanoi aamulla, että viikonloppuna mennään jätskille, ja sekin huolestuttaa, että mennäänkö ihan varmasti? Yritä siinä sitten olla rauhassa ja keskittyä.

Muun muassa tältä adhd pienen ihmisen mielessä tuntuu. Jos tällainen pään sisäinen myrsky ei ole helppoa aikuiselle, niin voi vain kuvitella, miten vaikeaa pienellä lapsella on. Diagnoosin ei tietenkään pitäisi ketään lasta leimata tietynlaiseksi, mutta monenlaisia ajatuksia ja tunteita adhd herättää.

Ammattilaisilta näiden viikareiden ja jumittajien kanssa eläminen vaatii paljon. Ihan jokainen adhd-lapsi kaipaa paljon myönteisiä kokemuksia häntä kasvattavilta aikuisilta. Touhutiina ei tahallaan laita jarruja päälle, ja jätä osallistumatta toimintaan päiväkodissa tai koulussa. Eikä ylivilkas puuhapete tahallaan huitaise kaveria nyrkillä heti, kun tulee pienikin konflikti. Aivojen signaalit menevät väärin, ja tämä aiheuttaa lapsen käytökseen ja tunne-elämään paljon sellaista, mitä lapsi itse ei ilman aikuisen tukea pysty säätelemään.

Adhd voi parhaimmillaan olla mitä suurin vahvuus, jos se nähdään niin. Adhd-lapsi voi keskittyä tuntikausia hänelle mieluisaan asiaan, ja kun energia osataan kanavoida oikein, niin lapsi pystyy mihin vain! Adhd-lapsilla on valtavasti luovuutta, sitkeyttä, herkkyyttä ja tietenkin energiaa. Jokainen aikuinen voi omalla asenteellaan ja toiminnallaan auttaa lasta löytämään vahvuutensa, ja saada arjen haasteiden kanssa kamppailevan lapsen tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja ihanaksi. Me aikuiset voimme olla vaatimatta ylivilkkaalta lapselta hiljaisuutta ja paikallaanoloa liian pitkää aikaa, ja muutoksia pelkäävää jumittajaa voi lempeästi kannustaa ja ohjata selviytymään uusista tilanteista.

Kaikki on lopulta kiinni siitä, miten asian näkee. Jos oppisimme näkemään adhd:n rikkautena, voimavarana ja vahvistamaan sen tuomia myönteisiä ominaisuuksia, niin monella lapsella olisi paljon parempi olla. Rauhoitutaan me aikuiset näiden ihanien touhupeppujen vierellä. Hyväksytään, rakastetaan, ohjataan ja kannustetaan. Se on paras lääke adhd-lapselle!

Elina Reentie

Sosionomi (AMK)
Varhaiskasvatuksen perheohjaaja
Joensuun kaupunki
elina.reentie@joensuu.fi