Työelämässä tulee usein vastaan termejä, joita ammatti-ihmiset käyttävät sujuvasti, mutta jotka eivät aina aukea muille yhtä helposti. Kirkon käyttämässä kielessä yksi tällainen ammattitermi on diakonia. Kreikan kielestä lähtöisin oleva sana kuulostaa omaan korvaani jotenkin korkealentoiselta. Ristiriita ei voisi olla suurempi, kun kuitenkin varsinaista diakoniatyötä tehdään ruohonjuuritasolla niin lähellä ihmistä kuin vain mahdollista.
Meillä Joensuun seurakunnissa työskentelee vajaat parikymmentä diakoniatyöntekijää, joiden tehtävänä on tukea haastaviin elämäntilanteisiin joutuneita. Meillä esimerkiksi järjestellään ruoka-apua tarvitseville, täytetään yhteistyössä tukilomakkeita sekä keskustellaan ja etsitään ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Huolia voivat aiheuttaa monet asiat: päihteet, velkakierre, korona, sairaudet, yksinäisyys ja vaikeus pysyä mukana digiajassa vain muutamia mainitakseni.
Erilaiset suru- ja vertaisryhmät tuovat helpotusta monelle kovia kokeneelle. Meillä on myös erityisdiakoni, joka auttaa koko maakunnan alueella erityisesti kuurosokeita, viittomakielisiä, huonokuuloisia ja näkövammaisia sekä tekee yhteistyötä eri vammaisjärjestöjen kanssa. Yhteistyö muiden alan toimijoiden kanssa on diakoniatyöntekijöille äärimmäisen tärkeää.
Minun silmissäni diakoniatyöntekijät ja heidän apunaan monesti toimivat vapaaehtoiset ovat varsinaisia arjen sankareita. Diakoniassa keskeistä on oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja ihmisarvon puolustaminen. Ja mikä parasta: apua tarjotaan kaikille riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon vai ei.
Tänä vuonna vietetään kirkon diakonian 150-vuotisjuhlia. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme myös Kirkkotie-lehdessä lukuisia artikkeleita, jotka kuvaavat diakoniatyön arkea ja paljastavat, mitä kaikkea termiin sisältyykään.
Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi