Lue lapsellesi oheinen pääsiäistarina. Askarrelkaa yhdessä pääsiäisasetelma!

Pääsiäisasetelman saa askaroitua näppärästi kotoa löytyvistä tarvikkeista, kun käyttää mielikuvitusta. Kuva: Noora Kähkönen.
Aurinko paistaa ja linnut laulavat pesänrakennuspuuhissaan. Ojan pientareella voit nähdä jo ensimmäisen leskenlehden. On kevät ja aika ottaa vastaan pääsiäinen. Ehkä voisimme rakentaa tänä vuonna perheen yhteisen pääsiäispuutarhan. Mistä aloittaisimme?
Hiekkalaatikolta haetaan isolle tarjottimelle ruskeaa hiekkaa. Hiekasta tehdään mutkitteleva polku, joka vie pikkukivistä rakennetulle portille. Hiekka rapisee pian aasin kavioiden alla, sillä Jeesus ratsastaa palmusunnuntaina kohti Jerusalemia. Niin pienet kuin suuretkin ovat häntä vastassa. Palmunoksat ja huivit heiluvat ilmassa, kun ihmiset ottavat uutta kuningasta vastaan. Hoosianna, Hoosianna!
Pääsiäispuutarhaan saadaan rakennettua jäätelötikuista pitkä pöytä. Tuon pöydän ääreen Jeesus ystävineen istui kiirastorstaina syömään. Jeesus siunasi leivän ja viinin ja jakoi ystävilleen. Hän pyysi, että me ihmiset tulisimme yhteen jatkossakin, nauttimaan näistä eväistä ja muistelemaan hänen opetuksiaan. Jollain salatulla tavalla Jeesus lupasi olla aina silloin mukana. Tuo ateria oli ensimmäinen ehtoollinen, sama, jota tarjoillaan joka sunnuntai kaikissa kirkoissa.
Olohuoneen pieni viherkasvi saa esittää Getsemanen puutarhaa. Siellä vihreiden lehtien siimeksessä Jeesus rukoili. Hiljaisuuden rikkoi pian paikalle saapuvat sotilaat, jotka vangitsivat Jeesuksen.
Muutaman hiljaisen ja pimeän päivän jälkeen pääsiäispuutarha herää valoon ja iloon. Silkkipaperista askarreltu valkoinen enkeli istuu hautakiven päällä. Kivi on vieritetty pois haudan suulta ja hautaan voi kurkistaa. Jeesus ei ole enää haudassa! Hän on voittanut kuoleman! On jälleen aika iloita. Pääsiäispuutarhassa kukkivat keltaiset narsissit ja vihreän rairuohon päällä istuskelee pupuja ja tipuja. Kevätaurinko halaa meitä ja toivottaa hyvää pääsiäistä.
Pitkäperjantai on surullinen päivä. Sitä varten pystytämme puutarhaan risuoksista kolme ristiä. Jeesus ristiinnaulittiin ja hän kuoli, koska hän sanoi olevansa Jumalan poika. Pieni saviruukku asetellaan pääsiäispuutarhaan haudaksi. Haudan eteen laitetaan pihalta löytynyt suuri kivi.
Noora Kähkönen