Miten kasvaa uskontolukutaitoiseksi maailmankansalaiseksi, jos ei tunne omaa uskontoaan? Pyhäkoulu voi olla enemmän kuin miltä se näyttää.

Pyhäkoulusta nousee pysähtyneitä menneen maailman mielikuvia. Lapset istuvat paikallaan ja kuuntelevat. Esikuvaksi asettuva aikuinen opettaa. ”Kiltti kuin pyhäkoululainen” sanotaan, kun tarkoitetaan naiivia ja väritöntä. Ei ihme, että moni ajattelee pyhäkoulun menneen menojaan.

Pyhäkoululaisten määrä onkin laskenut niin, että monessa Suomen seurakunnassa pyhäkoulua ei enää ole. Sen myötä seurakuntien lapset ovat menettämässä tilan, jossa pääosassa eivät ole sinänsä tärkeät yhdessä puuhaileminen tai vanhemmille tarjottu lepohetki vaan lapsen hengellinen elämä. Pyhäkoulu on avoin kaikille. Joustavasti ja kekseliäästi toteutettuna sitä eivät rajaa kellonaika, kokoontumispaikka eikä viikonpäivä.

Perheet miettivät, mitä vastata lapsen suuriin kysymyksiin

Pyhäkoulu on taivaan lahja perheelle, joka haluaisi lapsen oppivan iltarukouksen, oman uskonnon juhlaperinnettä, virsiä, lauluja ja läntisen kulttuurimme peruskertomuksia. Moni seurakunta alkoi kuitenkin ujostella tai vähätellä niiden esillä pitämistä samaan aikaan kun kristillinen tapa ja ymmärrys ohenivat kouluissa ja kotona. Nyt perheet miettivät, mitä vastata lapsen suuriin elämän ja kuoleman kysymyksiin. Miten lapsesta kasvaa uskontolukutaitoinen maailmankansalainen, jos hän ei tunne omaa uskontoaan?

Pyhäkoulu ajautui sivuraiteelle, kun seurakuntien kasvatus ammattimaistui ja pyhäkoulu jäi monin paikoin hyväntahtoisten vapaaehtoisten harteille. Se alkoi toteutua liian satunnaisesti ja liian usein vain messun aikana, jolloin kävijäjoukko rajautui kirkollisesti aktiivien lapsiin.

Leikin ja vakavan yhdistäminen ei ole lasten valtakunnassa vaarallista

Suomen Pyhäkoulun Ystävät on työstänyt pyhäkoulun nukkavierua brändiä ja päättänyt auttaa sen uuteen nousuun.

– Toivomme seurakunnan työntekijöiden, erityisesti pappien, heräävän huomaamaan lasten hengelliset tarpeet ja tekemään tilaa heidän ajattelulleen, työskentelyyn osallistunut Anita Ahtiainen Lasten ja nuorten keskuksesta sanoo.

– Jos pyhäkoulu olisi lasten valtakunta, niin kuin sen meidän mielestä pitäisi, se korostaisi lasta uskon sanoittajana ja haastaisi aikuisen yllätyksiin ja hallitsemattomuuteen. Leikin ja vakavan yhdistäminen ei ole lasten valtakunnassa vaarallista. Siellä puhutaan lasta. Suuret kysymykset tulevat käsittelyyn lapsen, ei aikuisen johdolla ja ehdoilla.

Vaikka mielikuva pyhäkoulusta olisi nukkavieru, on se turvallinen

Toisekseen pyhäkoulu liittää sukupolvien ketjuun. Oma elämäntarina ja kristinuskon suuri kertomus kietoutuvat yhteen.

– Vaikka mielikuva pyhäkoulusta olisi nukkavieru, on se turvallinen. En ole ainoa, jolla on hyviä muistoja pyhäkoulusta, sanoo brändityöskentelyyn osansa tuonut Jaana Haapala mainostoimisto Funckista.

– Ymmärrän hyvin vanhempien ja isovanhempien kädettömyyden, kun haluaisi siirtää arvostamaansa kristillistä perinnettä mutta ei tiedä miten. Siksi pyhäkoulun brändistä kannattaa pyyhkiä pölyt ja tehdä siitä se, mihin sitä juuri nyt tarvitaan.

Ilman suhdetta oman uskonnon perinteeseen kirkosta vieraantuminen alkaa jo lapsena

Pyhäkoulu on helppo ohittaa harrastusmahdollisuuksien tulvassa, jos siihen suhtautuu harrastuksena. Jos sen sijaan ajattelee sen tarjoavan lapselle tilan ihmetellä ja kasvaa avaraksi, oman uskontonsa tuntevaksi mutta myös toisia vakaumuksia kunnioittavaksi ihmiseksi, siitä tulee perheiden uskontokasvatuksen tukipilari.

Moni muistaa lapsuudestaan pyhäkoulun osallistumistaulun ja siihen liimattavat tarrat. Sisällöt ovat saattaneet hautautua passiiviseen muistiin, mutta tunne osallistumisen ja joukkoon kuulumisen ilosta on jäänyt mieleen. Ilman suhdetta oman uskonnon perinteeseen, kertomuksiin, lauluihin ja rukouksiin vieraantuminen kirkosta alkaa jo lapsena. Siksi hiipuvaksi mainittu pyhäkoulu voi olla uuden tarinan alku.

Kaisa Raittila

---

Mitä vastaan, kun lapsi kysyy?

Lapsen hengellisyys on uteliasta ja mutkatonta. Aikuinen voi opetella samaa, sanoo Rantakylän seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Laura Karvinen.

Lapsi on avoin. Elämän suuret kysymykset ovat luonteva osa hänen leikkejään ja pohdintojaan. Omalle oivallukselle jää lapsella enemmän tilaa kuin aikuisella, kun uskontoon ei liity pelkoja eikä ennakkoasenteita.

– Lapsi ei erittele, että tämä on nyt spiritualiteettia, nyt hoidan hengellistä elämääni. Päinvastoin. Suuret asiat putkahtelevat pienten lomassa. Puhutaan ihan niitä näitä ja seuraavassa lauseessa taivaasta, Laura Karvinen sanoo.

Aikuiselta se vaatii vastuuta turvallisen ilmapiirin luomisessa: miten varmistan, että lapsi ymmärtää Jumalan rakastavana? Lapsen kannalta olennaista on se, että hänen kysymyksensä kuullaan ja niihin vastataan.

– Ei vaikeaakaan aihetta pidä pelätä. Lapsi ei tarvitse aikuisen tietoa tai niin sanottua oikeaa vastausta. Tärkeää on ihmetellä lapsen kanssa. Olla läsnä, kun lapsi kysyy ja varjella lapsen rohkeutta pohtia.

Pyhäkoulu on siellä, missä kynttilä sytytetään ja ollaan yhdessä hiljaa

Monessa perheessä yhteys kirkkoon katkeaa vuosiksi ristiäisten jälkeen. Siksi Rantakylän seurakunnassakin on lähdetty valtakunnalliseen Polku-malliin, jossa rakennetaan jatkumoa kasteesta rippikouluun. Osa sitä on rohkeus tehdä hiljaisuudelle ja hengellisyydelle tilaa.

– Meillä pyhäkoulu on aina siellä, missä kynttilä sytytetään ja ollaan yhdessä hiljaa, vauvakerhoista lähtien, Laura Karvinen kertoo.

Monelle mukana olijalle se on ollut tärkeää. Kiitos, kun hengellisyys saa näkyä, he antavat palautetta.

– Siinä on, yllättävää kyllä, meillä seurakunnan työntekijöillä oppimista. Että emme epäröi tarjota sitä turvallista kristillisyyttä, jota edustamme. Kirkolle tulijat kyllä tietävät, mihin tulevat. Monet kaipaavat mallia lastensa kristilliseen kasvatukseen.

Varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua

Karvisella on itsellään pienet lapset. Iltarukouksessa on aikuisuuteen kurottavaa voimaa. Varjele tapaa niin tapa varjelee sinua, sanotaan.

– Alkuun meillä oli iltalaulu, mutta jo taaperolle opetin iltarukouksen. Mitä aikaisemmin sen aloittaa, sitä helpompaa se on myös itselle. Ei lapsi ole siihen koskaan liian nuori. Vauvakin rauhoittuu illan rutiineihin.

Kun rukoilemisen oppii lapsena, on se tallessa myöhempääkin tarvetta varten.

– Tai joulukirkossa käyminen. Mikä tahansa, mihin voi kiinnittyä ja missä voi tunnistaa omat hengelliset juurensa, vaikka päätyisi aikuisena minne. Jos lapsuudesta nousee jokin turvallinen, pysyvä ja hyvä, se on epävarmassa maailmassa suuri voimavara.

Kaisa Raittila