5xmielessä: Koronavilkku kännykässä

LIISA KETTUNEN. 88-vuotias Liisa Kettunen sai keväällä ajan kulumaan lukemisen, kotitöiden ja internetin parissa. Syksyä kohti käydään Koronavilkun, joulun odotuksen ja valoisan luonteen voimin.

Liisa Kettunen seisoo ulkona ja katsoo hymyillen kameraan.

Liisa Kettunen toteaa olevansa kevätihmisiä, mutta syksyn kuulakkaista päivistäkin hän pitää, kun kelit eivät ole turhan liukkaat ja sateiset. ”Onneksi meille tulee kohta joulu, sehän katkaisee talven”, Kettunen toteaa. Kuva: Virpi Hyvärinen.

1. RAJOITUKSET. Kun koronan tuomat rajoitukset yli 70-vuotiaille astuivat keväällä voimaan, kaikki loppui niin yhtäkkiä: harrastukset, liikuntakerhot, jumalanpalvelukset, saunomiset, vierailut. Se tuntui, että sitä vain tässä tyhjän päällä ollaan. Sitten ajattelin, että olenhan minä elänyt sota-aikanakin. Sitä ollaan oltu evakossa ja kellarissa paossa pommituksia. Ei tässä nyt kuitenkaan sillä tavalla ole tarvinnut pelätä.

2. ULKOILU. Sittenhän se helpotti, kun tuli tieto, että voi ulkoilla. Onneksi oli kevät ja päivät valostuivat. Lasitetulla parvekkeella oli aivan ihana istua, kun aurinko paistoi. Minä lueskelin, katsoin telkkaria ja pidin yllä huushollia, tein ruoan ja kaiken. Siinähän se aika meni, kun aamulla suunnitteli mitä laittaa ruoaksi, ja sitten teki sen.

3. ASIOINTIAPU. Minä en ole tarvinnut juurikaan ulkopuolisia palveluja, kun olen itse tehnyt ruoat ja tyttäret kävivät minulle kaupassa. Kun liikkuminen vapautui, aloin käytä itse asioilla. Seurakunnan diakonissa Merja Tuonosen soitot ovat ilahduttaneet tänä aikana. Diakoniasta olisi saanut sitä asiointiapuakin, mutta minulla ei ollut sille tarvetta.

4. INTERNET. Minulla on tabletti, älypuhelin ja tietokone. Näissähän minulla kuluu aika rattoisasti. Laskujakaan ei ole tarvinnut lähteä ulos maksamaan, kun ne hoituivat koneella. Koronavilkun latasin puhelimeen heti ensimmäisenä päivänä, kun se tuli, mutta ei se ole vilkkunut eikä hälyttänyt mitään. Lataaminen oli helppoa: Googlella menin Applen kauppapisteeseen ja sieltä latasin.

5. SYKSY. Nythän sitä ei tiedä, mitä tästä seuraa. Luulisin, että olen saanut jo vähän oppia, niin ei sillä tavalla säikähdä. Ajattelen, että Luoja ottaa minut pois, kun on päivät täynnä. Aamulla kun herään, niin ajattelen että ai kun kiva, heräsin omasta sängystä. Ja jos korona pahenee, niin pysytään sitten neljän seinän sisällä. Eihän se sen pahempi voi olla. Omaa kotia arvostan ihan hirveästi. Nautin siitä.

Virpi Hyvärinen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.