pandemia – Kirkkotie

Pappi on tavattavissa myös sairaalassa

Korona-aika on saanut sairaalapapit tekemään hätäehtoollispaketteja osastoille. Niitä voidaan tarvita tilanteissa, joissa papin paikalla olo on kielletty, ja hoitaja tarjoaa infektoituneelle potilaalle ehtoollisen.

Sairaalapapit Eja Majasaari ja Marja Liisa Liimatta seisovat Pohjois-Karjalan keskussairaalan päivystyksen ovella — Pastorit Eija Majasaari (vas.) ja Marja Liisa Liimatta toimivat sairaalapappeina koko Pohjois-Karjalan ja Heinäveden asukkaille. Heihin voi törmätä niin keskussairaalassa kuin Siilaisellakin. Kuva: Virpi Hyvärinen

Jos työt sujuisivat tänä päivänä niin kuin ne normaalisti sujuvat, sairaalapapit Marja Liisa Liimatta ja Eija Majasaari viettäisivät iltapäivänsä pitkälti Pohjois-Karjalan keskussairaalan ja Siilaisen kuntoutumiskes-kuksen osastoilla potilaita, omaisia ja henkilökuntaa tavaten.

Sitä tapahtuu nytkin, mutta eri tavalla. Osastoille ei voi mennä hengailemaan, vaan sinne mennään pyynnöstä, poikkeusolojen tuomien rajoitusten puitteissa.
– Olemme miettineet sitä, mitä työmme on nyt, kun rutiinit menevät uusiksi. Tämä työ kun on pitkälti kohtaamista, toteaa Eija Majasaari.

Pandemian osalta varaudutaan tukemaan niin potilaita kuin henkilökuntaa

Kohtaamiset jatkuvat toki edelleen. Etäyhteyksiä suositaan, mutta tilanteesta riippuen myös kasvokkain kohtaaminen on mahdollista.
– Nythän tämä on koronan suhteen enemmän valmistautumista ja varustautumista. Olemme tehneet esimerkiksi hätäehtoollispaketteja niitä tilanteita varten, joissa hoitaja joutuu ilman pappia jakamaan ehtoollisen infektoituneelle potilaalle. Se on apupaketti, joka sisältää ehtoollisvälineet ja kaavan, jonka mukaan toimia, kertoo Marja Liisa Liimatta.
– Lisäksi meillä on yhteistyötä sellaisten osastojen kanssa, joille odotetaan koronapotilaita. Olemme myös yksi psykososiaalisen tuen muodoista, joita koko henkilökunnalle tarjotaan, Liimatta jatkaa.

Tehtäviä niin teholla kuin psykiatriatalossa ja vuodeosastollakin

Sairaala on moni-ilmeinen paikka tehdä töitä ihan normaalioloissakin. Pappeja tarvitaan niin teho-osastolla, synnytysosastolla, syöpäpotilaiden parissa, vuodeosastoilla kuin psykiatriatalossa. Vastaan tulee monenlaisia tilanteita.
– Usein meitä pyydetään esimerkiksi kuolevan luokse ehtoollista jakamaan tai hartaushetkeä pitämään, tai ihan vain keskustelemaan mieltä painavasta asiasta, toteaa Majasaari.
– Ja sitten on ihan muuta sielunhoidollista keskustelua. Teemme myös kirkollisia toimituksia, etenkin siunaamisia keskussairaalan ja Siilaisen kappelissa. Ja kyllä me myös vihimme ja kastamme sairaalassa. Rippikouluakin voi täällä käydä, kertoo Liimatta.

Normaalioloissa sairaalapapeilla on myös esimerkiksi aamunavauksia sairaalakoulussa ja ryhmiä psykiatriatalossa. Pääsiäisenä ja pyhäinpäivänä sairaalapapit kiertävät osastoilla jakamassa ehtoollista. Myös omaisten tapaaminen on tärkeä osa työtä.
– Omaisia tapaan usein potilaan luona sekä saattohartauksissa ja siunaustilaisuuksissa. Omaisten ja potilaan kesken voidaan keskustella siitä, mitä on tapahtunut, miten kotona pärjätään, onko tukiverkostoa. Toisinaan omaiset haluavat jatkaa keskustelua myös kahden kesken, Liimatta kertoo.
– Poikkeusoloissa omaisia on nähnyt tosi vähän, kun vain saattohoitopotilaiden omaiset ovat saaneet käydä sairaalassa, lisää Majasaari.

Evankeliointi ei kuulu asiaan – ihmistä tuetaan tänen tarpeistaan käsin

Sairaalapapin tehtävänä on tarjota paitsi potilaille, myös omaisille ja henkilökunnalle henkistä, hengellistä ja psykososiaalista tukea.
– Evankeliointia me emme tee, sen rajaa jo yhteistyösopimus, jossa lupaamme kunnioittaa jokaisen vakaumusta. Keskustelemme hengellisistä, henkisistä ja elämänkat-somuksellisista asioista silloin, kun se on ihmisen oma toive, hänen vakaumuksestaan riippumatta, Liimatta toteaa.
– Sairaalapapin olemassaolo liitetään helposti pelkästään uskoon. Meillä on kuitenkin myös esimerkiksi terapeuttista osaamista. Henkilökunnan parissa osallistumme esimerkiksi osastotunneille tukien työntekijöiden ammatillista vahvistumista, kertoo Liimatta, jonka työnkuvaan kuuluu myös työnohjaajana toimiminen.

Sairaalapappien palvelut Joensuussa

• Keskussairaalan osastot: sairaalapappi Marja Liisa Liimatta, p. 050 4353 883,
marja-liisa.liimatta@siunsote.fi
• Siilainen ja keskussairaalan psykiatria-talo: sairaalapappi Eija Majasaari, p. 050 4319 226, eija.majasaari@siunsote.fi
• Sairaalapapin palvelut potilaille, omaisille ja henkilökunnalle arkisin klo 7-17
• Keskusteluapu, sielunhoito, ehtoollisen viettäminen, kirkolliset toimitukset, rukoushetket, saattohartaudet, rippikoulu, osastotunnit, työnohjaus

Virpi Hyvärinen

Seurakuntayhtymä tukee perheiden selviytymistä poikkeusoloista

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä on käynnistynyt Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamana hanke, jolla tuetaan perheiden selviytymistä poikkeusoloista.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä on käynnistynyt Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamana hanke, jolla tuetaan perheiden selviytymistä poikkeusoloista.

Diakoni Katja Nuuhkarinen istuu keinussa Joensuun torin laidalla ja pastori Kaisa Puustinen nojailee hymyillen keinun selkämykseen. — Hiljattain käynnistyneessä hankkeessa työskentelevät diakoni Katja Nuuhkarinen (vas.) ja pappi Kaisa Puustinen etsivät tapoja tukea perheitä ja nuoria poikkeusoloista selviytymisessä. Kuva: Sari Jormainainen

Joensuun seurakuntayhtymässä käynnistettiin toukokuussa kahden työntekijän voimin Tukea perheille ja nuorille Joensuun alueella COVID-19 poikkeusoloista selviytymiseen -hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea nuoria ja perheitä, joille korona on aiheuttanut ylitsepääsemättömältä tuntuvia vaikeuksia joko talouteen, parisuhteeseen tai muihin perheen sisäisiin suhteisiin.
– Poikkeusoloista johtuva sosiaalinen eristäytyminen muuttivat perheiden arkirutiinin täysin uudenlaiseksi. Yhtäkkiä pitikin pystyä olemaan ’ihan vain perheen kesken’ eristyksissä, mutta kuitenkin tavoitettavissa ja tavoitteellinen sekä koulu- että työmaailmassa samalla, kun työskentely- ja vapaa-aika sekoittuivat tai katosivat, hankepäällikkö, diakoni Katja Nuuhkarinen pohtii poikkeuksellisen kevään vaikutuksia.
– Monissa perheissä myös toimeentulotilanne on heikentynyt huomattavasti, mahdolliset päihde- ja mielenterveysongelmat ovat kärjistyneet ja lisäksi perheiden keskinäinen kommunikaatio on joutunut uuteen tilanteeseen. Mikäli muutos jää pysyväksi, on syrjäytymisen riski aiemmin koetusta hyvinvoinnista ja elämästä suurempi, hanketyöntekijä, pappi Kaisa Puustinen jatkaa.

Konkreettisen tuen lisäksi hankkeessa pyritään luomaan vertaistukiverkostoja, jotka voisivat edistää perheiden hyvinvointia myös poikkeusolojen jälkeen. Työtä tehdään yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
– Ihmisten kanssa tehtävä työ on lähtökohtaisesti sekä yksilö- että verkostotyötä. Kirkolla on oma erityinen osaamisensa, joka vahvistuu verkostojen myötä. Verkostoja on jo nyt olemassa kiitettävästi, vaikka katvealueitakin varmasti on. Aina löytyy uusia ja yllättäviäkin tahoja joiden kanssa tehdä yhteistyötä, Puustinen toteaa.

Nuuhkarinen toivoo, että yhteistyön avulla löydettäisiin juuri heidät, jotka tarvitsevat tukea päästäkseen eteenpäin. Myös kirkon tekemää tärkeää diakoniatyötä halutaan tehdä tutuksi hankkeen kautta.
– Hanke on diakoninen, ja toivon, että sen avulla ihmisille välittyy kirkon tekemän työn perusarvo: ihmisistä välittäminen ja auttamisen tärkeys tämän vuosikymmenen keinoin, Nuuhkarinen kertoo odotuksistaan työlle.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittamana hanke jatkuu Joensuun seurakuntayhtymässä vuoden 2020 loppuun.

Sari Jormanainen

Kolumni: Mustan joutsenen kevät

Olemme konkreettisesti siirtyneet kokeilukulttuurin aikaan.

Kaija Majoisen henkilökuva — Kuva: KK-kuva.

Elämme juuri nyt vuoden kauneinta ja herkintä aikaa. Silmut avautuvat puiden oksissa, maahan kylvetyt siemenet alkavat versoa ja kevään ensi kukat avautuvat iloksemme. Lähimetsät ja puistot myös täällä kaupungissa täyttyvät lintujen liverryksestä. Luonto on täynnä elämää. Eräänä aamuna minulle tuotti erityistä iloa, kun näin kansallislintujemme, uljaiden valkojoutsenten lipuvan Pielisjokea pitkin.

Mutta minkä ihmeen mustan joutsenen nostin kolumnini otsikoksi? Eihän sellaisia ole, ehkä harvinaisuuksina joissakin eläintarhoissa. Kysymyksessä onkin käsite, jolla tulevaisuuden tutkijat kuvaavat yllättävää, odottamatonta sekä ennakoimatonta tapahtumaa tai tapahtumasarjaa. Näillä yllätyksillä on toteutuessaan laajoja vaikutuksia. Tutkimuskirjallisuudessa mustan joutsenen esimerkkeinä mainitaan vuoden 2001 syyskuussa tapahtunut terrori-isku New Yorkissa sekä Intian valtamerellä maanjäristyksen synnyttämä tsunami loppuvuodesta 2004. Nyt tähän esimerkkilistaan voidaan lisätä koronapandemia.

Eihän maailmanlaajuinen pandemia tullut täydellisenä yllätyksenä; olihan siitä mm. Maailman terveysjärjestö WHO varoittanut jo useita kertoja. Olimme kuulleet uutisia MERS-, SARS- tai ebola-viruksista, mutta nämä uutiset oli helppo ohittaa. Itsekin siirsin ne mielessäni takavasemmalle, eihän nämä voisi levitä Suomeen. Mutta tulihan se koronavirus, näkymätön vihollinen ja pani polvilleen meidät kaikki. Lomautukset ja irtisanomiset ovat tuoneet taloudellista ahdinkoa moneen perheeseen. Minulle surua on tuottanut se, että en voi tavata läheisiäni yli 70-vuotiaita muualla kuin ulkona. Onneksi olemme menossa kohti lämmintä vuodenaikaa!

Koronapandemia on muuttanut monen työpaikan toimintaa. Digitalisaatiossa olemme ottaneet lyhyessä ajassa huiman loikan eteenpäin. Monet toiminta- ja kokouskäytännöt ovat muuttumassa. Päätöksiä joudutaan tekemään epävarman tiedon varassa sekä etenemään kokeillen ja testaten erilaisia toimintamalleja. Ei haittaa, jos kaikki niistä eivät nouse jaloilleen. Yllättäen voi löytyä käytänteitä, jotka jäävät elämään myös pandemian jälkeisessä maailmassa. Olemme konkreettisesti siirtyneet kokeilukulttuurin aikaan.

Parhaimmilaan pandemia kasvattaa meissä muutosjoustavuutta, resilienssiä. Samalla se opettaa, kuinka tärkeää on luopua kaikkivoipaisuuden harhasta. Itsekin muistan nyt aiempaa useammin lisätä omien suunnitelmieni perään sanat: Jos Luoja suo.

Kaija Majoinen
hallintotieteiden tohtori, dosentti
kaija.majoinen@outlook.com

Sairaanhoitajana pandemian aikaan

Siilaisilla akuuttikuntoutuksessa työskentelevä sairaanhoitaja Mari Matikainen kutsuttiin kahdeksi viikoksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan perehtymään tehohoitopotilaiden hoitoon.

Siilaisilla akuuttikuntoutuksessa työskentelevä sairaanhoitaja Mari Matikainen kutsuttiin kahdeksi viikoksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan perehtymään tehohoitopotilaiden hoitoon.

Mari Matikainen seisoo Pohjois-Karjalan keskussairaalan teho-osaston ovella. — ”En tiedä onko sellaista hoitajaa olemassakaan, joka pystyisi jättämään työt täysin työpaikalle. Kyllä etenkin ikävät tapaukset jäävät helposti mieleen pyörimään. Kotona odottava lapsiperhearki auttaa irrottautumaan töistä, sanoo suurperheen äiti, sairaanhoitaja Mari Matikainen. Kuva: Virpi Hyvärinen.

1. TEHO-OSASTO. Valmistuin vuosi sitten sairaanhoitajaksi, ja olin pienen pätkän töissä tehoosastolla keskussairaalassa. Koronan takia henkilökuntaa, jolla on vähänkin kosketusta teholle, koulutetaan nyt varotoimena tehohoitopotilaan hoitoon. Perehdytys on järjestetty tosi hienosti: saimme kertauskoulutusta muun muassa elvytyksestä ja hengityslaitteiden käytöstä.

2. TUNTEET. On hieno asia, että voin mennä tarvittaessa teholle töihin. Olen hieman jännittynein, mutta luottavaisin mielin. Teholla on huippuasiantuntijat töissä, heiltä saa tarvittaessa apua eikä työtä tehdä yksin. Myös omalla työpaikallani Siilaisilla voi tulla covid-epäilyjä vastaan. Hoidamme heidät tulosten saamiseen asti positiivisina, eli joudumme eristämään heidät ja suojautumaan tartuntaa vastaan.

3. TYÖYHTEISÖ. Olen kokenut, että poikkeustilanne on lisännyt työyhteisössämme läheisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Asia on yhteinen: olemme kaikki samalla lähtöviivalla, tiedämme samoja asioita ja olemme epätietoisia samoista asioista. Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen, epidemia ei ole vielä tänne toden teolla rantautunut.

4. JAKSAMINEN. Omaan jaksamiseen voi saada apua työterveyshuollosta ja lähiesimiehiltä. Toki myös asioiden purkaminen työkavereiden kanssa on voimavara. Onhan tilanne nyt monella tapaa kuormittava: minullakin on kotona seitsemän etäkoululaista, joten töihin lähtö on ihan hyvää vastapainoa. Se harmittaa, että ei voi käydä edes ystävien kanssa kahvilla. Mutta luonnossa ajatus nollaantuu, ja ystävien kanssa ollaan pidetty yhteyttä puhelimitse ja viesteillä.

5. TOIVOMUS. On ollut hienoa nähdä se, että kansalaiset ovat pääsääntöisesti noudattaneet viranomaisten neuvoja ja määräyksiä hyvin. Toiveeni paikallisille ihmisille onkin, että näin toimittaisiin jatkossakin.

Virpi Hyvärinen