Elokuun lopussa eläkkeelle siirtyvä Enon kirkkoherra Armi Rautavuori aikoo jatkossa nauttia lastenlasten seurasta ja suunnata veljensä kanssa muikkuverkoille Rääkkylään.
Eläkkeelle siirtyvän Armi Rautavuoren toive on, että entisen Enon seurakuntatalon tontille tulisi jatkossa parkkipaikka ja kirkkopuutarha, jonka ympärille voisi luoda yhteisöllisyyttä.
– Siellä voisi olla hedelmäpuita ja marjapensaita, jonka antimia harrastuspiirit ja kokkikerhot voisivat käyttää toiminnassaan. Kuva: Virpi Hyvärinen
1 LÄSNÄOLO. Olen halunnut olla kirkkoherrana työntekijöiden ja seurakuntalaisten käytettävissä, vaikka jotkut sanovat, että aina ei saisi olla. En ole halunnut olla kuin se sanonnan pappi, joka on kuusi päivää saavuttamaton ja yhden päivän käsittämätön. Toivon, että työntekijöille on jäänyt tunne, että minulta on voinut kysyä, ja seurakuntalaisille kokemus, että olen halunnut olla läsnä heidän ilossaan ja surussaan.
2 HALLINTO. Henkilöstöhallinto on tänä päivänä vaativa tehtävä. Olen iloinnut siitä, että yhtymään saatiin henkilöstöpäällikkö. Enon seurakunnassa ilonani ovat olleet vuosien ajan hyvät, työtä tukevat ja rakentavat luottamushenkilöt. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet tiiviitä Enon seurakuntatalon rakennushankkeen takia. Iloitsen siitä, että uudet, puhtaat työtilat valmistuivat työtovereille. Heillä on mahdollisuus aloittaa entisen, hyvän toiminnan lisäksi myös aivan uudenlaista toimintaa.
3 TYÖAIKA. Sähköistyvä maailma vie nykyään todella paljon työaikaa. Vaikka se osin helpottaa työtä, tekee se myös sen, että olemme aina tavoitettavissa. Omalla kohdallani tämä liittyy toki siihen, että olen tällainen äiti Camillo -tyyppinen ihminen, enkä ole erottanut työ- ja yksityiselämää tarkasti toisistaan. Olen elänyt keskellä seurakuntaa myös perheeni kanssa siten, että jos mieheni ei ole ollut kirkossa mukana, on joku heti ollut kysymässä, mihin Kari on jäänyt. Myös kotini ovet ovat tarvittaessa olleet avoimet seurakuntalaisille.
4 ARMO. Kristinuskon ydin on minulle siinä, että kaikesta huolimatta Jumala on rakkaus. Kristinuskon lunastus ja pelastus on sitä, että meillä on joka päivä uudestaan alkamisen armo, vaikka se välillä meinaa unohtua. Me ihmiset emme tarvitse enempää syyllisyyttä tai syyllistämistä – elämä itse sen taatusti meille kullekin tavallaan antaa. Siksi haluan korostaa sitä, että taakkoja ei tarvitse kantaa, kun ne voi jättää poiskin. Se on kristinuskon ydin: ilosanoma.
5 VAPAUS. Eläkkeelle jäädessä tunnelmani on vapautunut, on kuin harteiltani riisuttaisiin valjaat. Pappisvihkimyksessä papin harteille asetetaan stola, joka on Kristuksen ies. Se on raskas kantaa, mutta toisaalta kevyt, kun tietää, ettei sitä tarvitse tehdä yksin. Koen vahvasti, että pappisvihkimyksessä annettu siunaus on kantanut. Iloitsen siitä, että nyt minulla on aikaa perheelle ja suvulle sekä harrastuksilleni puutarhalle, kalastukselle, käsitöille ja kirjoittamiselle.
Virpi Hyvärinen