5xmielessä: Lumisen talven auramies

Kun talvi äityy oikein lumiseksi, tietää auramies Pekka Kontu, että töihin lähtö saattaa tulla vaikka aamukahdelta. Tähän vuoteen aamuyön ajoja on kertynyt jo useita.

Auramies Pekka Kontu seisoo työvaatteissa Wille-lumitraktorinsa edessä ja katsoo hymyillen kameraan.

”Tiellä liikkujilta toivoisin, että aurauskalustolle annettaisiin tilaa toimia, eikä ajettaisi ihan koneeseen kiinni. Ja jos mahdollista, väistetään tai valitaan toinen reitti, niin kaikki sujuu sutjakammin”, sanoo Joensuun kaupungilla auramiehenä työskentelevä Pekka Kontu. Kuva: Virpi Hyvärinen

1 WILLE. Joensuun katujen kunnossapitoa hoitaa Pielisjoen pohjoispuolella kaupungin tekninen toimi ja eteläpuolella YIT. Molemmat ovat jakaneet alueita myös pienemmille toimijoille. Minä tulen talvisin kaupungin rakennusmiehen hommista muutamaksi kuukaudeksi aurahommiin. Ajan Wille-traktoria ruutukaavalla, pidän huolta pyöräteistä Koskikadun pohjoispuolella.

2 VAIHTELU. Päivät eivät ole tässä työssä samanlaisia, vaikka samoja polkuja pitkälti ajellaankin. Sää määrittelee töitä paljon. Kun sataa lunta, päivät menevät auratessa, ja kun ei sada, lähdetään madaltamaan risteysten penkkoja ja siistimään bussipysäkkejä. Kun sää lauhtuu, aloitetaan hiekoitushommat, ja kevään koittaessa höyrytellään kaivoja auki ja sulatellaan rumpuja.

3 ASENNE. Auramiehen työ vaatii tarkkaavaisuutta, rauhallisuutta ja vähän huumorintajuakin. Joensuussa on jo omakotitaloja varmaan toistakymmentä tuhatta ja auramiehiä muutama kymmenen. Pitäisi olla sen yhden punanuttuisen taito, että pystyisi olemaan joka mökin kohdalla yhtä aikaa. Joskus sitä saa tien päällä osakseen niitä kansainvälisiä käsimerkkejäkin. Kyllä siinä pitää pysyä rauhallisena, koettaa olla vastailematta.

4 YÖVUOROT. Normaali työaikani on seitsemästä puoli neljään, mutta jos lunta tulee, voi päivä jatkua ylitöinä. Öitä varten meillä on päivystäjä, joka käy yöllä kelikierroksen ja hälyttää tarvittaessa miehet töihin. Joskus vuoroon tullaan jo kahden-kolmenkin aikaan, se voi olla sitten kolmentoista tunnin päivä. Öinen Joensuu on aika hiljainen, ja hyvä niin. Mukavampi on olla teillä hämmentämässä, kun on vähemmän kulkijoita liikkeellä.

5 PALVELU. Tässä työssä ollaan tavallaan kaupunkilaisten palvelijoita. Koetamme pitää tiet siinä kunnossa, että ihmiset pääsevät ajoissa töihin, liikkumaan ja kauppoihin. Kun on kovasti luminen sää ja paljon kalustoa liikkeellä, niin kyllä siellä voi monenlaista sattua ja tapahtua. Tarkkana saa olla. Onneksi vahinkoja sattuu kuitenkin vähän.

Virpi Hyvärinen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.