Musta morsian toivoo yhdenvertaista avioliittoa

Joensuun kirkkoon saapuva näyttämöteos rohkaisee muuttamaan syrjiviä rakenteita. Esitys on nähty tähän mennessä vasta Oulussa, Helsingissä ja Tampereella.

Joensuun kirkkoon saapuva näyttämöteos rohkaisee muuttamaan syrjiviä rakenteita. Esitys on nähty tähän mennessä vasta Oulussa, Helsingissä ja Tampereella.

Mustavalkoinen kuva hääparista.
Joensuun seurakunta halusi Musta morsian -esityksen Joensuun kirkkoon. Teoksen näyttelijät ovat hailuotolaisia ihmisiä ja esitystä on tehty yhteistyössä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kanssa. Kuva: Aino Väänänen

Musta morsian -teoksessa mustaan huntuun pukeutuneet morsiamet kertovat miltä tuntuu, kun toive kirkkohäistä ei toteudu. Seksuaalivähemmistöjen tasavertaisesta kohtelusta kirkossa kertova Musta morsian on esitetty tähän mennessä Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Päivää ennen Joensuun kirkkoa teos nähdään Pyhän Johanneksen kirkossa Kuopiossa.

– Halusimme Musta morsian -teoksen Joensuun kirkkoon, koska se on vahva kannanotto ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta, Joensuun seurakunnan kirkkoherra Katri Vilén toteaa.

– Joensuun seurakunnassa on jo vuosien ajan tehty määrätietoista työtä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon eteen. Kaikkien ihmisten täytyy saada olla tervetulleita kirkkoon ja kaikkien rakkautta, ihmisarvoa ja tunteita täytyy myös osata kunnioittaa, hän jatkaa.

Käsikirjoituksen pohjana kymmeniä tositarinoita

Tositarinoihin perustuvan näyttämöteoksen käsikirjoituksen pohjana on kymmenien seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten haastatteluja. Lopullisessa käsikirjoituksessa tarinoita on yhdistelty toisiinsa.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Anne-Maria Haapala tiesi jo alkuvaiheessa, että kokemukset pitää kuulla juuri kirkossa.

– Tämä vaatii mahtipontiset puitteet, koska asia on niin iso, ei vain teatterilavojen asia, Haapala sanoo.

Haapala kuuluu kirkkoon ja hänen miehensä on pappi. Hän haluaa nostaa keskusteluun asioita, joita kokee tärkeäksi.

− Syvästi rakastuneilla on haave perheestä, lapsista ja elämän jakamisesta tulevan puolison kanssa. Jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi ja rakastaa, Haapala tiivistää kuulemiaan tarinoita.

Idea lähti vihkiryijystä, jonka päälle kaikki eivät saa polvistua

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaan kantaa ottava esitys on saanut jotkut ihmiset kirjoittamaan ikäviä viestejä Anne-Maria Haapalalle. Katsomaan tulleilta esitys on saanut kuitenkin lämpimän vastaanoton.

– Esimerkiksi Oulun tuomiokirkko oli lähes täynnä, eikä taputuksista meinannut tulla loppua. Se oli pysäyttävää.

Idea teokseen lähti Hailuodon kirkon vihkiryijystä, jonka päällä hääpari seisoo ja on polvistuneena vihkitoimituksen ajan.

– Vihkiryijyä katsoessani ajattelin ihmisiä, jotka eivät saa polvistua sen päälle. Kirkko ei tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoa, joka on kuitenkin avioliitto Suomen lainkin mukaan. Se tuntui epäreilulta.

Asiat voivat muuttua alhaalta päin

Esitykseen kuuluu myös pieni orkesteri, jossa ”häämuusikkona” toimii Laura Närhi. Kappaleet nousevat esitykseen liittyvistä tarinoista.

Anne-Maria Haapala toivoo, että Musta morsian herättelee katsojat vaikuttamaan.

– Toivon, että katsojat lähtevät esityksestä miettien, että ”niin, miksi ei”, ja että he tekisivät kaikkensa sen eteen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat saavat tasavertaisen kohtelun.

– Toivon myös, että ihmiset miettisivät, kuinka hienoja asioita rakkaus ja sitoutuminen ovat ja että rakkaus kantaa. Asiat voivat muuttua myös alhaalta päin.

 

Kirsi Taskinen

 

Jutussa on hyödynnetty lähteenä Kirkko ja Kaupunki -lehden 14.9.2022 julkaistua artikkelia.

 


Musta morsian

  • Joensuun kirkossa la 11.2. klo 19 osana Joensuun kirkon 120-vuotisjuhlavuotta
  • Orkesterin häämuusikko: Laura Närhi
  • Näyttelijät: Aki Heiskanen, Anne Nivala, Timo Juntunen, Tanja Turtiainen, Mirjami Rautio ja Eija Ranta
  • Käsiohjelma 25 euroa, tuotto menee esityksen tuotantoon

Kolumni: Tasa-arvon takaisku?

Tasa-arvon saavuttaminen ja ylläpitäminen on vaikeaa. Vaikeinta se on silloin kun täytyisi tunnustaa, että oma etuoikeutettu asema on toisen tasa-arvon toteutumisen este.

Huhta Ilkka 002Kolmannen lapseni kohdalla minulle tarjoutui tilaisuus olla vuosi koti-isänä. Hiekkalaatikon reunalla jaoin soseruokareseptejä monien muiden isien kanssa. Mikä oman isäni sukupolvessa oli ollut poikkeuksellisesta, oli ikäpolveni keskuudessa ihan normaalia. Isä pikkulapsen kanssa kotona ei enää ollut tavatonta. Vain kerran koti-isänä ollessani ajauduin sukupuoleni vuoksi konfliktiin. Paikallisessa ravintolassa vieraillessamme en löytänyt miestenhuoneesta pottaa. Naisten puolella sellainen kuulemma oli, joten annoin kriittistä palautetta ravintolanpitäjälle. Tämän tyly vastaus oli, että äidit tarvitsivat sitä useammin kuin isät. Koska meidän perheessä pottaa käytti vain vauva, ilmaisin tämän tosiasian loukatun koti-isän omanarvontuntoa puhkuen.

Eedelleen elämme yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo ei aina toteudu. Ei edes sukupuolten välinen, saati tasa-arvo koko kirjossaan. Monet merkit viittovat päinvastoin suuntaan, että takavuosien edistysaskelien jälkeen myös Suomen kaltaisissa tasa-arvon mallimaissa on otettu takapakkia. Alkuvuodesta julkaistu Taantuvan tasa-arvon kirkko -teos oli pysähdyttävä lukukokemus. Sen kirjoittajat jakavat kokemuksen siitä, että kirkossakin tasa-arvoloukkaukset ovat monen naisen, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön edustajan sekä maahanmuuttajan jokapäiväistä arkea.

Lähihistoriassamme tapahtui paljon. Lainsäädäntömme saatiin uudistettua verrattain nopeasti verrattain tasa-arvoiseksi. Tutkimukset osoittivat, että tasa-arvon toteuttaminen edisti kaikkien hyvinvointia. Mutta miksi valmista ei silti tullutkaan? Asenteet ja uskomukset muuttuvat hitaasti. Selvästi hitaammin kuin 1980-luvulla uskottiin. Kun maailmassa epävarmuus sittemmin taas kasvoi, konservatiiviset, nationalistiset ja patriarkaaliset aatteet alkoivat jälleen tuntua oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa tutummilta. Ja siksi monelle niin houkuttelevilta.

Tasa-arvon saavuttaminen ja ylläpitäminen on vaikeaa. Vaikeinta se on silloin kun täytyisi tunnustaa, että oma etuoikeutettu asema on toisen tasa-arvon toteutumisen este. Sorretun ääni raikuu kaikkien kuuluville vasta silloin kun loukkaus sattuu omalle kohdalle. Niin kävi pottajupakassa minullekin. Edistystä kai sekin oli, että seuraavalla kerralla ravintolasta löytyi potta myös miestenhuoneesta. Vielä enemmän ilahduttaa se, että nykyään samassa ravintolassa näkyy olevan kaikille yhteinen lastenhoitohuone.

Ilkka Huhta
professori
teologian osastonjohtaja, Itä-Suomen yliopisto
ilkka.huhta@uef.fi