Tänä kesänä ei koronan vuoksi päästä Sulkulaan ja Männikköniemeen
kaikille avoimiin saunailtoihin. Siksipä nyt on erityisen hyvä aika muistella
menneisyyden kultaisia kesiä.
Kuva: Joensuun seurakuntayhtymä
Jokainen joensuulainen ei tänä päivänä mahda tietääkään, miten kauniilla rantapaikoilla Joensuun ev.lut. seurakunnilla on kaksi perinteikästä kesäkotia. Männikköniemen kesäkoti sijaitsee Linnunlahdella Vainoniemen huvilan naapurissa ja Sulkulan kesäkoti Sulku-lahdessa Vehkalahden tuntumassa.
Molemmilla kesäkodeilla on tähän kesään saakka järjestetty kaikille avoimia kota- ja saunailtoja, mutta perinne katkeaa tänä kesänä koronan takia. Kulta-aikojaan kesäkodit elivät 1960-1970-luvulla, jolloin kesäkotien pihapiirit täyttyivät etenkin nuorten ja lasten äänistä.
Kesäkodit hankittiin aikoinaan nimenomaan uusien työmuotojen tarpeisiin. Jo 1940-luvun lopulla tuli Joensuun seurakunnissa ajankohtaiseksi kesäajan harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen nuorille. Ajatus kesäkodin hankkimisesta oli vireillä useita vuosia, kunnes v. 1955 seurakunnat ostivat Martta ja Väinö Kukkoselta Vainoniemessä sijaitsevan Männikköniemen huvilan. Sulkulan kesäkodin eli Honkaniemen tilan rakennuksineen seurakunnat ostivat puolestaan v. 1968.
”Pelattiin lentopalloa, istuttiin nuotiolla, seurusteltiin”
Männikköniemessä järjestettiin Joensuun seurakuntien ensimmäinen leiririppikoulu v. 1961, ja etenkin nuorten lentopalloillat olivat pitkään Männikköniemessä hyvin suosittuja. Nuorten iltojen ja rippikoululeirien lisäksi Männikköniemessä pidettiin esimerkiksi vanhusten ja äitien leiripäiviä sekä myöhemmin esimerkiksi koululaisten kesäkerhoja ja pyhäkouluretkiä. Talvisin säännöllisin toimintamuoto oli päiväkerho.
Sulkulassa järjestettiin 1960-luvun lopulta lähtien tyttö- ja poikaleirejä sekä telttaleirejä Maarit Mantsisen ja Helka Puumalaisen johdolla. Nuorisoa kokoontui Sulkulaan 1960-1970-luvun parhaina vuosina miltei joka ilta.
– Siellä pelattiin lentopalloa, istuttiin nuotiolla, seurusteltiin ja juteltiin. Nuoria kun oltiin, siinä oli myös sitä kumppanin etsimistä mukana. Yhteys muodostui vahvaksi, kun niin tiiviisti siellä oltiin, ja se kantoi myös tulevaan. Kyllä sieltä elinikäisiä ystävyyssuhteita jäi, kertoo ensin seurakuntanuorena ja myöhemmin nuorisotyönohjaajana Pielisensuun seurakunnassa toiminut Rita Lipponen.
Majoitus kesäkodeilla kiellettiin vuonna 1972
Ennen pitkää Männikköniemen ja Sulkulan kesäkodit osoittautuivat tiloiltaan leiritoimintaan riittämättömäksi. Joensuun kaupunki kielsi 1972 kaiken majoituksen kesäkodeilla, koska ne eivät täyttäneet lakisääteisiä turvallisuusvaatimuksia.
Samana vuonna kirkkoneuvosto asetti työryhmän etsimään paikkaa uudelle leirikeskukselle. Vaivion kurssikeskus vihittiin käyttöön v. 1976, ja seurakuntien leiri-, virkistys- ja koulutustoiminnan painopiste siirtyi uusiin tiloihin.
Tänä kesänä Sulkulassa ja Männikköniemessä järjestetään vain satunnaisia tilaisuuksia.
– Männikköniemen kesäkotia voi myös vuokrata yksityistilaisuuksia varten. Olisi tärkeätä, että kaupunkilaiset huomioisivat sen, että rantaan ei ole soveliasta tulla uimaan ja oleilemaan etenkään silloin kun tilat on vuokrattu yksityiseen käyttöön, sanoo johtava seurakuntamestari Satu Laakkonen Joensuun seurakunnasta.
Virpi Hyvärinen
Lähde: Erkki Kinnunen: Joensuun uskonnollinen elämä 1954-1999 (Joensuun seurakuntayhtymä 2000)
KIRKKOTIEN LUKIJOIDEN MUISTOJA
MÄNNIKKÖNIEMI: 75 tyttöä unilla vintillä, nuorten jatkot ja legendaarinen päiväkerhotäti
”Olin seurakunnan leirillä v. 1961-1962 Männikköniemessä. Pappina oli Olavi Rimpiläinen. Voin vielä nytkin nähdä pappimme kesäkodin rappusilla piippu kädessä (muistanko ehkä väärin?). Vasemmalla puolella oli pitkät pöydät, joissa ruokailtiin. Emäntänä oli Lahja Kastinen. Nukuimme vintillä, saunoimme rantasaunassa. Satutin jalkani uidessa, ja ohjaaja lauloi minulle Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.”
– Tuija Leena Ratilainen, Joensuu
”Inkeri-täti eli Inkeri Orpana oli erittäin pidetty lasten keskuudessa. Hänellä oli päiväkerhojen vetäjänä suorastaan legendaarinen maine. Muisto Inkeri-tädin emännöimästä Männikköniemen päiväkerhosta: Silloinen noin 6-vuotias poikamme Jarkko tuli kerran tuohtuneena kotiin ilmoittaen topakasti, ettei hän mene enää koskaan Inkeri-tädin päiväkerhoon, kun siellä ”lauletaan vain niitä hölmöjä lauluja”. Kun siellä kuitenkin oli mukavia kavereita, niin sinnehän tietysti kuitenkin palasi. Nyt tämä poikamme toimii Kuopiossa nuorisokanttorina ja siinä työssään laulaa, johtaa, sanoittaa ja säveltää ”niitä hölmöjä” lauluja.
– Matti Maukonen, Joensuu
”60-luvulla olin isosena tyttöleirillä Männikköniemessä. Siellä oli 75 tyttöä, ja siellä me kesäkodin vintillä nukuttiin. Kesäkodin emäntä Lahja Kastinen laittoi ruokaa ja seurakuntasisaret olivat leirin johtajina. Nuorisopappi Risto Ruskomaa oli hirmu tärkeä ihminen kaikille nuorille. 60-luvulla nuorten toiminta muodostui paljolti hänen ympärilleen. Hirveän mukavaahan se oli, syntyi ystävyyssuhteita ja kodikasta oli. Lahja-emäntä oli äidillinen ihminen, leipoi piirakoita ja pullaa, ja me joimme teetä ja paistoimme nuotiolla makkaraa. Usein jäimme iltaohjelman jälkeen jatkoille laulamaan hengellisiä lauluja.”
– Marja-Leena Sokura, Lappeenranta
”Olin tyttöleirillä Männikköniemessä 60- luvun alkupuolella. Leirit ovat rakkaita muistoja lapsuudesta. Emäntänä toimi Lahja Kastinen, joka lauloi meille aamuherätyksen ja illalla hyvän yön toivotuksen. Hänellä oli kaunis ääni. Saunomiset, uinnit, mehut, korput, iltateet ovat muistoissa.”
– Mirjami Martikainen, Joensuu
”Asuin lapsena Kanervalassa ja mieleeni jäi eräs juhannusjuhla Männikköniemessä v. 1964, kun sain uuden kesämekon ja pyöräiltiin isän kanssa Männikköniemeen seuroihin. Siellä oli hyvä tunnelma. Niinpä oli helppoa mennä teininä Sulkulaan kesäisin pelaamaan ”kristillistä” lentopalloa. Rannalla tapahtuvat illat olivat kerrostalossa asuvalle keidas.”
– Helena Pitkänen, Ylämylly
SULKULA: Telttaleirien itikat, elämänkumppanin etsintä ja maakellarin virvokkeet
”Sulkula täyttyi keskiviikkoiltoina kymmenistä nuorista pelaamaan lentopalloa, saunomaan, laulamaan ja löytämään tyttö- ja poikaystäviä. Paikalla asui joku aikuisempi nuori isäntänä kesän ajan. Tyttöjen telttaleireillä teltat pystytettiin ihan siihen Sulkulan pihalle. Siellä nukuttiin ja sisällä syötiin ja lapsista oli mukavaa. Kukaan ei pelännyt, itikoita oli hirveästi ja juna ajoi ympäri vuorokauden vierestä, mutta se ei tuntunut lapsia haittaavaan.”
– Maarit Mantsinen, Joensuu
”Olen ollut Sulkulassa ensimmäistä kertaa muutamana kesänä tyttöleirillä, ja jonkin kerran taisin olla myös tyttöleirin isosena. Ne leirit olivat varmaan ensimmäisiä irtiottoja kotoa, meillä kun ei ollut mummoloita tai vastaavia. Parin yön leirit olivat juuri sopivia ja turvallisia. Ikinä en muista siellä pelänneeni. Silloin kun rakennuksessa sai vielä nukkua, oli hienoa, jos pääsi nukkumaan ”Valvovaan silmään”, eli yläkerran perimmäiseen huoneeseen. Sitä en tiedä, mistä nimi on peräisin, jonkinlainen kuva silmästä seinälle oli piirretty, mutta jotenkin tuohon huoneeseen liittyi jotain erityistä. Ja toki asiaan kuului yöllinen kikattelu tyttöjen kesken.”
– Erja Saarinen, Espoo
”Eka kokemukseni Sulkulasta oli siellä käymäni kesäleiririppikoulu vuonna 1970. Halusin käydä sen kesällä luonnon helmassa. 80-luvulla kävin Sulkulassa erään yhdistyksen kanssa kesäisin kerran viikossa viettämässä saunailtaa. Saunan lämmetessä vietettiin aikaa seurustellen, saunottua paistettiin makkarat nuotiolla järven rannalla, kahviteltiin sisällä ja sään salliessa pelattiin lentopalloa ja heitettiin tikkaa.”
– Hannu Heikkinen, Joensuu
”Minun muistoni Sulkulan kesäkodista liittyvät kesän 1972 rippikouluun. Meitä oli yli 30 nuorta. Pojat saivat yöpyä Sulkulan vintillä, me tytöt läksimme kotiin iltaisin klo 20:n jälkeen ja palasimme aamulla kahdeksaksi takaisin. Aamupäivisin opiskeltiin yleensä sisällä kauniissa vanhassa talossa. Ruokailun järjesti emäntä, joka touhusi hyvin pienessä keittiössä. Jouduimme vuorotellen apulaisiksi, muistan kuorineeni perunoita saunalla. Iltapäivisin oli isosten vetämää ohjelmaa ryhmissä, laiturilla istuttiin usein juttelemassa. Emäntä möi virvokkeita kiviaidan vieressä olleesta maakellarista. Iltaisin oli mukavaa istua nuotion ääressä.”
– Pirkko Pikkarainen, Joensuu