Millaista on nykyaikainen lähetystyö? Hannele Tulkki-Williams ja Folkers Williams ovat aloittaneet Suomen Lähetysseuran työntekijöinä Senegalissa.
Hannele Tulkki-Williams ja Folkers Williams aloittavat tämän syksyn aikana lähetystyön Senegalissa. Edessä on paljon uutta, koska kumpikaan ei ole aiemmin käynyt Senegalissa eikä tehnyt lähetystyötä. Kuva: Tiina Hautamäki
Hannele Tulkki-Williams, 28, ja Folkers Williams, 28, pitävät seikkailuista. Häämatkanaan 2017–18 pariskunta vaelsi Uuden-Seelannin halki. Matkaa kertyi noin kolmetuhatta kilometriä. Elämysten lisäksi he keräsivät varoja Naisten Pankille. Heinäkuussa 2019 he vaelsivat Islannin halki.
Myös syksyllä Senegalissa alkava lähetystyö merkitsee pariskunnalle seikkailua, sillä kummallakaan ei ole kokemusta Senegalissa asumisesta eikä lähetystyöstä. Valtiotieteiden maisteriksi valmistunut Hannele on ollut YK:n pakolaisjärjestön palveluksessa Etelä-Afrikassa. Työssään nuorten, naisten ja pakolaisten parissa hän tutustui eteläafikkalaiseen Folkersiin, joka on opiskellut Stellenboschissa johtamista ja työpsykologiaa.
– Tämä on harvoja töitä, joissa voi lähteä toiselle puolelle maailmaa tietäen, että ihmiset muistavat meitä, Hannele sanoo.
Joensuun ja Pielisensuun seurakunnat tukevat kumpikin 5000 eurolla Hannelen ja Folkersin työtä. Näiden lisäksi muutamat muut suomalaiset seurakunnat tukevat Suomen Lähetysseuran lähettejä.
Senegalin haasteet
Senegalissa on yli 14 miljoonaa asukasta. Tärkein elinkeino on maatalous, mutta sadot ja karja kärsivät ilmastonmuutoksen pahentamasta kuivuudesta.
Suomen Lähetysseura on mukana hankkeissa, joiden tavoitteena on parantaa maan ruokaturvaa. Esimerkiksi kokeilupuutarhoissa on testattu erilaisia viljelytekniikoita ja uusia, kestävämpiä kasvilajeja, sanoo kehitysyhteistyökoordinaattori Salla-Riina Hokkanen Suomen Lähetysseurasta.
Yhtenä työn painopisteenä on äidinkielinen lukutaito-opetus. Vain noin 55 % senegalilaisista osaa lukea ja virallinen koulujärjestelmä on ranskankielinen. Lukutaitoa kehitetään antamalla serere-kielivähemmistön lapsille esiopetusta heidän omalla äidinkielellään. Tutkimusten mukaan lapsi oppii parhaiten lukemaan omalla äidinkielellään. Hankkeessa tehdään myös serere-ranska-sanakirjaa, Hokkanen kertoo.
Identiteetin vahvistusta
Suomen Lähetysseura pyrkii vahvistamaan seurakuntien itsenäisyyttä ja hyvää hallintoa. Hannelen työ Senegalissa liittyy pitkälti erilaisten kirkollisen työn projektien hallinnointiin ja raportointiin. Folkersin työtä on kapasiteetin ja johtajuuden vahvistaminen.
– Monet haasteet Afrikassa liittyvät johtamiseen. Nuoret opiskelevat yliopistossa ja lähtevät sen jälkeen ulkomaille töihin, vaikka juuri heitä tarvittaisiin heidän kotimaissaan, Folkers sanoo.
Kysymys on myös identiteetin vahvistamisesta. Orjuuden ja siirtomaavallan taakka painaa monen afrikkalaisnuoren hartioita. Nuorilla ei välttämättä ole näkyä siitä, mitä elämässä kannattaisi tehdä.
Kun kotona puhutaan omaa kieltä ja koulussa vaikkapa ranskaa, nuori ei tiedä, mihin hän kuuluu. Folkers rohkaisee senegalilaisnuoria olemaan senegalilaisia, kehittämään kotimaataan ja etsimään oikeaa tapaa elää.
Yhteistyötä ja kumppanuutta
Lähetysseuran periaatteisiin kuuluu, että kohteisiin mennään vain paikallistasolta tulevasta kutsusta. Lähetystyöntekijöitä kutsutaan kumppaniksi, apuvoimaksi ja yhteistyöhön silloin, kun tarvetta ilmenee. Työtä ei tehdä itse, vaan koulutetaan paikallisia ihmisiä tekemään asioita.
Joensuun seurakunnan aiempi Lähetysseuran nimikkolähetti oli teologian maisteri Ulla Rissanen. Hän opetti kaksi vuotta sielunhoitoa ja diakoniaa Nyakaton raamattukoululla Mwanzan kaupungissa Tansaniassa. Tällä hetkellä Ulla työskentelee Joensuun seurakunnassa kansainvälisen työn ohjaajana.
Tansaniassa pyritään auttamaan syrjittyjä ihmisryhmiä kuten albiinoja ja prostituoituja. Monet raamattukoulun opiskelijoista tulevat itsekin syrjityistä heimoista.
Ullan mieleen ovat jääneet diakoniantunnit, jotka pidettiin kaupungilla. Hän jäi autoon odottamaan, kun opiskelijat jalkautuivat muutamaksi tunniksi Mwanzan kaduille tapaamaan kodittomia ja muita vähempiosaisia.
– Opiskelijat pohtivat kurssin aikana paljon sitä, miksi heidän yhteiskunnassaan on tapana ohittaa tietyt ihmisryhmät. Miksi edes kristillinen rakkaus ei meinaa yltää heidän luokseen? Tämä sai myös minut miettimään, kenen ohi omassa yhteiskunnassani kävelen. Tunnustanko sen, että Kristus kutsuu minuakin ylittämään oman ajatteluni rajoja, Ulla pohtii.
Uskonnot rinta rinnan
Senegalin väestöstä 95 % on muslimeita. Kristittyjä on vain muutama prosentti, ja maan luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 7500 jäsentä. Senegal nojaa demokratiaan ja on yksi Afrikan vakaimmista valtioista. Eri uskonnot elävät rauhassa toistensa kanssa.
– Senegalissa ihminen voi avoimesti kertoa olevansa kristitty tai muslimi. Ihmiset ottavat osaa toisen uskontokunnan juhliin, Hannele kuvailee.
Myös Tansaniassa uskonnot elävät sopuisasti, sanoo Ulla Rissanen. Tansanian väestö jakaantuu melko tasan kristittyihin, muslimeihin ja luonnonuskontojen edustajiin.
– Bussissa rupatellessa kysytään usein, että missä kirkossa sinä rukoilet. Uskontorajat ylittäviä seka-avioliittoja on paljon, Ulla kertoo.
Folkersia kiinnostaa, miksi ihmiset juuri Senegalissa luottavat demokratiaan. Voisiko hyviä käytäntöjä ehkä viedä muihinkin Afrikan maihin, hän pohtii.
Kuuntelemista ja oppimista
Lähetystyön pohja on lähetyskäskyssä (Matt. 28:19–20). ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”, sanoo Jeesus. Ulla Rissanen näkee käskyssä kaksi puolta.
– Viesti Jumalan kahleita murtavasta työstä on se, jota viedään. Mutta ihmisten perustarpeet pitää huomioida ensin. Ja jos jokin asia on selvää, niin se, että minä olen oppijan paikalla, sanoo Ulla.
Samaa sanoo Hannele, joka oppi Etelä-Afrikassa, ettei hän pohjoismaisena naisena voi koskaan täysin ymmärtää, mitä sikäläisen kulttuurin naiset ovat käyneet ja käyvät läpi.
– Tajusin, että mikä minä olen neuvomaan ihmisiä, Hannele toteaa.
Folkersin mukaan työ on kuuntelemista ja oppimista, jota ohjaa lähimmäisenrakkaus, oikeudenmukaisuus ja vähäosaisten mukaanottaminen. Kirkko voi kasvaa siellä, missä ihmiset kokevat kirkon välittävän heistä, Folkers ja Hannele sanovat.
Meillä hyvinvointivaltio hoitaa monia kirkolle kuuluneita tehtäviä. Afrikassa usko ja elämä nivoutuvat tiiviisti toisiinsa. Etelä-Afrikassa on tavallista, että rukoillaan vaikkapa ennen kuin lähdetään autolla liikenteeseen, sanoo Hannele.
Ulla kertoo, että raamattukoulun opiskelijoiden näkemys oli selvä: Jumala on kaikessa läsnä ja kaiken elämän ehto.
Topi Linjama