Takarivejä: Kun sitä kristallipalloa ei meillä ole

On sanottu, että varmoja asioita on vähän, jos sitten juuri lainkaan. Kuka olisi osannut ennustaa korona-ajan ja sen rajut seuraukset yksilötasoilla ja koko yhteiskunnassa? Tai kuka olisi vuosi sitten ottanut tosissaan varoitukset Venäjän hyökkäyssuunnitelmista Ukrainaan?

On sanottu, että varmoja asioita on vähän, jos sitten juuri lainkaan. Kuka olisi osannut ennustaa korona-ajan ja sen rajut seuraukset yksilötasoilla ja koko yhteiskunnassa? Tai kuka olisi vuosi sitten ottanut tosissaan varoitukset Venäjän hyökkäyssuunnitelmista Ukrainaan? Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa, maailmamme on muuttunut peruuttamattomasti. Ei ihme, että käy huimaamaan, kun tätä kaikkea ajattelee. Ne, jotka ovat eläneet Suomen viime sotien ajat, kokevat vanhoilla päivillään vielä saman ahdistuksen, joka heidän lapsuuttaan ja nuoruuttaan leimasi. Taasko se toistuu, pommitukset, varoitussireenien äänet, epävarmuus kaikesta. Ehkä nykypäivän ihmiselle on kylmäävä se kokemus, että kaikkea ei voi itse hallita.

Myös perheillä on omat haasteensa muuttuneessa tilanteessa. Laskut on maksettava ja asumisesta täytyy joka tapauksessa maksaa, olipa vuokralla tai omassa asunnossaan. Ruoka kallistuu ja samoin kaikki muukin.  Asuntojen hinnat ovat laskussa mutta asuntolainojen korot ovat kovin arvaamattomia. Osakkeet, rahastot ja sähkön hinta ovat epävarmuustekijöitä.

Silti arjen rutiinien pyörittäminen on tärkeää myös näinä aikoina. Ne luovat elämään rytmiä, säännöllisyyttä ja turvallisuutta. Kouluun, töihin ja harrastuksiin pitää lähteä ja on hyvä lähteä, vaikka hetkellinen laiskuuskohtaus yllättäisi. Monet kivat jutut ovat ilmaisia ja meidän käytettävissämme. Liikunta auttaa jaksamaan paremmin, ystävien kanssa moni huoli pienenee, kun sen voi jakaa.

Millä mielin uutta vuotta kohti? Onko niin, että huolet ovat päällimmäisenä mielessä? Se on ymmärrettävää. Oletko milloin viimeksi käynyt kirjastossa? Uusia kirjoja on kiva lukea. Hyvät kirjat ovat kuin aarteita. Myös vanhoista voi löytää hyviä neuvoja ja lohdun sanoja, elämänkokemusta ja vinkkejä elämän pienempiin ja suurempiin kysymyksiin. Itse olen viime aikoina lukenut Martti Lutherin kirjoituksia. Luther osasi taitavasti lohduttaa kuulijoitaan. Hänen teoksiaan kannattaa edelleen lukea ajatuksella (kriittinen ajattelu sallittua!).

Tulevaisuudesta emme paljoa tiedä, mutta ehkä onkin ihan hyvä, että sitä kristallipalloa ei meillä ole. Mennään eteenpäin, päivä vain ja hetki kerrallansa, sisaret ja veljet.

Ville Ojala
kirkkoherra
Pyhäselän seurakunta

Kuolleiden lasten muistopäivänä rukoushetki Rantakylässä

Lapsen menetys on suru, joka ei poistu, vaan muuttaa muotoaan, sanoo vertaisohjaaja
Anu Hynninen.

Lapsen menetys on suru, joka ei poistu, vaan muuttaa muotoaan, sanoo vertaisohjaaja Anu Hynninen.

Vertaisohjaaja Anu Hynninen ja pastori Hanna Pajarinen Rantakylän kirkon edustalla.
”Yksi rukoushetken lohdullinen elementti on se, että lapsensa menettänyt huomaa, että ei ole ainoa, joka on siinä tilanteessa”, sanoo vertaisohjaaja Anu Hynninen (vas.). Rukoushetkessä on mukana myös pastori Hanna Pajarinen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Rantakylän kirkolla vietetään tänä vuonna kolmatta kertaa kuolleiden lasten muistopäivän rukoushetkeä. Rukoushetken tarkoituksena on tarjota paikka menetetyn lapsen muistamiselle ja surulle, samoin kuin lohdulle, toivolle ja selviämisen näköaloille. Rukoushetkeen ovat tervetulleita niin lapsensa menettäneet vanhemmat kuin tädit, sedät, isovanhemmat, kummit ja muut läheiset.

Rantakylän seurakunnan pastori Hanna Pajarisen mukaan tilaisuus on luonteeltaan matalan kynnyksen paikka. Ohjelmassa on musiikkia, rukousta ja runoutta.
– Tilaisuuteen voi tulla ihan vain rauhoittumaan ja muistelemaan lasta. Siellä ei tarvitse paljon osallistua, saa vain olla mukana. Musiikilla on tärkeä rooli rukoushetkessä, kertoo Pajarinen.

Ymmärrystä surulle, näkyä elämän jatkumisesta

Ajatus kuolleiden lasten muistopäivän rukoushetken viettämisestä nousi alun perin seurakunnan lastenohjaajana työskentelevältä Anu Hynniseltä, joka itsekin on menettänyt lapsen. Hynninen on toiminut vertaisohjaajana lapsensa menettäneiden sururyhmissä ja Käpy ry:ssä, ja pitää pienen puheen myös Rantakylän kirkon tulevassa rukoushetkessä.
– Menetin oman lapseni 10 kuukauden ikäisenä vauvana 19 vuotta sitten. Haluan tuoda tilaisuuteen tuleville tietynlaista lohtua ja ajatusta selviämisestä, elämän jatkumisesta. Kun suru on tuore, elämä on yhtä painajaista, mutta ajan mittaan suru muuttaa muotoaan. Vaikka suru ei kokonaan poistuisi, ihminen voi olla aikanaan myös ihan onnellinen, sanoo Hynninen.

Kuolleiden lasten muistopäivää vietetään vuosittain 23. syyskuuta. Muistopäivää on vietetty vuodesta 2010 alkaen. Muistopäivää vietetään kaikkien kuolleiden lasten muistoksi, oli kyseessä sitten aikuisena kuollut lapsi tai pieni, joka ei vielä ehtinyt syntyä.


Rukoushetki Rantakylän kirkossa ma 23.9. klo 18

• Musiikkia, rukousta, lohtua Raamatun sanoista, runo, puhe.
• Mukana pastori Hanna Pajarinen, kanttori Tiina Korhonen sekä lapsensa menettä-neiden sururyhmän vertaisohjaaja
Anu Hynninen.
• Tilaisuus on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat menettäneet oman tai muulla tavalla läheisen lapsen, olipa tapahtumasta lyhyempi tai pidempi aika.

Virpi Hyvärinen