Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 10.12.2019 kirkon virka- ja työehtosopimuksessa määriteltävän järjestelyerän kohdentamisesta. Järjestelyerän tavoitteena on kehittää paikallista palkkausjärjestelmää, korjata paikallisia palkkausepäkohtia, edistää toimintojen tuloksellisuutta ja tukea tehtävien uudelleenjärjestelyjä.
Järjestelyerään käytettävä summa on 0,6 % yhtymän vuoden palkkakuluista. Järjestelyerän kohdentamisesta on käyty paikallinen neuvottelu henkilöstön edustajien kanssa. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti neuvottelutuloksen perusteella kohdentaa merkittävän osan järjestelyerästä seurakunnan lastenohjaajan tehtävään koulutuksen saaneiden työntekijöiden vaativuusryhmän ja palkan korotukseen.
Yhteinen kirkkoneuvosto vahvisti kokouksessaan myös hautaus- ja haudanhoitomaksut vuodelle 2020. Maksut pysyvät tuhkausmaksuja lukuun ottamatta entisellä tasollaan. Yhteinen kirkkoneuvosto vahvisti vuoden 2020 tuhkausmaksuksi joensuulaisilta 150 euroa (vuonna 2019: 120 euroa) ja ulkopaikkakuntalaisilta 250 euroa (vuonna 2019: 220 euroa).
Joensuun seurakuntayhtymän tuhkausmaksut ovat olleet valtakunnallista keskiarvoa alhaisemmat. Päätöksen myötä tuhkausmaksut ovat lähempänä valtakunnallista keskiarvoa.