Kolumni: Kunnon kaveri

Ihmisellä voi olla satoja seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta kadulla ei heistä tunne ketään.

Henkilökuva Jarkko Riikosesta.
Jarkko Riikonen. Kuva: KK-kuva

Elämässä on niin, että helpommin saa uuden muijan ku kunnon kaverin.” Tämä Simo Salmisen, tai siis Sörsselssönin, esittämä mielipide ei varmaankaan ole nykyään poliittisesti korrekti, enkä henkilökohtaisessa elämässäni ole samaa mieltä, mutta ideaa väitteessä on. Riippumatta siitä puhutaanko muijista vai äijistä, voi kyynisesti todeta, että ”kyllä meressä kaloja riittää”. Ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan, ei liikoja ole tarjolla. Henkilökohtaisesti olen jokseenkin tarkka käyttämistäni termeistä. Minulla on ilokseni paljon tuttuja, huomattava määrä kavereita, jonkin verran ystäviä ja kourallinen hyviä ystäviä – tai Sörsselssönin sanoin, kunnon kavereita. Koen olevani tässä suhteessa onnekas.

Ulkomaalaisten keskuudessa meille suomalaisille annetaan helposti sellainen ennakkoluuloinen leima, että meihin on hankala tutustua, mutta kuoren läpäistyään meistä saa luotettavia ystäviä. Heh, nähdäkseni tämä hidassyttyisyys ei koske vain ulkomaalaisia, paljon pienempikin ”erilaisuus” riittää. Ainakin lapsuuteni paikkakunnalla vähäväkisen kirkonkylän ja kunnan kasvukeskuksen välillä pidettiin vihaa, käsittääkseni noin niin kuin perinteen vuoksi.

Minulla tulee keväällä kuluneeksi 30 vuotta ylioppilaaksi tulosta. Ylioppilaaksi tulo oli yllätys silloin ja 30 vuoden kuluminen nyt. Olen yrittänyt kompensoida tätä jälkimmäistä yllätystä etsimällä lukioaikaisia luokkakavereita ja ottamalla heihin yhteyksiä. Suureksi ilokseni varsin monet olenkin löytänyt ja saanut takaisin kadonneen yhteyden. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo jatkaa tarinaa, vaikka väliaikaa on kertynyt vuosikymmeniä.

Asia, josta olen pahoillani ja jokseenkin huolissani, on se, että varsin monella nuorella ihmisellä ei näytä olevan lainkaan ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan. Kouluissa ja oppilaitoksissa syntyy tuttavuuksia, mutta jostain syystä niitä ei osata syventää ystävyydeksi. Ihmisellä voi olla satoja tai jopa tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta kadulla ei heistä tunne ketään. Voi toki olla, että tämä on uusi normaali ja itse olen taas jäänyt ajasta, mutta ajattelen ihmisen kaipaavan myös reaalielämän ystäviä. Mitä mieltä sinä olet, onko someystävyys ”oikeaa” ystävyyttä?

Haluaisin kannustaa kaikkia etsiytymään nykyisten tai vanhojen ystävien seuraan, se on ehkäpä helpompaa kuin uusien löytäminen. Ennen kaikkea toivoisin, että jokaiselle löytyisi ainakin yksi ”kunnon kaveri”.

Jarkko Riikonen
erityisnuorisotyöntekijä
Poliisin Ankkuri-ryhmä

Pääkirjoitus: Somessa on puolensa

Yksinolo ja tauko jatkuvasta somevirrasta saattaa voimaannuttaa ja tuoda mieleen aivan uusia ajatuksia ja ideoita.

”Anna lahja, jonka avulla hän saa tykkäyksiä”, mainostettiin puhelinvalmistajan kampanjassa ennen joulua. Mainoslause herätti itsessäni ristiriitaisia tunteita. Toisaalta mietin, kuinka tärkeää meille ihmisille on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sosiaalinen media tarjoaa helpon alustan saada yhteys toisiin ihmisiin ja kerätä tykkäyksiä, kommentteja ja reaktioita. Toisaalta pohdin, miten mainos vaikuttaa erityisesti nuoriin ja heidän ajatuksiinsa itsestään.

Toivon, että kukaan ei haksahda mittaamaan omaa arvoaan somessa jaettujen hymiöiden ja sydänten perusteella. Jokainen meistä on arvokas omana itsenään – myös ilman uusimpia puhelinmalleja ja someen syötettyä materiaalia.

Sosiaalisessa mediassa on puolensa ja puolensa. Hyödynnämme sitä myös seurakunnissa, ja moniin tapahtumiimme voikin osallistua verkossa. Kun lisäksemme kaikki muutkin toimijat pyrkivät parhaansa mukaan siirtämään tarjontaa verkkoon, kuvien, videoiden ja suorien verkkolähetysten tulva on valtava. Joskus juuri se itselle tähdellinen tieto saattaa jäädä huomaamatta kaiken informaation keskellä.

Osa voi kokea tarvetta piilottaa puhelimensa kaapin perälle ja lähteä yksin metsän siimekseen ihastelemaan lumen koristamia puita tai järven jäätyneitä aaltoja. Yksinolo ja tauko jatkuvasta somevirrasta saattaa voimaannuttaa ja tuoda mieleen aivan uusia ajatuksia ja ideoita.

Jos rauhoittava yksinolo kääntyy yksinäisyydeksi, voi hakea seuraa erilaisista ryhmistä. Seurakuntien kevään ryhmätoiminnan aikataulut julkaistaan tämän lehden välissä, mutta ryhmät alkavat vasta, kun koronarajoitukset helpottavat. Siihen saakka sometamme tai emme – kukin valintamme mukaan. Toivotan kaikille onnellista uutta vuotta 2021!

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Sana: Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde. – Saarn. 18:4

”Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää”.

Tuleva sunnuntai on 13. sunnuntai helluntaista. Päivän aihe on Jeesus, parantajamme. Kuvassa Jeesus parantaa sairaan.
Tuleva sunnuntai on 13. sunnuntai helluntaista. Päivän aihe on Jeesus, parantajamme. Kuva: Anniina Mikama.

Olen kyllästynyt kaikkeen muuhun sosiaaliseen mediaan kuin Instagramiin. Olen itse asiassa aika kyllästynyt myös lehtiin ja uutiskanaviin. Olen kyllästynyt niihin yhdestä syystä. Instagramia tämä syy ei onneksi koske. Nimittäin sosiaalisessa mediassa, uutiskanavissa kuin lehdissäkin sanoja ei enää harkita. Kaikella tuntuu olevan päämääränä sensaatiohakuisuus, vastakkain asettelun luominen ja paheksunnan osoittaminen. Liian harvoin esimerkiksi otsikot muotoillaan juttujen sisältöä vastaaviksi, koska tahdotaan saada jutulle mahdollisimman monta klikkausta. Instagramissa ei onneksi ole näin, sillä siellä julkaistaan vain kuvia, useimmin arjen ja ilon kuvia, ja lyhyitä kuvatekstejä. Kuvat puhuvat puolestaan ja niistä uupuu lähtökohtaisen negatiivinen asenne, joka tiedonvälitystä ja sosiaalista mediaa piinaa.

Olisikin muistettava niin tiedonvälityksessä kuin sosiaalisessa mediassa, että sanoilla on suurta voimaa, käsittämätöntä voimaa. Arjessa lausuttavat sanat voivat loukata helposti, huomaamattakin lausutut. Joskus vihoissamme, tai ollessamme väsyneitä, tai vain tahallamme, sanomme lähimmäisellemme ilkeästi ja pahasti. Nuo sanat voivat aiheuttaa syviäkin haavoja. Joskus taas ajattelemattomuuttamme loukkaamme toista, joka on esimerkiksi herkempi. Valitettavan usein erityisen loukkaavia ja vihaisia sanoja käytetään myös silloin, kun vihan ja loukkauksen kohde ei ole kasvotusten kanssasi; puhutaan niin sanotusti selän takana, mutta nykyisin varsinkin sosiaalisen median kautta tämä on hyvinkin helppoa.

Kuitenkin sanoilla voi myös olla runsaasti myönteistä voimaa, kuten kirkossa uskotaan: ”Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää”. Kauniit ja hyvässä tarkoitetut sanat voivat auttaa ihmistä jaksamaan vaikeuksien yli. Rohkaisevat sanat, saavat puolestaan yrittämään enemmän, vaikka voimat eivät riittäisi. Kannustavat sanat kohottavat itsetuntoa ja antavat voimaa tukea muitakin. Huumoripitoiset sanat puolestaan antavat elämään iloa. Mutta tärkeimpiä ovat sanat, joilla voidaan heikentää pahojen sanojen voimaa ja arpia; nuo sanat kuuluvat: ”olet tärkeä”, ”rakastan”, ”kiitos” ja tietysti se ehkäpä vaikeimmin lausuttava: ”Anteeksi.”

Anssi Törmälä
sotilaspastori
Pohjois-Karjalan rajavartiosto