tammikuu 2021 – Kirkkotie

Suomen vahvimmat Mika Törrö ja Salla Romo – Ystävyyden voimaa

Mitä seuraa, kun entinen vankilakundi ja nykyinen pastori alkavat treenata yhdessä voimamieslajeja? Vastaus: valtava määrä lihasvoimaa, komeat tittelit ja kaupan päälle lämmin, salilta koteihin ulottuva ystävyys.

Suomen vahvin mies Mika Törrö ja Suomen vahvin mies Salla Romo poseeraavat kuntosalilla iloisesti kameralle. — Mika Törrö ja Salla Romo käyvät usein salilla yhtä aikaa treeneissä. Molemmat kiittelevät voimalajien parissa vallitsevaa yhteishenkeä ja paikallista, tärkeäksi tullutta treeniporukkaa. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuun seurakunnan pastori Salla Romo muistaa ensitapaamisensa voimamies Mika Törrön kanssa.

Romo oli pappina mukana Asunnottomien yössä lokakuussa 2018, kun Törrö kertoi kokemusasiantuntijana asunnottomuudesta Sokoksen kauppakäytävällä. Romo lähti mukaan kierrokselle, jolla Törrö esitteli asunnottomien Joensuuta.
– Se päättyi siihen, että Mika itketti naisia Anttilan lipan alla, muistelee Romo.

Voimalajeista kiinnostunut, Törröä Instagramissa seuraava Romo kävi esittäytymässä ja laittoi Törrölle viestiäkin treeniin liittyen. Käänne tapahtui kuitenkin alkuvuodesta 2019, kun Romo oli käynyt testaamassa Juvalla voimamieslajeja, ja treenistä tuli video verkkoon. Mika bongasi sen, ja loppu onkin historiaa.

Romolle kilahti Törröltä viesti: ”Huh mikä meno. Paljon otat maasta?”
– Siitä näki suoraan, että Sallalla olisi lahjoja voimanaislajiin. Salla käveli merimieskävelyä 180 kiloa niskassa kuin ilmaa olisi ollut, kommentoi Törrö videota.

Törrö patisti Romon mustana hevosena kisaan

Törrö sanoi samoin tein Romolle, että toukokuussa olisi kisat, nyt otat antidoping-sopimuksen, niin pääset mukaan kilpailuun.

Romolla oli vauhdissa vähän hatussa pitelemistä – olihan Törrön tarkoittamaan Suomen vahvin nainen 2019 –kisaan vain muutama kuukausi aikaa.
Päätös lähteä mukaan syntyi kuitenkin pian. Kaverukset matkasivat yhdessä junalla Hämeenlinnaan treenileirille, ja Sallan pohtiessa asiaa Mika totesi: eikö se ole jo päätetty.

Mustana hevosena, vähillä treenimäärillä kilpailuun lähtenyt Romo tuli kisassa kolmanneksi. Törrö pokkasi Suomen vahvimman miehen tittelin.

Ja kuten liki jokainen joensuulainen tietänee, vuoden päästä syksyllä 2020 Romo kirkasti kolmostilan ykköseksi saaden kilpailuissa Suomen vahvimman naisen tittelin. Eikä Törrö jäänyt vähemmälle: hän on Suomen vahvin mies 2020.

Parivaljakko vailla vertaa

Romo ja Törrö ovat voimalajimenestyksensä lisäksi mielenkiintoinen parivaljakko ystävyksinä erilaisten taustojensa takia.

Mikkeliläisestä, perusluterilaisesta perheestä tuleva Romo päätyi papiksi löydettyään rippikoulun myötä seurakunnasta yhteisön, joka hyväksyi koulukiusaamisesta kärsineen nuoren sellaisena kuin hän oli.
– Riparilla pääsin leirimessuun liturgiksi, papiksi papin paikalle, ja silloin muistan miettineeni että vitsit, jotkut tekevät tätä työkseen. Lukiossa hain teologiseen. Kuusi vuotta opiskelin täällä Joensuussa, ja nyt keväällä tulee täyteen 12 vuotta papin töitä, kertoo Romo.

Törrön elämän varrelle on mahtunut mutka jos toinenkin. Ongelmat ja laitoskierre alkoivat jo lapsena, kun Törrö muutti 10-vuotiaana Joensuuhun, eikä koulunkäynti maistunut.
– Kun pääsin 18-vuotiaana koulukodista pois, rupesin juomaan ja olin alkoholisti saman tien. Se johti minut 10 vuoden vankilakierteeseen. Päihteet hallitsivat elämääni 35-vuotiaaksi saakka. Maaliskuussa 2021 olen ollut kuusi vuotta raittiina, kertoo Törrö.

Helppi ja urheilu auttoivat uuteen alkuun

Keskeisiä tekijöitä Törrön elämänmuutoksessa olivat Kontioniemessä sijaitseva kuntouttavan päihdehuollon laitoshoitoyhteisö Helppi sekä urheilu.

Ratkaisevaa Törrön mukaan oli se, kun Soropin Aino Hirvonen kehotti Törröä menemään Helppiin koevapauteen.
– Minulla oli vankilatuomio tulossa ja mitta sitä lajia täynnä. En käyttänyt enää vankilassa päihteitä ja pääsin 1.3.2016 koevapauteen Helppiin.

Helppi tarjosi Törrölle turvallisen ympäristön, oikeita ihmisiä ja kuntouttavaa työtoimintaa.
– Helpissä kaikki työntekijät olivat alkoholisti- ja addiktitaustaisia. Siinä oli esimerkkejä selviytymisestä. Kun heidän tarinoitaan kuunteli, alkoi pikkuhiljaa tulla usko siihen, että minäkin voisin selvitä. Että minullakin on mahdollisuus.
Kun rinnalle tuli vielä urheilu, ei ollut aikaa ajatella tai pyöriä vanhoissa kuvioissa kaupungilla.
– Kun tulin iltakymmeneltä kotiin, se oli vain pää tyynyyn.

Avoimuus erilaisuudelle on lahjaa

Erilaiset lähtökohdat ovat Romolle ja Törrölle ystävyydessä lähinnä rikkaus.
– Mikan tausta ei ole ollut minulle missään vaiheessa ongelma, kun hän on aina tuonut taustaansa avoimesti esiin. Se on elettyä elämää, osa häntä. Elämä on tehnyt hänestä avarakatseisen, nallekarhumaisen, leppoisan ihmisen, sanoo Romo.
– Kyllä erilaisuus on rikkaus kaikessa, eivätkä ketkään ole samanlaisia. Menneisyydessä minulla oli putkinäkö, kategorisoin ihmisiä. Nyt kun olen raitistunut, se on poistunut, ja pystyn antamaan kaikille mahdollisuuden. Se on iso lahja, sanoo Törrö.
Romo ja Törrö kiittelevät koko Suomen voimamiespiirejä ja omaa Joensuun treeniporukkaa hyvästä yhteishengestä. Voimamiehistä ja -naisista sekä näiden perheistä on kasvanut Joensuussa ystäväjoukko, joka treenaa, reissaa ja käy toistensa luona syömässä.
– Voimamiesporukoissa on kautta koko maan kannustava tunnelma. Se ei ole itseltä pois, jos joku toinen tekee hyvän suorituksen, sanoo Törrö.

Kumpi heistä olikaan se sielunhoitaja?

Ystävänpäivän lähestyessä hyvää vauhtia uskaltaa voimamieslajien kuninkaalta kysyä, mikä Romossa on Törrön mielestä parasta ystävänä.
– Avoimuus ja aitous – Salla puhuu asioita rehellisesti. Hänestä aistii lämminhenkisyyden, ja hänellä on vahva auttamisenhalu muita kohtaan, vastaa Törrö.

Entäpä mikä on Romon mukaan parasta Törrössä?
– Mikalla on hirveän isot korvat – sellaiset kuuntelevat. Hänellä on myös iso taito olla hätäilemättä. Mika on jykevä ankkuri. Jos minä otan kieppiä aika helpostikin asioista, niin Mika vain sanoo rauhallisesti: sinun täytyy nyt päästää tuosta asiasta irti.

Roolit tuntuvat tässä ystävyydessä kääntyvän välillä päälaelleen: entinen vankilakundi on sielunhoitaja, kuuntelija ja tiukkojen paikkojen yli kannattelija pastorille. Ja mikäpä sen hienompaa!

Mika Törrö

• Syntynyt vuonna 1979, asuinpaikka Kontiolahti
• Suomen vahvin mies 2018, 2019, 2020
• Kirja Härkä (signeerattu) — Vangista vahvimmaksi (Mika Törrö, Timo Kangasluoma; Docendo) ilmestyy 4.3.2021

Salla Romo

• Syntynyt vuonna 1984, asuinpaikka Joensuu
• Suomen vahvin nainen 2020
• Töissä Joensuun seurakunnassa Noljakan piiripappina

Virpi Hyvärinen

Yhteisvastuukeräys 2021 tukee vähävaraisia vanhuksia – Apua kaivataan sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla

Vuoden 2021 keräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Sunnuntaina 7. helmikuuta alkavaan keräykseen voi osallistua esimerkiksi lahjoittamalla verkossa tai ryhtymällä vapaaehtoiseksi.

Oäkäs nainen istuu sängyllä kahden kouluikäisen näköisen lapsen kanssa afrikkalaisessa kodissa. Kaikki kolme katsovat kameraan. — Yhteisvastuukeräys tukee ikäihmisiä Suomen lisäksi myös kriisialueilla. 67-vuotias Maria Nyrambagazohe on asunut Kyakan pakolaisasutusalueella kahden lapsenlapsensa kanssa jo vuodesta 2018. He pakenivat Ugandaan Kongon väkivaltaisuuksia, joissa saivat surmansa Marian aviomies ja kaksi poikaa. Lasten äiti on edelleen kateissa. Kuva: Kirkkopalvelujen kuvapankki.

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev.lut. seurakunnat ja tuhannet vapaaehtoiset ympäri Suomen.

Keräyksen tuotosta 60 % ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston välityksellä kulloisenkin tarpeen mukaan yli kymmeneen maahan. Valtaosa yhteisvastuuvaroista käytetään pitkävaikutteiseen kehitysyhteistyöhön.

Suomeen jää 40 % keräyksen tuotosta. Varoja ohjataan taloudellisessa ahdingossa eläville ikäihmisille mm. paikallisseurakuntien kautta. Lisäksi varoilla kohennetaan ikäihmisten elämänlaatua sekä tarjotaan heille maksutonta valmennusta digitaitojen kehittämiseksi.

Yksinäisyys lisääntynyt korona-aikana

Joensuun seurakunnissa tämänvuotinen yhteisvastuukeräyksen teema nähdään erittäin tärkeänä.
– Pyhäselän alueella ikäihmisten vaikeudet näkyvät erityisesti yksinäisyytenä sekä toimeentulovaikeuksina. Pienet tulot ja eläkkeet sekä suuret asumiskulut ja mahdollisesti suuret sairauskulut yhdessä vaikeuttavat riittävää toimeentuloa, kertoo Pyhäselän seurakunnan diakoni Lea Vuojolainen.

Pielisensuun seurakunnan ikäihmiset eivät ole Joensuun mittakaavalla pahimmassa taloudellisessa ahdingossa, mutta monien talous on silti tiukilla.

– Meillä on jonkin verran ikäihmisiä, joiden taloutta horjuttavat esimerkiksi yllättävät terveydenhuollon menot. Taloushuolia useammin kohtaamisissa tulee kuitenkin ilmi yksinäisyyttä ja elämän merkityksettömyyttä, jotka ovat lisääntyneet korona-aikana, toteaa Pielisensuun seurakunnan diakonissa Merja Tuononen.

Vapaaehtoisia kaivataan mukaan

Seurakuntien keräystiimien suunnitelmat alkavat olla valmiina ja mukaan toimintaan toivotetaan pian tervetulleeksi kymmeniä vapaaehtoisia.

– Toivomme, että saamme motivoitua vapaaehtoisia kerääjiä mukaan myös tänä vuonna. Erityisesti listakeräys ovelta ovelle on nyt haastava, mutta se toteutuu ehkä myöhemmin, kertoo Pielisensuun seurakunnan pastori Timo-Ilkka Antikainen, joka toimii seurakunnan keräyspäällikkönä.

Pielisensuun seurakunnalla on suunnitelmissa monenlaisia tapahtumia, joissa yhteisvastuukeräys on esillä kevään ja kesän aikana.

– Yksi tapahtumista on Pielisensuu Love 11. huhtikuuta. Sinne haemme pariskuntia ja ystäviä, jotka haluaisivat kertoa oman tarinansa ja laulunsa suositun SuomiLOVE -ohjelman tyyliin. Mukaan voi ilmoittautua jo nyt ottamalla yhteyttä diakonissa Merja Tuonoseen, Antikainen vinkkaa.

Käytössä monia keräystapoja

Pyhäselän seurakunnassa pidetään yhteisvastuuteemaa esillä koko keräysajan kaikessa seurakunnan toiminnassa.

– Nettisivuille ja somepostauksiin liitetään keräyksen tiedot lahjoitusviitteineen. Lahjoittamalla netin tai tekstiviestin kautta voi turvallisesti auttaa taloudellisissa vaikeuksissa olevia vanhuksiamme pandemia-aikanakin, Pyhäselän seurakunnan pastori ja keräyspäällikkö Heidi Salo kertoo.

Keräyslippaat ilmestyvät pian paikallisten kauppojen kassoille ja listakeräys ovelta ovelle pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan. Suunnitteilla on myös soppatykkitempaus.

– Teemme jatkuvasti diakoniatyötä taloudellisissa vaikeuksissa olevien ikäihmisten parhaaksi. Tänä vuonna iloitsemme siitä, että vanhusväestömme hyvinvointi on laajasti esillä yhteisvastuukeräyksen myötä. Kutsumme jokaista osallistumaan yhteisvastuun hengessä, Salo sanoo.

Kirsi Taskinen

Miten voit osallistua?

1) Ota yhteyttä seurakuntaasi, jos haluat vapaaehtoiseksi
2) Lahjoita verkossa, jokaisella Joensuun alueen seurakunnalla on oma lahjoitussivunsa:
• yhteisvastuu.fi/eno
• yhteisvastuu.fi/joensuu
• yhteisvastuu.fi/pielisensuu
• yhteisvastuu.fi/pyhaselka
• yhteisvastuu.fi/rantakyla
• yhteisvastuu.fi/vaara-karjala

Yhteisvastuu 2021 vähävaraisten vanhusten äänenä

Runsaat 70 vuotta sitten Suomi oli toipumassa raskaista sotavuosista. Jälleenrakennukseen ryhtynyt kansa oli yhtenäinen. Tuolloin syntyi myös Yhteisvastuukeräys auttamaan niitä ihmisiä, joiden omat voimat eivät riittäneet.
Nyt kohtaamamme koronapandemia on oman sukupolvemme sota. Vastustaja on näkymätön ja arvaamaton. Sen synnyttämät vahingot ovat kuitenkin varsin vahvoja ja laajoja. Ne koskevat koko maailmaa.

Erityisen kovalla kädellä koronakriisi on kohdellut köyhiä vanhuksia. Eristäytyminen tarkoittaa sosiaalisten kontaktien katoamista. Yksi ongelma synnyttää uusia vaikeuksia arjessa. Monet käytännön asiat tulisi hoitaa tietokoneella, jota ei välttämättä ole – ja jos onkin, taidot puuttuvat.

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräys toimii köyhien vanhusten äänenä. Toivon, että voimme yhdessä olla edistämässä ihmisarvoisen arjen toteutumista ikäihmisten elämässä niin täällä kotimaassa kuin kauempanakin. Luodaan toiminnallamme uskoa siihen, että huomenna kaikki onkin paremmin!

Lämmin kiitos sinulle avustasi.
Tapio Pajunen, keräysjohtaja

Suksihuoltajasta suntioksi

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihto-maajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Aki Hukka istuu Ristinkappelissa nojaten käsillään edellisen rivin tuolin selkänojaan. Taustalla näkyvat kappelin urut. — Aki Hukka päätti viime keväänä lopettaa huoltopäällikön tehtävät Suomen maastohiihdon maajoukkueessa ja sitä myötä jatkuvan reissaamisen maailmalla. ”Tuntui, että oli aika pysähtyä ja miettiä jotakin muuta, uudistaa vähän itseänsä”, toteaa tämän vuoden lopulla suntioksi valmistuva Hukka. Kuva: Virpi Hyvärinen

Aikansa kutakin.
Näin toteaa kiteeläinen Aki Hukka, kun häneltä kysyy, mikä sai Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikön vaihtamaan pestinsä koulunpenkkiin.
– Päätös oli oma, henkilökohtainen valintani. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä kaksi vuotta. Kyllähän se aluksi tuntui, että tuliko tehtyä oikea päätös. Nyt tuntuu, että oli se oikea. Etenkään näin koronan aikana ei ole ikävä takaisin, hän naurahtaa.

Maajoukkueen mukana maailmalla

Hukka matkusti hiihtomaajoukkueen mukana vuosina 2014–2020, ensimmäiset neljä vuotta suksihuoltajana ja viimeiset kaksi huoltopäällikkönä.
– Se oli iso, avartava elämänkokemus ja mieluisaa aikaa, mutta samalla rankkaa, täysipäiväistä työtä. Reissupäiviä kertyi viimeisen kahden vuoden aikana 160–170 per vuosi, olin käytännössä puolet vuodesta reissussa. Vapaa-aika oli todella kortilla, kotona ehti käydä pyykit pesemässä.

Päällikön toimenkuvaan kuului vastata päivittäisestä huoltotoiminnasta kisapaikalla ja hoitaa logistiikkajärjestelyt joukkueen osalta. Siinä ohessa pääsi näkemään monenlaista maailman kolkkaa. Reissujen myötä korostui se, miten hyvin asiat Suomessa ovat.

Eniten Hukka on jäänyt kaipaamaan työkavereita.
– Meillä oli siellä hyvä työporukka. Huonoinakin hetkinä meillä oli hyvä henki, jaksettiin pitää sitä yllä. Eikä minulle mitään sellaista jäänyt, että ei enää koskaan suksihommia. On mahdollista, että kun vähän happea vetää, olen valmis lähtemään taas sinnekin, jos kutsu käy.

”Kirkot ovat rauhoittavia paikkoja”

Tällä hetkellä Hukka on kuitenkin kiinni kovin toisenlaisissa tehtävissä. Tammikuun ajan hän on ollut suntio-opintojen työssäoppimisjaksolla Joensuun seurakuntayhtymässä, Ristinkappelin krematoriolla.

Ajatus suntion opintoihin hakeutumisesta syntyi vuosi sitten keväällä, kun Hukka oli päättänyt luopua huoltopäällikön tehtävistä ja palannut maailmalta kotiin Kiteelle.
– Koronan iskiessä tein jumalanpalvelusten striimauksia Kiteen seurakunnalle. Siellä kun kirkossa istuin ja touhusin, tuli mieleen, että pitääpä katsoa, mikä on suntion ammatti. Olen aina tykännyt kirkoista, ne ovat rauhoittavia paikkoja.

Opinnot Järvenpään seurakuntaopistolla alkoivat syyskuussa, ja lokakuun alusta saakka Hukka on ollut Kiteen seurakunnassa työssäoppimisjaksolla. Kun korona vei seurakunnasta miltei kaiken muun paitsi siunaukset, hän päätti suorittaa talven sydämessä krematoriokurssin.

Työtä tosiasioiden äärellä

Ihan helppo harjoittelupaikka krematorion ei luulisi olevan, tarkoittaahan se käytännössä vainajien tuhkaamista.
– Kun kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa Ristinkappelilla, sain katsoa koko tuhkausprosessin läpi. Ei se minusta ole työtä kummempaa. Työpaikkana krematorio on siisti ja viihtyisä, olen tykännyt olla täällä.
– Sitähän minä en ole vielä kohdannut, että mitä sitten, kun tulee pikku arkku. Se on luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat, mutta lapsen kuolema on eri asia. Uskon, että selviän siitäkin, jos tarve vaatii.

Suntion tehtävissä Hukka on pitänyt erityisesti siitä, että siinä saa olla tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Ihmisiä kohdataan erilaisissa elämäntilanteissa, niin iloissa kuin suruissa, ja se antaa itsellekin paljon.
– Suntio on kappelilla ensimmäinen ihminen, jonka omaiset tapaavat siunauspäivänä. Siinä on aika lailla elämän tosiasioiden lähellä. Suntion tehtävä ei ole näissä tilanteissa mennä mukaan suruun, vaan tukea omaisia surun hetkellä.

Kuka Aki Hukka?

• Syntynyt: 2.2.1968
• Ammatti: maanviljelijä, suntio-opiskelija
• Toimi Suomen hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana v. 2014–2018 ja huoltopäällikkönä v. 2018–2020.
• Perheeseen kuuluu vaimo, pastori Kirsi Hukka, sekä kolme lasta ja kolmen lastenlasta.

Virpi Hyvärinen

5xmielessä: ”Koskaan en voi tietää, milloin tarvitsen toista ihmistä”

Pohjois-Karjalan uusi maakuntajohtaja on tullut tutuksi mm. mopoilevana kunnanjohtajana, joka osaa ottaa nuoret huomioon. Toisen ihmisen kunnioittaminen on yksi keskeisimmistä teemoista, kun Hirvonen listaa oman elämänsä tärkeimmät arvot.

Maakuntajohtaja Markus Hirvonen seisoo lumisessa maisemassa kuksa kädessään ja katsoo hymyillen kameraan. — Tasa-arvossa ei voi olla ”mutta kun” -toteamusta, vaan ihmisten välinen tasa-arvo on ehdoton, toteaa maakuntajohtaja Markus Hirvonen. Kuva: Jarno Artika

1 Ihmisarvo. Jokaisen ihmisen jakamaton ihmisarvo on aina ollut minulle tärkeä arvo. Ihmisoikeusjulistuksen mukaisesti kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan ja tämä tulee aina maailman mullistusten keskellä muistaa. Tämä näkemys vahvistui tehdessäni sairaanhoitajan töitä ja ihmisarvosta lähtevä ajattelu on seurannut minua myös myöhempään työelämään.

2 Oikeudenmukaisuus. Toimintaani on aina leimannut vahva pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja minulle on muodostunut vahva halu taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Maailmassa löytyy koko ajan epäoikeudenmukaisuutta, mutta silti sitä vastaan pitää tehdä töitä. Pohjois-Karjalaa kohtaan on esitetty epäoikeudenmukaisia ratkaisuja pitkin aikaa, ja oma työni on toimia Pohjois-Karjalan edun puolesta.

3 Lähimmäisenrakkaus. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä monessa elämän vaiheessa, joten pyrin kohtelemaan aina ihmisiä hyvin. Koskaan en voi tietää, milloin tarvitsen toista ihmistä. Jokapäiväisessä arjessa minulla on aina vahva pyrkimys kohdella kaikkia kunnioittavasti.

4 Vapaus. Jokaisella ihmisellä tulee olla vapaus elää valitsemaansa elämää sillä edellytyksellä, ettei siitä koidu vahinkoa muille. Suomessa meillä on monia vapauksia kuten sananvapaus, omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, elinkeinovapaus, mutta näiden vapauksien mukana tulee myös vastuu. Vapauden ja vastuun liitto mahdollistaa hyvän yhteiskunnan kehittämisen.

5 Tasa-arvo. Kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo on länsimaisen yhteiskunnan peruspilari. Tasa-arvossa ei voi olla ”mutta kun” -toteamusta, vaan ihmisten välinen tasa-arvo on ehdoton. Julkisessa virassa toimiessa tasa-arvon vaatimus kaikessa toiminnassa on itsestäänselvyys, mutta maailma ei ole tältäkään osin valmis. Työtä tasa-arvoisen maailman puolesta pitää jatkaa, minunkin.

Kirsi Taskinen

Lapsen etu esille päätöksenteossa

Lapsivaikutusten arviointi tuo esiin päätösten vaikutukset lasten hyvinvointiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sanoo Joensuun seurakunnan lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen.

Lapsivaikutusten arviointi tuo esiin päätösten vaikutukset lasten hyvinvointiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sanoo Joensuun seurakunnan lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen.

Kaksi alakouluikäistä tyttöä istuu iltapäiväkerhon sohvassa kännykät kädessään ja katsovat iloisina toisiaan. Lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen nojaa sohvan takana sohvan selkänojaan tyttöjen keskellä ja juttele heidän kanssaan. — Lasten mielipiteiden kuuleminen on olennaista lapsivaikutuksia arvioitaessa. Fiona Wilson (vas.) ja Lilja Puttonen tykkäävät iltapäiväkerhossa eniten puhelinajasta. Kerhossa on vartin mittainen tuokio, jolloin lapset saavat olla puhelimilla, jolloin niitä ei tarvitse kenenkään salassa vilkuilla. Kuvassa myös lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Seurakuntien päätöksenteossa tulee kirkkojärjestyksen mukaan ottaa huomioon päätösten vaikutukset lapsiin. Tätä varten on kehitetty työkalu nimeltä LAVA (lapsivaikutusten arviointi). Se tarjoaa käytännön menetelmiä arvioinnin tekemiseen.

Useisiin seurakuntiin on nimetty erikseen lapsiasiahenkilöitä, jotka voivat olla apuna arvioinnin tekemisessä. Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnista Enossa, Joensuussa, Pielisensuussa ja Rantakylässä on tällä hetkellä nimetyt lapsiasiahenkilöt, samoin Kontiolahden seurakunnassa.

Lapsiasiahenkilöitä on kussakin seurakunnassa kaksi: toinen on työntekijä ja toinen vaaleilla valittu luottamushenkilö.

”Lapsivaikutusten arvioinnin tulisi olla itsestään selvää”

Joensuun seurakunnan lapsiasiahenkilö, nuorisotyönohjaaja Noora Kähkönen pitää upeana sitä, että lapset ja nuoret halutaan nostaa keskiöön.
– Olisi tärkeää, että arvioinnin tekeminen olisi itsestään selvää ja saisimme innostettua tästä asiasta kaikki päätöksiä tekevät luottamushenkilöt. Toivon, että kirkko voisi olla oikeasti edelläkävijä ja esimerkin näyttäjä tässä asiassa.

Kähkönen uskoo, että yhtymän seurakuntien päättäjät ja henkilökunta pitävät tärkeänä kuulla lapsia ja nuoria tehdessään heitä koskevia päätöksiä.
– Pieniä asioita on jo tehty, mutta tässä asiassa pitää nyt ehdottomasti siirtyä tilanteeseen, jossa LAVA on tuttu kaikille, ja se otetaan käyttöön saumattomasti ja järjestelmällisesti, sanoo Kähkönen.

Lasten ja nuorten ääntä on kuultu esimerkiksi rekrytoinneissa

Kähkösen mukaan lasten ja nuorten ääntä on tähän mennessä kuultu esimerkiksi joissakin rekrytoinneissa siten, että lapset ja nuoret ovat saaneet esittää kysymyksiä hakijoille ja joskus olla myös mukana haastatteluissa.
– Lasten ja nuorten mielipiteitä on kuultu myös tilakysymyksissä, esimerkiksi Noljakan kirkon ryhmätilaa ja Enon uutta seurakuntataloa suunnitellessa.
– Toiminnan suhteen lasten ja nuorten toiveita kysytään koko kasvatustyön kentällä aika hyvin jo nyt, samoin palautetta, mutta tätäkin voi vielä kehittää huomattavasti, sanoo Kähkönen.

Lapsivaikutusten arviointi tullee jatkossa Joensuun seurakuntien päätöksenteossa esille etenkin lasten ja nuorten toimintaan liittyvissä päätöksissä sekä asioissa, jotka vaikuttavat heidän mahdollisuuteensa osallistua ja vaikuttaa.
– Tähän liittyvät erottamattomasti toimintamäärärahat sekä työntekijä- ja tilaresurssit. Minkäänlaista toimintaa ei voi olla, jos nämä asiat eivät ole kunnossa, toteaa Kähkönen.

Virpi Hyvärinen

Pääkirjoitus: Kirkkoherrojen joukossa

Ihailen sitä, miten moneen kirkkoherrat työssään taipuvat.

Kirkkotien ilmestymispäivänä saamme tietää, kenestä tulee Joensuun seurakunnan uusi kirkkoherra nykyisen jäädessä eläkkeelle ensi kesän kynnyksellä. Valintaa ovat puntaroineet viime viikot erityisesti Joensuun seurakuntaneuvoston jäsenet, joilla on äänioikeus vaalissa ja jotka edustavat kaikkia Joensuun seurakuntalaisia. Tammikuun vaalipaneelia seuratessani minusta tuntui, että kuka tahansa ehdokkaista tulee pärjäämään tehtävässä omalla tavallaan mainiosti.

Ennen kuin aloitin työt seurakuntayhtymässä, kokemukseni kirkkoherroista olivat kovin vähäisiä. Mielikuvani perustuivat vanhoihin suomalaisiin elokuviin, joissa kirkkoherrat on monesti kuvattu arvokkaina ja vakavamielisinä henkilöinä. Viimeisten kolmen kuukauden ajan olen tavannut Joensuun alueen kuuden seurakunnan kirkkoherroja viikoittain. Näin korona-aikana pidämme yhteyttä verkon välityksellä ja hyödynnämme Teams-kokouksia. Sukellus kirkkoherrojen joukkoon on ravistellut mielikuviani heti ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien.

Eniten minut yllätti se, miten mutkattomia ja sydämellisiä ihmisiä kirkkoherrat ovat. Jokainen on oma persoonansa erilaisine taustoineen ja ajatuksineen, mikä tuo yhteistyöhömme oman mausteensa. Ihailen sitä, miten moneen kirkkoherrat työssään taipuvat. Ja miten he ratkaisuissaan miettivät seurakuntalaisten ja työntekijöiden parasta.

Kirkkoherran tehtävä ei ole helppo normaalioloissakaan – saati sitten nykyisessä jatkuvien muutosten ja rajoitusten värittämässä tilanteessa. Sujuva yhteistyö kirkkoherrojen välillä nouseekin tällä hetkellä entistä tärkeämmäksi. Toivotan ilolla mukaan yhteistyöhön myös uuden Joensuun seurakunnan kirkkoherran, kunhan sen aika on.

27.1.2021
Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Kolumni: Voisiko olla jotain hyvää, joka ei olisi joltain toiselta pois?

Länsimainen ajatus jatkuvasta vaurastumisesta on saanut meistä monet unohtamaan toisemme ja yhteisen hyvän.

Henkilökuva Jarkko Riikosesta. — Jarkko Riikonen. Kuva: KK-kuva

Marraskuussa viimeinen Mannerheim-ristin ritari, Tuomas Gerdt, kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon. Hänen mukanaan päättyi eräs aikakausi, ritarien aika. Vielä kanssamme on kuitenkin noin 10 000 sotiemme veteraania, tammenlehvän naista ja miestä, pidetään heistä yhdessä huolta. Olen ymmärtänyt, että monen veteraanin suurimpia toiveita on se, että maamme säilyy itsenäisenä ja demokraattisena. Viime aikojen tapahtumat eri puolilla maailmaa ovat osoittaneet, että sellainen demokraattinen järjestelmä, johon olemme tottuneet, on suuressa vaarassa.

Historian kirjoissa, ja aika usein käytettynä fraasina, puhutaan Talvisodan ihmeestä, kansallisen yhdessä tekemisen hengen heräämisestä ja yhteisen edun tavoittelusta. Tällaisen hengen herääminen vaatii kriisiä, suuria hankaluuksia yksin pärjäämisessä. Vaikeina aikoina meistä saattaa löytyä se ”Saarijärven Paavo”, joka omastaan antaen sanoo perheelleen: ”Pane leipään puoli petäjätä, veihän vilu tou’on naapurimme”. Tällä lyhyellä elämänkokemuksella uskallan sanoa, että hyvinä aikoina monet meistä ovat varsin itsekeskeisiä, oman edun etsijöitä.

Tällä vuosituhannella vallinnut länsimainen ajatus jatkuvasta vaurastumisesta on saanut meistä monet unohtamaan toisemme ja yhteisen hyvän. Olemme hakeneet toisistamme eroavaisuuksia yhtäläisyyksien sijaan. Olemme rakentaneet muureja, emme siltoja. On helppo naureskella Yhdysvaltain senaatin tapahtumille, vaikka periaatteessa samaa tapahtuu omissa somekanavissamme silmiemme edessä. Väkivallan käyttö, tai edes sillä uhkailu, ei kuulu demokraattisen yhteiskunnan toimintamalleihin. Ei yhteisön, eikä edes yksilön taholta.

Meillä Suomessa on keväällä taas kunnallisvaalit, tilaisuus, jossa demokratiaamme rakennetaan ja ylläpidetään. Olisi hienoa, että moni hakeutuisi, kukin aatteensa mukaisesti, vaaleissa ehdokkaaksi. Suuresti suotavaa olisi myös se, että kaikki kynnelle kykenevät antaisivat äänensä. Äänestäminen on oikeus, jokseenkin velvollisuus, mutta ennen kaikkea etuoikeus. Haluan ajatella, että Suomessa haluamme äänestää jonkin puolesta, ei jotakin vastaan. Osaisimmeko olla ”saarijärveläisiä”, sukupuuhun tai -puoleen katsomatta.

Jarkko Riikonen
erityisnuorisotyöntekijä
Poliisin Ankkuri-ryhmä
jarkko.riikonen@joensuu.fi

Ristinkappelin kylmiöt uusitaan helmikuussa

Siunaukset keskitetään helmikuun ajaksi Rauhankappeliin.

Joensuun hautausmaalla sijaitsevan Ristinkappelin vainajien säilytystilat uusitaan helmikuussa. Urakan yhteydessä lisätään säilytyspaikkoja ja parannetaan säilytystilojen tekniikkaa. Remontin valmistuttua Ristinkappelissa on yhteensä 45 kylmäpaikkaa.

Siunaukset keskitetään helmikuun ajaksi Rauhankappeliin. Kappelin siunausaikoja on lisätty ja tilaisuuksia voidaan järjestää tunnin välein. Väliaikaisena omaisten odotustilana toimii Puutarhan työkeskus.

Kaikki arkipäivien siunaukset järjestetään helmikuun ajan Rauhankappelissa. Lauantaisin voidaan sopia tuhkasiunauksia myös Ristinkappeliin. Omaisilla on tällöin mahdollisuus hakea vainaja Rauhankappelista kärryillä suntion avustuksella. Krematoriossa tuhkataan vainajia kaikkina päivinä sunnuntaita lukuun ottamatta.

Kirsi Taskinen

Kesätyöpaikkojen haku avattu

Seurakuntayhtymän hautaus- ja puistotoimeen palkataan yli 60 kesä- ja kausityöntekijää.

Seurakuntayhtymän hautaus- ja puistotoimeen palkataan yli 60 kesä- ja kausityöntekijää. Haettavana on kahden kuukauden mittaisia työjaksoja nuorille ja opiskelijoille sekä viiden kuukauden mittaisia kausityöpaikkoja Joensuussa, Enossa, Pyhäselässä, Kiihtelysvaarassa ja Tuupovaarassa.

Kesätyöntekijöitä kaivataan myös Joensuun ja Utran kirkkoihin toimimaan oppaina vierailijoille. Lisäksi Vaivion kurssikeskuksessa on tarjolla kahden kuukauden mittaiset tehtävät kiinteistönhoitajalle, keittiötyöntekijöille ja kesätyöntekijöille. Lisätiedot ja haku verkkosivuillamme: joensuunseurakunnat.fi/rekrytointi.

Kirsi Taskinen

Matti Ketonen jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtajana

Puheenjohtajiston lisäksi yhteinen kirkkovaltuusto on nimennyt myös yhteisen kirkkoneuvoston vuosiksi 2021–2022.

Yhteinen kirkkovaltuusto on valinnut seurakuntayhtymän toimielinten puheenjohtajiston vuosille 2021–2022. Kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Matti Ketonen Pielisensuun seurakunnasta ja varapuheenjohtajana Topi Linjama Joensuun seurakunnasta. Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa Eevi Väistö Vaara-Karjalan seurakunnasta.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin nimeämänä Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra Tiina Reinikainen. Puheenjohtajiston lisäksi yhteinen kirkkovaltuusto on nimennyt myös yhteisen kirkkoneuvoston vuosiksi 2021–2022.

Kirsi Taskinen