sairaala – Kirkkotie

Seurakunnat kouluttavat vapaaehtoisia Siilaisille

Sairaalaystävät tuovat kuntoutusosastoille tuulahduksen elämästä sairaalan seinien ulkopuolella.

Sairaalaystävät tuovat kuntoutusosastoille tuulahduksen elämästä sairaalan seinien ulkopuolella.

Mikko Raudaskoski, Leena Mgaya ja Eija Majasaari seisovat Siilaisen sairaalan ovella juttelemassa keskenään. — Sairaalaystävän olisi hyvä olla sosiaalinen, aito, kuunteleva, rohkea ja avoin monenlaisille asioille. – Elämänkokemuksesta on tehtävässä hyötyä ja sairaalaystäviksi tarvitaan niin miehiä kuin naisiakin, kertoo sairaalapappi Eija Majasaari (oik.). Kuvassa myös asiantuntijahoitaja Mikko Raudaskoski ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä käynnistyy lokakuussa uusi vapaaehtoistoiminnan koulutus. Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää vapaaehtoisia sairaalaystäviä Siilaisen sairaalan kuntoutusosastoille ja palliatiiviselle osastolle. Toiminta osastoilla käynnistyy loppusyksystä, mikäli koronatilanne sen sallii.

Sairaalaystävän tehtäviin kuuluu potilaan toiveista ja vapaaehtoisen vahvuuksista riippuen esimerkiksi lautapelien pelaamista, musisointia, ääneen lukemista, ulkoilua, ajatusten vaihtoa ja elämästä keskustelua.
– Sairaalaystävänä oleminen on tavallista yhdessä oloa ja tekemistä. Tuulahdus elämästä sairaalan seinien ulkopuolelta voi virkistää potilasta ja viedä ajatuksia toviksi sairauden maailmasta pois, toteaa Joensuun seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya.

Tarve vapaaehtoisille tuli sairaalan puolelta

Idea sairaalaystävätoiminnasta syntyi Siilaisen sairaalan vapaaehtoistoiminnan kehittämisryhmässä.
– Vapaaehtoisten koulutus on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa ja nyt päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Tarve vapaaehtoisille tuli sairaalan puolelta, ja toiminta toteutetaan sairaalan ja seurakuntien yhteistyönä, kertoo sairaalapastori Eija Majasaari.

Toiminnan ideoinnissa mukana ollut palliatiivisen keskuksen asiantuntijahoitaja Mikko Raudaskoski vahvistaa, että sairaalaystäville on Siilaisilla tilausta.
– Kiire verottaa aika ajoin osastoilla hoitajien tärkeänä kokemaa rauhaisaa läsnäoloa potilaiden kanssa. Keskustelulle ja aktiviteeteille jää tuolloin liian vähän aikaa. Tähän vapaaehtoistoiminta toisi kaivattua tukea potilaita ajatellen.
– Osa potilaista kokee yksinäisyyttä ja kaipaa vierelleen ihmistä. Aina eivät läheiset tai hoitohenkilökunta riitä täyttämään tätä tarvetta.

Siilaisilla pitkät perinteet vapaaehtoistoiminnassa

Siilaisen sairaalalla on Majasaaren mukaan pitkät perinteet vapaaehtoistoiminnassa, ja seurakuntien sairaalaystävätoiminta asettuu osaksi tätä kokonaisuutta.
– Syöpäyhdistys kouluttaa saattotukihenkilöitä ja aivoverenkiertohäiriöihin liittyvältä AVH-yhdistykseltä käy säännöllisesti vapaaehtoisia tukihenkilöitä neurologisella kuntoutumisosastolla. Aiemmin mukana on ollut myös muita toimijoita, kertoo Majasaari.

Raudaskoski on nähnyt työssään palliatiivisella osastolla Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden olevan toivottuja vieraita. Kirkon hän näkee olevan yhteistyökumppanina yleisesti luotettavana pidetty toimija, jolla on pitkät perinteet vapaaehtoistoiminnassa.
– Toivoisin, että mahdollisimman moni kysyisi itseltään, voisinko minä antaa pienen hetken ajastani ystävää tarvitsevalle. Rohkea ja avoin mieli riittää. Oman elämäntilanteen toki pitää olla järjestyksessä, jotta jaksaa kohdata ihmisiä monenlaisine elämäntilanteineen. Sairaalaystävää ei jätetä yksin, vaan toimintaan mukaan lähteneitä tuetaan jaksamaan tehtävässä kaikin tavoin.

Sairaalaystäväkoulutus Joensuussa

Koulutuksen ajat ja paikat: ti 12.10. klo 17.30, Noljakan kirkko, ti 2.11. klo 17.30, Siilaisen terveysasema, ti 9.11. klo 17.30, Siilaisen terveysasema
Ilmoittautuminen 25.8.–19.9.2021: http://www.joensuunseurakunnat.fi/ilmoittaudu. Ilmoittautumisen jälkeen tulee kutsu haastatteluun.
Yhteistyössä: Luterilainen kirkko Joensuussa ja Siun sote

Virpi Hyvärinen

Pappi on tavattavissa myös sairaalassa

Korona-aika on saanut sairaalapapit tekemään hätäehtoollispaketteja osastoille. Niitä voidaan tarvita tilanteissa, joissa papin paikalla olo on kielletty, ja hoitaja tarjoaa infektoituneelle potilaalle ehtoollisen.

Sairaalapapit Eja Majasaari ja Marja Liisa Liimatta seisovat Pohjois-Karjalan keskussairaalan päivystyksen ovella — Pastorit Eija Majasaari (vas.) ja Marja Liisa Liimatta toimivat sairaalapappeina koko Pohjois-Karjalan ja Heinäveden asukkaille. Heihin voi törmätä niin keskussairaalassa kuin Siilaisellakin. Kuva: Virpi Hyvärinen

Jos työt sujuisivat tänä päivänä niin kuin ne normaalisti sujuvat, sairaalapapit Marja Liisa Liimatta ja Eija Majasaari viettäisivät iltapäivänsä pitkälti Pohjois-Karjalan keskussairaalan ja Siilaisen kuntoutumiskes-kuksen osastoilla potilaita, omaisia ja henkilökuntaa tavaten.

Sitä tapahtuu nytkin, mutta eri tavalla. Osastoille ei voi mennä hengailemaan, vaan sinne mennään pyynnöstä, poikkeusolojen tuomien rajoitusten puitteissa.
– Olemme miettineet sitä, mitä työmme on nyt, kun rutiinit menevät uusiksi. Tämä työ kun on pitkälti kohtaamista, toteaa Eija Majasaari.

Pandemian osalta varaudutaan tukemaan niin potilaita kuin henkilökuntaa

Kohtaamiset jatkuvat toki edelleen. Etäyhteyksiä suositaan, mutta tilanteesta riippuen myös kasvokkain kohtaaminen on mahdollista.
– Nythän tämä on koronan suhteen enemmän valmistautumista ja varustautumista. Olemme tehneet esimerkiksi hätäehtoollispaketteja niitä tilanteita varten, joissa hoitaja joutuu ilman pappia jakamaan ehtoollisen infektoituneelle potilaalle. Se on apupaketti, joka sisältää ehtoollisvälineet ja kaavan, jonka mukaan toimia, kertoo Marja Liisa Liimatta.
– Lisäksi meillä on yhteistyötä sellaisten osastojen kanssa, joille odotetaan koronapotilaita. Olemme myös yksi psykososiaalisen tuen muodoista, joita koko henkilökunnalle tarjotaan, Liimatta jatkaa.

Tehtäviä niin teholla kuin psykiatriatalossa ja vuodeosastollakin

Sairaala on moni-ilmeinen paikka tehdä töitä ihan normaalioloissakin. Pappeja tarvitaan niin teho-osastolla, synnytysosastolla, syöpäpotilaiden parissa, vuodeosastoilla kuin psykiatriatalossa. Vastaan tulee monenlaisia tilanteita.
– Usein meitä pyydetään esimerkiksi kuolevan luokse ehtoollista jakamaan tai hartaushetkeä pitämään, tai ihan vain keskustelemaan mieltä painavasta asiasta, toteaa Majasaari.
– Ja sitten on ihan muuta sielunhoidollista keskustelua. Teemme myös kirkollisia toimituksia, etenkin siunaamisia keskussairaalan ja Siilaisen kappelissa. Ja kyllä me myös vihimme ja kastamme sairaalassa. Rippikouluakin voi täällä käydä, kertoo Liimatta.

Normaalioloissa sairaalapapeilla on myös esimerkiksi aamunavauksia sairaalakoulussa ja ryhmiä psykiatriatalossa. Pääsiäisenä ja pyhäinpäivänä sairaalapapit kiertävät osastoilla jakamassa ehtoollista. Myös omaisten tapaaminen on tärkeä osa työtä.
– Omaisia tapaan usein potilaan luona sekä saattohartauksissa ja siunaustilaisuuksissa. Omaisten ja potilaan kesken voidaan keskustella siitä, mitä on tapahtunut, miten kotona pärjätään, onko tukiverkostoa. Toisinaan omaiset haluavat jatkaa keskustelua myös kahden kesken, Liimatta kertoo.
– Poikkeusoloissa omaisia on nähnyt tosi vähän, kun vain saattohoitopotilaiden omaiset ovat saaneet käydä sairaalassa, lisää Majasaari.

Evankeliointi ei kuulu asiaan – ihmistä tuetaan tänen tarpeistaan käsin

Sairaalapapin tehtävänä on tarjota paitsi potilaille, myös omaisille ja henkilökunnalle henkistä, hengellistä ja psykososiaalista tukea.
– Evankeliointia me emme tee, sen rajaa jo yhteistyösopimus, jossa lupaamme kunnioittaa jokaisen vakaumusta. Keskustelemme hengellisistä, henkisistä ja elämänkat-somuksellisista asioista silloin, kun se on ihmisen oma toive, hänen vakaumuksestaan riippumatta, Liimatta toteaa.
– Sairaalapapin olemassaolo liitetään helposti pelkästään uskoon. Meillä on kuitenkin myös esimerkiksi terapeuttista osaamista. Henkilökunnan parissa osallistumme esimerkiksi osastotunneille tukien työntekijöiden ammatillista vahvistumista, kertoo Liimatta, jonka työnkuvaan kuuluu myös työnohjaajana toimiminen.

Sairaalapappien palvelut Joensuussa

• Keskussairaalan osastot: sairaalapappi Marja Liisa Liimatta, p. 050 4353 883,
marja-liisa.liimatta@siunsote.fi
• Siilainen ja keskussairaalan psykiatria-talo: sairaalapappi Eija Majasaari, p. 050 4319 226, eija.majasaari@siunsote.fi
• Sairaalapapin palvelut potilaille, omaisille ja henkilökunnalle arkisin klo 7-17
• Keskusteluapu, sielunhoito, ehtoollisen viettäminen, kirkolliset toimitukset, rukoushetket, saattohartaudet, rippikoulu, osastotunnit, työnohjaus

Virpi Hyvärinen

Viisi kysymystä kuolemasta – Kirkkotie kysyy, sairaalapapit vastaavat

Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla
ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.

Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.

Keltaisia, kuolleita ruusuja maljakossa. — Kuva: iStock/FroggyFrogg

1. Mitä kuoleminen on?

Marja Liisa:

Kuoleminen on sitä, että elimistömme lakkaa toimimasta: sydän lyömästä, verenkierto kiertämästä, keuhkot ottamasta happea. Kuoleminen näyttää nukahtamiselta ja kuollut nukkuvalta itseltään. Mutta kun katsoo vainajaa, huomaa, että jotakin oleellista puuttuu. Aivan kuin kuolleesta olisi jäljellä vain ”kuoret”.

Ilkka:

Syntyminen ja kuoleminen ovat kaiken elämän välttämätön edellytys. Kuoleminen liittyy koko elämään. Elämä on kuolemista silloinkin, kun ihmisen mieli haluaa tavalla tai toisella kieltää koko asian. Kuoleminen – luopuminen – on siis prosessi, jossa oikeastaan koko ajan olemme. Nykytieteen valossa kuoleman ajankohdaksi määritellään aivojen sähköisen toiminnan loppuminen.

Kuoleman tutkimus on kehittynyt eri tieteenaloilla, mutta siitä huolimatta kuolema on suuri tuntematon. Se jättää tilaa monenlaiselle pohdiskelulle; myös ihmisen avuttomuudelle ja kunnioitukselle asian edessä, jota ei ymmärrä.

2. Sattuuko kuolema? Millä tavalla? Keneen?

Ilkka:

Kyllä se sattuu. Yhä vähemmän ruumiillisesti, kun hyvällä hoidolla saadaan kivut hyvin hallintaan vaikeassakin sairaudessa. Monia ahdistaa erityisesti elämätön elämä. Myös kipeät, selvittämättömät asiat voivat nousta pintaan ja ahdistaa.

Kuoleman mahdollisuuden tuleminen lähelle koskee myös lähipiirin ihmisiä, joskus laajemminkin. Joskus kipu ja ahdistus jatkuvat kuolemaan saakka, mutta usein on myös aikaa kasvaa hyväksymään tosiasiat. Silloin voi huomata: Jonakin päivänä minä kuolen, mutta kaikkina muina minä elän.

Marja Liisa:

Olen nähnyt viime aikoina rauhallisia kuolemia eikä kuolevaan ole siis sattunut. Hän on vain henkäissyt viimeisen kerran. Kuolema sattuu varmaankin eniten kuolleen omaisiin. Kun kuolema on tapahtunut, todellistuu se, mitä lopullisuus merkitsee: En voi sanoa menehtyneelle enää mitään, en voi tavata häntä enää. Se sattuu.

3. Onko olemassa taivas? Mikä se on? Kuka sinne pääsee?

Marja Liisa:

Kyllä, taivas on olemassa. Minulle taivas on enemmän olotila kuin paikka, vaikka Jeesus puhuu taivaasta kotina, jossa on monta huonetta. Kristillisen ajatuksen mukaan Jumala haluaa, että me kaikki pääsemme taivaaseen. Olen kuullut myös sanottavan, että taivaaseen pääsevät kaikki, jotka sinne kaipaavat.

Ilkka:

Kristillisen uskon keskeinen piirre on sen toivominen, mitä ei voi nähdä. Taivas halutaan usein nähdä varsin konkreettisena paikkana, jossa jatkuu ihmisenä oleminen, kuitenkin ilman vaivoja ja vastuksia: eletään huolettomina kuin paratiisissa tai kaupungissa, jossa kuoppaiset kadut on siloteltu kullalla. Näitä kuvia meillä itse kullakin voi olla, myös erilaisia.

Taivas ei ole palkinto joillekin, Pietari eikä kukaan muu ihminen ole vahtina millään portilla, Kristus on tie tästä todellisuudesta toiseen todellisuuteen.

Mitä se oleminen on, mitä on ajattomuus, mitä on loputon yhteys Jumalan kanssa? Näitä emme tiedä, mutta kristitty katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen sen varassa, että Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut ja avannut tien ylösnousemuksen todellisuuteen. Jumalan armon varassa me elämme ja kuolemme, Kristuksen sylissä on paikka jokaiselle, joka toivoo.

4. Onko olemassa helvetti? Mikä se on? Kuka sinne joutuu?

Ilkka:

Kuva tulisesta paikasta muistuttaa Jerusalemin jätteidenpolttonotkosta, jossa paloi ikuinen tuli ja voi sitä joka sinne tippui. Valitettavasti meillä kristittyinä on usein ikävä kiusaus tönäistä joku toinen, ehkäpä juuri omassa helvetissään jo rypevä sinne tuleen.

Helvetti ei ole kristillisen uskon varsinainen kohde, vaan kohde on Jumalan lahjoittama iankaikkinen elämä. Eikä siinä rakkaudessa, jota Jumala osoittaa ja jakaa ole sijaa pelolle eikä pelottelulle. Mutta me kyllä tarvitsemme kuvaa helvetistä siksi, että ymmärtäisimme paremmin mistä meidät Kristuksen kautta on pelastettu.

Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään, eikä siksi pakota ketään ikuiseen yhteyteen hänen kanssaan. Kadotus sanana kertoo johonkin häviämisestä, ei-olemisesta.

Marja Liisa:

Muistan Inhimillinen tekijä -ohjelmasta haastateltavan, joka sydänelvytyksen kautta saatiin jäämään henkiin. Hän kertoi käyneensä taivaassa ja kommentoi, että itse asiassa helvetiksi voisikin kutsua tätä maanpäällistä elämäämme kärsimyksineen ja yksinäisyyksineen. Martti Linqvistiä lainaten: ”Helvetti on sitä, että on pakko elää ilman rakkautta.”

5. Miten omaan kuolemaan voisi ja kannattaisi valmistautua?

Ilkka:

Omasta kuolemastaan voisi luontevasti puhua jo silloin, kun se ei lainkaan ole näköpiirissä. Mitä sinumpi on kuoleman kanssa, sitä vähemmän pelkää elämää. Kuoleman läheisyydessä on tärkeää puhua toivosta ja myös muistaa elettyä elämää, tehdä ”tiliä” siitä. Monelle on myös tärkeää selvittää omaa käsitystään kuolemasta ja siitä, mitä on sen jälkeen. Uskonnollisen vakaumuksen on todettu olevan kuolemaan suhtautumista helpottava asia.

Hyvissä ajoin voi miettiä hoitotahtoaan ja tallentaa se vaikkapa Omakantaan jo vuosia ennen kuin se on ajankohtainen. Vielä tolkuissaan ollen voi kertoa läheisilleen, millaisia toiveita on omien hautajaisten suhteen.

Kuolemasta voi opetella puhumaan oikealla nimellä, ei kiertoilmauksin. Sodassakin kuollaan, ei kaaduta. Elämästä luopumista, omaa lähestyvää kuolemaa ei ole vain lupa, vaan hyvä surra kaikkine tunteineen ja vaiheineen. Myös kuolemisen ja kuoleman pelosta on hyvä puhua. Toki joku haluaa kuolla itseltäänkin salaa.

Marja Liisa:

Elämällä tätä elämää niin hyvin kuin taitaa. Valmistautumista voisi olla se, että tekee sopivin väliajoin oman elämän inventaariota vaikka kysymällä itseltään, elänkö sellaista elämää juuri nyt kuin haluankin elää. Rakastanko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niin kuin itseäni?

Haastateltavat:

Sairaalapastori Marja-Liisa Liimatan henkilökuva. — Sairaalapastori Marja-Liisa Liimatta. Kuva: Virpi Hyvärinen

Marja Liisa Liimatta
sairaalapastori,
Pohjois-Karjalan keskussairaala

Sairaalapastori Ilkka Raittilan henkilökuva. — Sairaalapastori Ilkka Raittila. Kuva: Virpi Hyvärinen.

Ilkka Raittila
sairaalapastori,
Pohjois-Karjalan keskussairaalan psykiatriatalo,
Siilaisen kuntoutumiskeskus

Teksti: Virpi Hyvärinen