Seimipolku johdattaa joulun tunnelmaan

Perinteinen seimipolku tuo jälleen joulumielen Joensuun keskustan näyteikkunoissa. Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän ja paikallisten yritysten yhteistyössä toteutetussa seimipolussa on tänä vuonna 14 seimikohdetta. Seimet ovat esillä 29.11.2019–7.1.2020.

Seimiasetelmat ovat käsityöläisten taidonnäytteitä. Jeesus-lapsen seimen ympärillä ovat Maria ja Joosef, paimenia, enkeleitä, itämaan tietäjät, aasi ja härkä. Asetelmassa voi olla myös tavallisia kyläläisiä, erilaisia kotieläimiä, tähti, tietäjien kameleita ja norsuja. Seimipolun seimet ovat hyvin erilaisia ja ilmentävät seimiperinteen kansainvälistä moninaisuutta.

Seimipolulla on mukana aiemmilta vuosilta tuttuja yrityksiä ja yhteisöjä sekä uutena paikkana Carelicum, josta seimi löytyy aukioloaikoina aulatiloista. Polku alkaa Taitokorttelin seimestä, joka on esillä piharakennuksessa Taitokorttelin aukioloaikoina. Tarkemmat seimipolun tiedot ja seimikohteet löytyvät osoitteesta www.hoosianna.fi.

Sari Jormanainen

Pääkirjoitus: Ilmassa on odotusta

Seurakuntien järjestämien jouluisten tapahtumien kirjo on valtava. Yksistään kauneimpia joululauluja lauletaan Joensuun seurakunnissa liki 40 eri tilaisuudessa.

Joulu on jo monessa paikassa hyvin vahvasti esillä. Kaupat pullistelevat jouluisia tuotteita ja lasten joululahjatoiveiden tueksi postilaatikkoon tipahtelee tasaisesti lelukuvastoja. Seurakuntien Jouluradiokin aloitti lähetykset marraskuun alkupuolella. Joulun tunnelmaan ja odotukseen on siis ollut helppo lähteä mukaan. Itsekin olen jo vaihtanut autoradion taajuuden Jouluradiolle. Hiljalleen huomaan myös kodin sisustukseen ilmaantuvan jouluisia elementtejä.

Joulunodotus käsitteenä tuo rauhan. Se ikään kuin antaa luvan rauhoittua ja hiljentyä, olla ja odottaa. Lapsissa huomaa jännityksen nousevan. Ei mene enää päivääkään, että perheessämme ei keskusteltaisi joulusta. Joku aika sitten mietin, että nyt on vasta marraskuu, ja joulu on jo koko ajan läsnä. Ajattelin, että odottavan aika voi käydä pitkäksi. Näin tuskin kuitenkaan käy.
Kirkkotien näköislehden tapahtumasivut antavat hyvän kuvan siitä, miten suuri juhla joulu on. Sitä halutaan juhlia monin erilaisin tavoin. Seurakuntien järjestämien jouluisten tapahtumien kirjo on valtava. Yksistään kauneimpia joululauluja lauletaan Joensuun seurakunnissa liki 40 eri tilaisuudessa. Lisäksi tarjolla on joulupuuroa, -myyjäisiä ja -juhlia sekä monenlaista muuta jouluista puuhaa.

Seurakuntien joulunajan tapahtumissa on runsaasti valinnanvaraa. Tekemistä löytyy sitä kaipaaville, kuten myös heille, jotka haluavat odottaa joulua rauhoittuen ja joulun sanomaan syventyen. Tulevana sunnuntaina kirkoissa kaikuu Hoosianna joulunodotuksen ja uuden kirkkovuoden aloituksen merkiksi.

Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut.  seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi

Seurakuntien Joulukassikeräys käynnistyy 27.11.2019

Joulukassien tarkempi sisältö sekä ohjeet kassien toimittamiselle seurakuntiin löytyvät 27.11.2019 ilmestyvästä Kirkkotiestä sekä Joensuun ev.lut. seurakuntien joulutapahtumien sivuilta http://www.hoosianna.fi.

Joensuun, Rantakylän, Pielisensuun, Pyhäselän ja Vaara-Karjalan ev.lut. seurakuntien diakoniatyö järjestää tänäkin vuonna jo perinteeksi muodostuneen Joulukassikeräyksen. Vähävaraisten hyväksi järjestettävä keräys alkaa keskiviikkona 27.11.2019 lukuun ottamatta Pielisensuun seurakuntaa, joka käynnistää keräyksen 3.12.2019. Keräys päättyy perjantaina 13.12.2019, paitsi Vaara-Karjalan seurakunnassa, jossa keräys jatkuu tiistaihin 17.12.2019 saakka.

Keräykseen voi osallistua kuka tahansa joulumielellä oleva lahjoittamalla seurakuntiin joulukasseja, jotka diakoniatyöntekijät toimittavat avun tarpeessa oleville ennen joulua. Lahjoitettavien kassien arvo on noin 25 euroa ja ne sisältävät mm. puuroriisiä, perunamuusijauhetta, säilykekeittoa ja kahvia. Mukana on myös jouluisia tuotteita kuten glögiä, pipareita ja joulusuklaata.

Joulukassien tarkempi sisältö sekä ohjeet kassien toimittamiselle seurakuntiin löytyvät 27.11.2019 ilmestyvästä Kirkkotiestä sekä Joensuun ev.lut. seurakuntien joulutapahtumien sivuilta http://www.hoosianna.fi.

Mikäli kassin lahjoittaminen ei tunnu omalta osallistumisen tavalta, keräykseen voi osallistua myös ostamalla lahjakortin haluamallaan summalla valitsemaansa liikkeeseen, ja toimittamalla sen seurakuntaan.

Keräykseen voi osallistua lisäksi antamalla rahalahjan. Tätä varten Joensuun ev.lut. seurakuntien diakoniatyö avaa 25.11.-25.12. väliseksi ajaksi oman keräyksen http://www.kotimaanapu.fi-sivustolle. Keräyksen tuotolla voidaan täydentää saatuja joulukasseja, ostaa kasseja lisää tai antaa rahaa lahjakortteina joulun järjestämistä varten vähävaraisille perheille.

Kukkolan joulukuvaelmaan etsitään Simeonia

Perinteinen Kukkolan Ja tapahtui niinä päivinä -joulukuvaelma kaipaa uusia näyttelijöitä. Erityisen suuri tarve olisi löytää näyttelijä Simeonin rooliin.

Sotilaita esittävät näyttelijät istuvat nuotion ääressä.
Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Tapahtui niinä päivinä -joulukuvaelmaan liittyy kohtaus, jossa sotilaat viettävät jouluaattoa kaukana kotoa tykkitulen ja tulipalojen varjossa. Kuva: Matti Piiroinen

Perinteinen Kukkolan Ja tapahtui niinä päivinä -joulukuvaelma kaipaa uusia näyttelijöitä. Erityisen suuri tarve olisi löytää näyttelijä Simeonin rooliin.

Kukkolan Metsäteatterin joulukuvaelma kertoo Jeesuksen syntymästä perustuen jouluevankeliumiin. Näytelmä sisältää myös osuuden Talvisodan joulusta rintamalla, jossa sotilaat tykkien paukkuessa kaipaavat kotoista joulua ja perhettään.

– Monet näyttelijämme ovat jo melko iäkkäitä ja nyt esimerkiksi Simeonia näytellyt henkilö on siirtymässä seuraamaan esitystä katsomon puolelta. Tarvitsisimmekin uuden henkilön tähän rooliin. Mukava olisi saada näyttelijöitä myös niin sanotusti reserviin, jos nykyisille näyttelijöille tulee esteitä, kuvaelman käsikirjoittaja ja ohjaaja Oiva Vuotilainen sanoo.

Joulunäytelmään osallistumisesta kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä Oiva Voutilaiseen (p. 050 351 3352). Ensimmäinen näyttelijöiden kokous pidetään 27.10.2019 klo 14 Kukkolassa. Varsinaiset harjoitukset käynnistyvät 12.11.2019. Kenraaliharjoitus on 14.12.2019.

Joulukuvaelma esitetään Kukolan tilan yhteydessä sijaitsevassa Kukkolan Metsäteatterissa (Vanha Valtatie 70, Joensuu) 15.12. ja 22.12. Molempina sunnuntaina on kaksi näytöstä. Näytökset alkavat kello 13 ja kello 15.30.

Joulukuvaelmassa on mukana on n. 20 harrastajanäyttelijää, hevonen, lampaita ja aasi. Joulukuvaelman tekoa tukevat monet eri tahot, myös Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä ja Joensuun kaupunki ovat tukijoiden joukossa.

Sari Jormanainen