Joensuun hautausmaalla (Rauhankatu 4) otetaan käyttöön uusi arkkuhauta-alue. Alue sijaitsee hautausmaan koilliskulmassa, heti Teollisuuskadun varressa sijaitsevien kiinteistöjen takana.

Uudella alueella hautamuistomerkit voidaan asentaa palkkien päälle, jolloin ne pysyvät paremmin suorassa. Puutarhurit Jarkko Kallinen ja Kirsi Kinnunen (vas.) tarkastelevat perennaistutusten tilannetta yhdessä hautaustoimen päällikkö Virpi Kiviniemen kanssa. Kuva: Virpi Hyvärinen
Uudella alueella on yhteensä 520 hautapaikkaa ja 1040 hautasijaa.
– Alueella on nyt valmiina kolme lohkoa, ja sille tullaan luovuttamaan uusia arkkupaikkoja sen jälkeen, kun nyt täytettävä lohko H15 tulee täyteen, kertoo hautatoimen päällikkö Virpi Kiviniemi Joensuun seurakuntayhtymästä.
Uudella alueella on valmiit palkit hautakiville. Hautamuistomerkkejä voidaan asentaa lähes koko vuoden, ja muistomerkit pysyvät suorassa. Palkkirivien väliin on istutettu puistopuutarhuri Eeva Laurikaisen suunnittelemat perennaistutukset.
– Perennat antavat värikästä kukkaloistoa keväästä syksyyn. Monikerroksiset perennaistutukset ovat myös tavanomaisia istutuksia vakaampia ja paremmin vaihteleviin oloihin sopeutuvia, kertoo Kiviniemi.
Kunttaa, mäntyjä ja kukkivia puita
Hauta-aluetta ympäröimään on istutettu mäntyjä, ja mäntyjen alle on lisätty metsänpohja eli kuntta. Hautalohkoja rajaavat serbiankuusirivistöt ja lohkoille on istutettu useita erilaisia kukkivia puita.
– Alueen etelärinne, joka on jo valmis, kasvaa kauniisti puolukkaa, mustikkaa ja muita metsäpohjan kasveja, kertoo Kiviniemi.
Tämän kesän aikana ympäri Joensuun hautausmaata on lisätty myös pörriäishotelleja. Lähiviikkoina hautausmaalla vierailevat voivat törmätä myös syystöihin, joista näkyimpiä ovat lohkolla C11-lohkolla tehtävät peruskunnostustyöt.
– Tällä alueella siirrämme kukkasijoja lähemmäs hautamuistomerkkejä ja kunnostamme nurmialueita. Asiasta on tiedotteet kyseisellä alueella, sanoo Kiviniemi.
Virpi Hyvärinen