Nuoria vetää paikalle musiikista nauttiminen, yhdessäolo ja hauskanpito.
Sini Suvikunnas, Janita Dahlström ja Rosa Frimodig pläräävät Nuoren seurakunnan veisukirjaa, jonka lauluja nuorten porukka bändikämpällä treenaa. Taustalla Elmo Kononen, Veeti Lahtinen ja Samuel Jufa. Kuva: Virpi Hyvärinen
Rantakylän kirkolla on tänä syksynä virinnyt aiempaa suurempaa aktiivisuutta nuorten bänditoiminnassa. Joukko 15–18 -vuotiaita nuoria käy kaksi kertaa viikossa treenailemassa Nuoren seurakunnan veisuja bändikämpällä. Aktiiviporukkaan kuuluu kymmenkunta nuorta.
Ilmiön ovat laittaneet ilolla merkille niin nuorisopappi Heikki Mujunen kuin kanttori Pasi Karjalainenkin.
– Tämä on ollut tosi hieno, uusi asia tänä syksynä Rantakylässä, iloitsee Karjalainen.
– Annamme heille mahdollisimman vapaat kädet treenaamiseen, ja tarkoitus on, että he voisivat olla mukana soittamassa nuortenmessuissa ja nuorten illoissa Rantakylässä, kertoo Mujunen.
Ihan hiljaista bändikämpällä ei toki aiemminkaan ole ollut. Viime aikoina siellä on pidetty musakerhoa 5.–7.-luokkalaisille. Nuorten omaehtoinen treenailu on kuitenkin uutta.
Aloite lähti nuorista itsestään – nuorisotyönohjaajilta vihreätä valoa
Bänditoiminnan primus motoriksi paljastuu Rantakylän seurakunnan isosena toimiva 18-vuotias Janita Dahlström, joka huomasi viime kaudella, että musaisosia oli tullut seurakunnan toimintaan tavallista enemmän.
– Ajattelin, että olisi kiva, jos olisi enemmän bänditoimintaa ja kysäisin, voisiko sellaista olla. Kun nuorisotyönohjaajat näyttivät vihreätä valoa, lähdimme isosporukalla käymään bändikämpällä kaksi kertaa viikossa, Dahlström kertoo.
Osalle nuorista jonkin instrumentin soittaminen on entuudestaan tuttua.
– Olen soittanut yhdeksän vuotta viulua, mutta yhdessä soittamisessa meininki on se tärkein. Ei sillä ole väliä, jos soittaa vähän väärin, sanoo Rosa Frimodig.
Janita Dahlström puolestaan innostui ukulelen soitosta vasta seurakunnan nuorten toiminnassa.
– Meillä oli pari vuotta sitten vain yksi musaisonen, ja pakotin itseni kahdessa kuukaudessa oppimaan ukulelen soiton säestystasolla. Panostin tosi paljon, ja sillä taidolla olen musaisoseksi päässyt, kertoo Dahlström.
Ja jos ei omaa instrumenttia tarvitse, aina voi laulaa. Sitä taitaa bändissä tehdä koko porukka.
”Tärkeintä on pitää hauskaa”
Mutta mikä nuoria vetää musisoimisen pariin? Rumpuja soittavan Samuel Jufan mukaan isostoiminta on kivaa ja musiikin soittaminen ryhmässä erittäin hauskaa.
– Ei meillä mitään ihmeempiä suunnitelmia ole. Otamme Punaisesta kirjasta biise-jä ja koitamme parhaamme mukaan niitä coveroida. Ja kun on tullut pyyntöjä tulla nuorten messuun, niin siellä ollaan sitten soiteltu, kertoo Jufa.
– Tärkeintä on pitää hauskaa. Kaikki, jotka täällä käyvät, nauttivat musiikista ja yhdessäolosta. Täällä on vain niin kivaa, että mukavuuden takia tänne tulee, lisää Sini Suvikunnas.
Virpi Hyvärinen