Sunnuntaina sytytän ensimmäisen adventin kynttilän. Huomaan, että kovin laajalle ei yhden kynttilän valo yllä, mutta silti se loistaa urheasti ja luo rajallista valoaan pimeään.
Ilokseni huomaan, että sytyttämäni kynttilä ei jää ainoaksi. Ulos katsellessani näen, kuinka kotien ikkunoille ilmestyvät kymmenet, sadat, tuhannet kynttilät. Valon piiri leviää ja pimeän voima murtuu. Valon laajetessa toivo läikähtää syvällä sisimmässä – toivo paremmasta, toivo huomisesta, toivo valon voitosta. Toivo ikiaikaisen läsnäolosta maailmassa.
Jos suuntaan katseeni ainoastaan tämän maailman todellisuuteen, mieli täyttyy helposti toivottomuudella. Tarvitsen kipeästi toivoa arkielämän keskelle tässä muuttuvassa, katoavassa ja joskus niin perin pimeässä maailmassa. Tarvitsen toivoa ihmissuhteissani, elääkseni rauhassa ja toinen toisia kunnioittaen, työpaikalla jaksaakseni kiireen ja paineiden keskellä. Tarvitsen toivoa työttömyyden yllättäessä ja erityisesti sairauden, surun ja monien elämän haasteiden keskellä. Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä toivoa – niin lapset kuin aikuiset, nuoret kuin vanhukset.
Adventin kynttilä muistuttaa, että voin suunnata katseeni myös ylöspäin, kohti Jumalaa. Voin jättää arkihuoleni suuremmille käsivarsille ja rukoilla:
”Suo Herra toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo.”
Jeesuksen seuraajat etsivät myös elämäänsä toivoa – valoa, vapautta ja rauhaa. Evankeliumitekstien mukaan he löysivät tämän kaiken, kun he näkivät kuinka Jeesus ruokki nälkäisiä, paransi sairaita, armahti ja vapautti ihmisiä elämään. He näkivät kuinka Jeesus näytti ja käytti valtaansa hiljaa, miltei huomaamatta; hän saapui Jerusalemiin nöyrästi aasilla ratsastaen, hän viipyi kujilla, toreilla ja aitovierillä, ihmisten rinnalla. Toivo piirtyi heidän silmiensä eteen jokaisessa lohduttavassa, rohkaisevassa, uutta toivoa luovassa ja ylläpitävässä sanassa sekä jokaisessa rakkauden teossa.
Ensimminen adventti aloittaa uuden kirkkovuoden. Se muistuttaa meitä nykypäivän Jeesuksen seuraajia siitä, että Jumala ei ole kaukana meistä. Sinun ja minun kanssani on Herra, jolle saamme yhdessä ja yksin ollessamme sanoa ”Hoosianna, tule Herra Jeesus!”
Marita Tiili
vs. seurakuntapastori
Pyhäselän seurakunta