”Elämässä on niin, että helpommin saa uuden muijan ku kunnon kaverin.” Tämä Simo Salmisen, tai siis Sörsselssönin, esittämä mielipide ei varmaankaan ole nykyään poliittisesti korrekti, enkä henkilökohtaisessa elämässäni ole samaa mieltä, mutta ideaa väitteessä on. Riippumatta siitä puhutaanko muijista vai äijistä, voi kyynisesti todeta, että ”kyllä meressä kaloja riittää”. Ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan, ei liikoja ole tarjolla. Henkilökohtaisesti olen jokseenkin tarkka käyttämistäni termeistä. Minulla on ilokseni paljon tuttuja, huomattava määrä kavereita, jonkin verran ystäviä ja kourallinen hyviä ystäviä – tai Sörsselssönin sanoin, kunnon kavereita. Koen olevani tässä suhteessa onnekas.
Ulkomaalaisten keskuudessa meille suomalaisille annetaan helposti sellainen ennakkoluuloinen leima, että meihin on hankala tutustua, mutta kuoren läpäistyään meistä saa luotettavia ystäviä. Heh, nähdäkseni tämä hidassyttyisyys ei koske vain ulkomaalaisia, paljon pienempikin ”erilaisuus” riittää. Ainakin lapsuuteni paikkakunnalla vähäväkisen kirkonkylän ja kunnan kasvukeskuksen välillä pidettiin vihaa, käsittääkseni noin niin kuin perinteen vuoksi.
Minulla tulee keväällä kuluneeksi 30 vuotta ylioppilaaksi tulosta. Ylioppilaaksi tulo oli yllätys silloin ja 30 vuoden kuluminen nyt. Olen yrittänyt kompensoida tätä jälkimmäistä yllätystä etsimällä lukioaikaisia luokkakavereita ja ottamalla heihin yhteyksiä. Suureksi ilokseni varsin monet olenkin löytänyt ja saanut takaisin kadonneen yhteyden. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo jatkaa tarinaa, vaikka väliaikaa on kertynyt vuosikymmeniä.
Asia, josta olen pahoillani ja jokseenkin huolissani, on se, että varsin monella nuorella ihmisellä ei näytä olevan lainkaan ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan. Kouluissa ja oppilaitoksissa syntyy tuttavuuksia, mutta jostain syystä niitä ei osata syventää ystävyydeksi. Ihmisellä voi olla satoja tai jopa tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta kadulla ei heistä tunne ketään. Voi toki olla, että tämä on uusi normaali ja itse olen taas jäänyt ajasta, mutta ajattelen ihmisen kaipaavan myös reaalielämän ystäviä. Mitä mieltä sinä olet, onko someystävyys ”oikeaa” ystävyyttä?
Haluaisin kannustaa kaikkia etsiytymään nykyisten tai vanhojen ystävien seuraan, se on ehkäpä helpompaa kuin uusien löytäminen. Ennen kaikkea toivoisin, että jokaiselle löytyisi ainakin yksi ”kunnon kaveri”.
Jarkko Riikonen
erityisnuorisotyöntekijä
Poliisin Ankkuri-ryhmä
Kirkkotie 