adventti – Kirkkotie

Sana: ”Kristus, kirkkauden toivo” – Kol. 1:27

Adventin aikaan liittyy koko kristikuntaa yhdistävä asia, nimittäin toivo. Toivo on enemmän kuin odottaminen. Se on myös enemmän kuin yksittäiset toiveet. Toivo suuntaa pidemmälle ja syvempään. Se on jotain, jota odotamme hartaasti. Toivon varassa jaksamme suunnata huomiseen.

Adventti on joulun odotuksen aikaa. Erityisesti lapsena olin kärsimätön joulun odottaja. Suklaakalenterin luukkujen tyhjennys hoitui minulta helposti hieman etukäteen. Odotuksen haasteet kiteytyivät erityisesti jouluaattona lahjojen odottamiseen. Katse oli kiinni ikkunassa, ja pieni mies mietti ja kyseli, milloin ihmeessä se joulupukki tulee. Nyt odottaminen on muuttunut helpommaksi. Usein on niin kiire, ettei kerkeä edes odottamaan.

Adventin aikaan on kohdallani aina liittynyt odotuksen lisäksi toiveita. Enää ei tule kirjoitettua joulupukille. Lapsuuden ja nuoruuden joululahjatoiveet ovat kohdallani muuttuneet nykyisin arkisempaan ja syvällisempään suuntaan. Sukkia tarvitsee aina, astioistakin on hyötyä. Vielä vahvemmin toiveena on, että jouluna olisi aikaa rauhoittua. Kunpa itsellä ja läheisillä olisi levollinen joulu. Samaa toivoo myös kaikille muille. Kunpa erityisesti niillä, joilla on hätää ja puutetta, olisi asiat tänä jouluna paremmin.

Adventin aikaan liittyy myös koko kristikuntaa yhdistävä asia, nimittäin toivo. Toivo on enemmän kuin odottaminen. Se on myös enemmän kuin yksittäiset toiveet. Toivo suuntaa pidemmälle ja syvempään. Se on jotain, jota odotamme hartaasti. Toivon varassa jaksamme suunnata huomiseen.

Kristinuskossa toivo on yksi perusarvoistamme. Näin on, vaikka siitä ei aina erikseen puhuta. Se on sitä siitäkin huolimatta, että kristityn elämä saattaa välillä tuntua hyvinkin toivottomalta. Raamattu on täynnä sanomaa toivosta. Tuo sanoma rohkaisee meitä elämän riittämättömyyden keskellä. Toivo avaa meille iankaikkisuuden näköalan. Parhaimmillaan toivon sanoma tuo myös Jumalan armon ja lupaukset hieman lähemmäksi tässä ajassa.

Kirkollinen elämä joulun alla kuvastaa toivoa. Seurakunnassa laulamme kauneimpia joululauluja, kokoonnumme adventtimessuihin ja vietämme nuorten joulujuhlaa… Valmistaudumme Jeesuksen syntymäjuhlaan. Ensimmäisenä jouluna Jumala tuli ihmiseksi. Toivo laskeutui toivottomuuden keskelle.

Toisen adventin evankeliumiteksti ja teema ohjaavat meitä entistä suurempaan toivoon. Kristikuntaa on halki vuosisatojen rohkaissut usko siihen, että kerran Kristus tulee takaisin kunniassaan. Kerran ihmisten ja koko luomakunnan odotus, toiveet ja toivo täyttyvät kokonaan. Toivo muuttuu odotuksesta todeksi.

Heikki Mujunen
seurakuntapastori
Rantakylän seurakunta

Sana: Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa -virsi 600:3

Sunnuntaina sytytän ensimmäisen adventin kynttilän. Huomaan, että kovin laajalle ei yhden kynttilän valo yllä, mutta silti se loistaa urheasti ja luo rajallista valoaan pimeään.

Ilokseni huomaan, että sytyttämäni kynttilä ei jää ainoaksi. Ulos katsellessani näen, kuinka kotien ikkunoille ilmestyvät kymmenet, sadat, tuhannet kynttilät. Valon piiri leviää ja pimeän voima murtuu. Valon laajetessa toivo läikähtää syvällä sisimmässä – toivo paremmasta, toivo huomisesta, toivo valon voitosta. Toivo ikiaikaisen läsnäolosta maailmassa.

Jos suuntaan katseeni ainoastaan tämän maailman todellisuuteen, mieli täyttyy helposti toivottomuudella. Tarvitsen kipeästi toivoa arkielämän keskelle tässä muuttuvassa, katoavassa ja joskus niin perin pimeässä maailmassa. Tarvitsen toivoa ihmissuhteissani, elääkseni rauhassa ja toinen toisia kunnioittaen, työpaikalla jaksaakseni kiireen ja paineiden keskellä. Tarvitsen toivoa työttömyyden yllättäessä ja erityisesti sairauden, surun ja monien elämän haasteiden keskellä. Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä toivoa – niin lapset kuin aikuiset, nuoret kuin vanhukset.

Adventin kynttilä muistuttaa, että voin suunnata katseeni myös ylöspäin, kohti Jumalaa. Voin jättää arkihuoleni suuremmille käsivarsille ja rukoilla:

”Suo Herra toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo.”

Jeesuksen seuraajat etsivät myös elämäänsä toivoa – valoa, vapautta ja rauhaa. Evankeliumitekstien mukaan he löysivät tämän kaiken, kun he näkivät kuinka Jeesus ruokki nälkäisiä, paransi sairaita, armahti ja vapautti ihmisiä elämään. He näkivät kuinka Jeesus näytti ja käytti valtaansa hiljaa, miltei huomaamatta; hän saapui Jerusalemiin nöyrästi aasilla ratsastaen, hän viipyi kujilla, toreilla ja aitovierillä, ihmisten rinnalla. Toivo piirtyi heidän silmiensä eteen jokaisessa lohduttavassa, rohkaisevassa, uutta toivoa luovassa ja ylläpitävässä sanassa sekä jokaisessa rakkauden teossa.

Ensimminen adventti aloittaa uuden kirkkovuoden. Se muistuttaa meitä nykypäivän Jeesuksen seuraajia siitä, että Jumala ei ole kaukana meistä. Sinun ja minun kanssani on Herra, jolle saamme yhdessä ja yksin ollessamme sanoa ”Hoosianna, tule Herra Jeesus!”

Marita Tiili
vs. seurakuntapastori
Pyhäselän seurakunta

Sana: ”On aamutähti syttynyt, on adventtisi läsnä nyt” – Virsi 933: 5

4. adventtisunnuntai on omistettu lasta odottavalle Marialle. Sen evankeliumi luetaan Matt. 1: 18-24, joka tarkastelee enemmän Joosefin roolia Jumalan suunnitelmissa. Maria on joulun lapsen äiti, mutta ilman Joosefin apua maailmanhistoria näyttäisi kovin erilaiselta.

Mitä me hänestä tiedämme? Ammatiltaan hän oli teknikko, me sanoisimme rakennusmies tai kirvesmies. Yritän ymmärtää, millainen mies Joosef oli. Millainen suhde hänellä oli Mariaan ja mikä hänen tehtävänsä oli Jumalan suunnitelmissa?

Joosef aikoi hylätä Marian kuulleessaan hänen odottavan lasta. Aikomuksen taustalla on pelko. Mitä muut hänestä ajattelevat? Hänen maineensa on mennyttä ja miehinen itsekunnioitus raunioina. Hänhän on kuningas Daavidin jälkeläinen. Joosef tietää: ”Ainakaan hän ei ole lapsen isä!” Joosef on itse asiassa hyvin inhimillinen kuva miehestä, jolle maine ja kunnia ovat tärkeitä ja pyhiä asioita. Mikä maine ja mikä kunnia? Muistetaanko meidät kuoltuamme niistä? Tuskin. Enemmänkin siitä, kuinka kohtelemme toisiamme.

Joosefilla oli siihen aikaan kaksi vaihtoehtoa. Hän saattoi nostaa armottoman metelin ja vaatia oikeusteitse kunnian palauttamista ja kihlauksen purkamista. Joosef oli valitsemassa kuitenkin siistimpää ja Mariankin kannalta siedettävämpää tapaa ja oli kaikessa hiljaisuudessa purkamassa kihlauksen. Mutta Jumalalla oli Joosefille kolmas vaihtoehto tai käsky. “Joosef, Daavidin Poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, sinun vaimoasi, sillä se mikä on hänestä siinnyt, on Pyhästä Hengestä.” Siellä missä pelko on suurin ja hatara miehinen kunnia horjuu, siellä alkaa näkyä Jumalan voima.

Tämän jälkeen Joosefille ei tarvitse enää todistella mitään. Maan hiljaisesta tulee vaimonsa rinnalla kulkeva Mies isolla alkukirjaimella. Hän on valmis uhraamaan arvonsa ja asemansa yhteiskunnan silmissä ja sitoutumaan Marian kanssa.

Joosef ja Maria uskalsivat elämänsä vaikeiden kysymysten keskellä luottaa Pyhän Hengen voimaan ja työhön. Heille oli merkittävää enkelin antama sanoma ja Vanhan Testamentin profeetan lausuma ennustus. Sellaisina he olivat uskonihmisiä. Heille merkitsee jotain todellista ja konkreettista se, että “Jumala on meidän kanssamme”. Saako Jumala tänä jouluna ja myöhemminkin olla meidän kanssamme – todella?

Jaakko Muhonen, kappalainen, Kontiolahden seurakunta

Enkeli suojelee nukkuvaa Joosefia ja raskaana oleva Maria ylistää Jumalaa. — Tuleva sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. KUVA: Anniina Mikama.

Sana: ”Hoosianna, Daavidin Poika!” – Virsi 1

Kenelle sinä hurraat? Mihin juhliin mieluiten osallistuisit? Kuka on sinun sankarisi? kysyy Katriina Puustinen Sana-kirjoituksessaan.

Juhlinta kulttuurimme näyttäytyy välillä ääripäinä: Toreilla tavataan, kun tulee menestystä pesäpallossa, jääkiekossa, jalkapallossa tai euroviisuissa. Ja televisioista katsellaan, kun itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutut juhlavieraat kättelevät arvokkaasti.

Kenelle sinä hurraat? Mihin juhliin mieluiten osallistuisit? Kuka on sinun sankarisi?

Kirkkovuoden aloittaa Hoosianna! -huuto. Se kaikuu kirkoissa, adventtihartauksissa, radiossa – ja sydämissä. Hoosianna on juhlavirsi, samalla riemuhuuto ja avunpyyntö, johon myös mielestään huonompikin laulaja saa osallistua yhdessä toisten kanssa. Hoosiannasta huomaan myös oman keski-ikäisyyteni – se liikuttaa ja herkistää aivan eri tavalla kuin vielä vuosikymmen sitten.

Hoosianna! huudamme sille sankarille, jonka voitto on enemmän kuin suomen- tai maailmanmestaruus. Heprean sana hoosianna merkitsee ’auta’. Sitä käytettiin siunauksen toivotuksena kuninkaalle, jota otettiin vastaan. Aasilla Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta juhlimme niin iloisesti ja arvokkaasti kuin osaamme – vaikkapa sytyttäen ensimmäisen adventtikynttilän, avaamalla adventtikalenterin luukun ja toivottamalla Hoosiannaa laulaen Hänet tervetulleeksi.

Hoosianna!-huudossa ja adventin aloituksessa tärkeintä eivät ole hienot ulkoiset puitteet tai suuret väkimäärät – vaan sisäinen valmistautuminen kohti joulun ihmettä ja juhlaa. Ehkä Hoosianna-virressä yhdistyvät suomalaisen juhlimisen ääripäät: suuri riemullisuus ja vakava juhlallisuus, kertauksineen kaikkineen. Ensi pyhänä tavataan (ja lauletaan) kirkoissa kautta maan – olet tervetullut mukaan juhliin! Televisiosta ja radiostakin sen voi kuulla: ”Hoosianna, hoosianna, hoosianna! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen!”

Katriina Puustinen
seurakuntapastori
Rantakylän seurakunta

Kuvituskuva: Jeesus ratsastaa aasilla, ihmiset heittävät maahan palmunoksia. — Ensi sunnuntaina vietetään 1. adventtia. Päivän aiheena on Kuninkaasi tulee nöyränä. Kuva: Anniina Mikama