Sana: Kun sinä lähetät henkesi, se luo uutta elämää – PS. 104: 30

Toukokuussa odotamme ja ihastelemme. Odotamme kesän ensi merkkien puhkeamista, lehtivihreän saapumista, leskenlehtien keltaisen hehkua. Odotamme koulun loppumista, kesäloman alkamista, ylioppilaskirjoitusten tuloksia ja uuteen elämänvaiheeseen siirtymistä. Nuorten rinnalla me vanhemmat saamme ihmetellä kasvua ja ajan kiihkeää menoa, ihastella elämän voimaa monin eri tavoin.

Helluntai– juhla kesän kynnyksellä – kertoo myös odottamisesta, uuden syntymästä, suhteessa olosta. Apostolien tekojen kirjassa kuvataan tapahtumia yli 2000 vuoden takaa, päivää, jossa joukko ihmisiä odottaa ihmettä – jotain uutta syntyväksi, sillä elämän tapahtumat ovat ahdistaneet joukon pelon, hämmennyksen ja turvattomuuden tilaan.
Kerrotaan hetkestä, jolloin odottaminen palkitaan, epätoivo muuttuu toivoksi, suru iloksi. Tuona päivänä Jerusalemissa tapahtuu ihmeitä, kun Jumala puhuu jokaiselle ihmiselle hänen omalla kielellään – kohtaa jokaisen yksilöllisesti, solmii suhteen hänen kanssaan. Jeremian kirjassa mainittu lupaus toteutuu: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat mi-nun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: `Oppikaa tuntemaan Herra!` Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra.”

Jotakin uutta edeltää odotus ja odottaminen, syntymää kipu ja ponnistus – liikkuminen kohti tuntematonta. Tarvitaan ero entiseen – syntyminen itsenäiseksi yksilöksi, sillä vasta yksilönä suhde toiseen saa merkityksen. ”Ensimmäisenä helluntaipäivänä” yhteensä 3000 ihmistä kastetaan Jeesuksen seuraajiksi. Hengen vaikutuksesta syntyy kristillinen kirkko. Uusi elämä saa alkunsa ja sen merkkinä vietämme syntymäjuhlaa myös Helluntaipäivänä 2020.

Hyvää syntymäpäivää, meille kaikille, sillä yhdessä olemme Kristuksen kirkko. Varhaisten opetuslasten tavoin saamme odottaa ja pyytää ihmeitä sekä omaan elämäämme että lähimmäisemme iloksi. Jokaisena päivänä Jumalan rakkaus kantaa ja henki luo uutta elämää niin meissä yksilöinä kuin yhdessä.

”Milloinkaan ei hän hylkää, lasten-sa kanssa hän on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.” VK 499:2

Marita Tiili
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.