Suksihuoltajasta suntioksi

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihto-maajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Aki Hukka istuu Ristinkappelissa nojaten käsillään edellisen rivin tuolin selkänojaan. Taustalla näkyvat kappelin urut.
Aki Hukka päätti viime keväänä lopettaa huoltopäällikön tehtävät Suomen maastohiihdon maajoukkueessa ja sitä myötä jatkuvan reissaamisen maailmalla. ”Tuntui, että oli aika pysähtyä ja miettiä jotakin muuta, uudistaa vähän itseänsä”, toteaa tämän vuoden lopulla suntioksi valmistuva Hukka. Kuva: Virpi Hyvärinen

Aikansa kutakin.
Näin toteaa kiteeläinen Aki Hukka, kun häneltä kysyy, mikä sai Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikön vaihtamaan pestinsä koulunpenkkiin.
– Päätös oli oma, henkilökohtainen valintani. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä kaksi vuotta. Kyllähän se aluksi tuntui, että tuliko tehtyä oikea päätös. Nyt tuntuu, että oli se oikea. Etenkään näin koronan aikana ei ole ikävä takaisin, hän naurahtaa.

Maajoukkueen mukana maailmalla

Hukka matkusti hiihtomaajoukkueen mukana vuosina 2014–2020, ensimmäiset neljä vuotta suksihuoltajana ja viimeiset kaksi huoltopäällikkönä.
– Se oli iso, avartava elämänkokemus ja mieluisaa aikaa, mutta samalla rankkaa, täysipäiväistä työtä. Reissupäiviä kertyi viimeisen kahden vuoden aikana 160–170 per vuosi, olin käytännössä puolet vuodesta reissussa. Vapaa-aika oli todella kortilla, kotona ehti käydä pyykit pesemässä.

Päällikön toimenkuvaan kuului vastata päivittäisestä huoltotoiminnasta kisapaikalla ja hoitaa logistiikkajärjestelyt joukkueen osalta. Siinä ohessa pääsi näkemään monenlaista maailman kolkkaa. Reissujen myötä korostui se, miten hyvin asiat Suomessa ovat.

Eniten Hukka on jäänyt kaipaamaan työkavereita.
– Meillä oli siellä hyvä työporukka. Huonoinakin hetkinä meillä oli hyvä henki, jaksettiin pitää sitä yllä. Eikä minulle mitään sellaista jäänyt, että ei enää koskaan suksihommia. On mahdollista, että kun vähän happea vetää, olen valmis lähtemään taas sinnekin, jos kutsu käy.

”Kirkot ovat rauhoittavia paikkoja”

Tällä hetkellä Hukka on kuitenkin kiinni kovin toisenlaisissa tehtävissä. Tammikuun ajan hän on ollut suntio-opintojen työssäoppimisjaksolla Joensuun seurakuntayhtymässä, Ristinkappelin krematoriolla.

Ajatus suntion opintoihin hakeutumisesta syntyi vuosi sitten keväällä, kun Hukka oli päättänyt luopua huoltopäällikön tehtävistä ja palannut maailmalta kotiin Kiteelle.
– Koronan iskiessä tein jumalanpalvelusten striimauksia Kiteen seurakunnalle. Siellä kun kirkossa istuin ja touhusin, tuli mieleen, että pitääpä katsoa, mikä on suntion ammatti. Olen aina tykännyt kirkoista, ne ovat rauhoittavia paikkoja.

Opinnot Järvenpään seurakuntaopistolla alkoivat syyskuussa, ja lokakuun alusta saakka Hukka on ollut Kiteen seurakunnassa työssäoppimisjaksolla. Kun korona vei seurakunnasta miltei kaiken muun paitsi siunaukset, hän päätti suorittaa talven sydämessä krematoriokurssin.

Työtä tosiasioiden äärellä

Ihan helppo harjoittelupaikka krematorion ei luulisi olevan, tarkoittaahan se käytännössä vainajien tuhkaamista.
– Kun kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa Ristinkappelilla, sain katsoa koko tuhkausprosessin läpi. Ei se minusta ole työtä kummempaa. Työpaikkana krematorio on siisti ja viihtyisä, olen tykännyt olla täällä.
– Sitähän minä en ole vielä kohdannut, että mitä sitten, kun tulee pikku arkku. Se on luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat, mutta lapsen kuolema on eri asia. Uskon, että selviän siitäkin, jos tarve vaatii.

Suntion tehtävissä Hukka on pitänyt erityisesti siitä, että siinä saa olla tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Ihmisiä kohdataan erilaisissa elämäntilanteissa, niin iloissa kuin suruissa, ja se antaa itsellekin paljon.
– Suntio on kappelilla ensimmäinen ihminen, jonka omaiset tapaavat siunauspäivänä. Siinä on aika lailla elämän tosiasioiden lähellä. Suntion tehtävä ei ole näissä tilanteissa mennä mukaan suruun, vaan tukea omaisia surun hetkellä.

 


Kuka Aki Hukka?

• Syntynyt: 2.2.1968
• Ammatti: maanviljelijä, suntio-opiskelija
• Toimi Suomen hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana v. 2014–2018 ja huoltopäällikkönä v. 2018–2020.
• Perheeseen kuuluu vaimo, pastori Kirsi Hukka, sekä kolme lasta ja kolmen lastenlasta.

 

Virpi Hyvärinen

Messu on seurakunnan yhteinen juttu

Seurakuntien jumalanpalveluksen valmisteluun osallistuu useita ihmisiä. Parhaimmillaan messu suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä vapaaehtoisten messupalvelijoiden kanssa.

Seurakuntien jumalanpalveluksen valmisteluun osallistuu useita ihmisiä. Parhaimmillaan messu suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä vapaaehtoisten messupalvelijoiden kanssa.

Leena Mgaya ja Pekka Auvinen seisovat Noljakan kirkkosalin ovella, Emilia Heikkinen kävelee kirkkosalissa alba päällä ja kynttilä kädessä.
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya (vas.) sekä messuavustajana useiden vuosien ajan toimineet Emilia Heikkinen ja Pekka Auvinen iloitsevat siitä, että messuja voidaan toteuttaa yhdessä työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Kuva: Sari Jormanainen

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä järjestää syksyllä koulutuksen messupalvelijoille. Messupalvelijat ovat vapaaehtoisia, jotka ovat mukana valmistelemassa ja toteuttamassa jumalanpalveluksia. Messupalvelija voi esimerkiksi lukea tekstin, kerätä kolehdin, avustaa ehtoollisella, tehdä lumitöitä kirkolla, pestä ehtoollispikareita tai olla mukana esirukouksessa. Pielisen-suun seurakunnan pappi Antti Kyytsönen näkee, että myös monenlaiset muut tehtävät ovat mahdollisia.

– Itse näkisin mielelläni myös messupalvelijoiden roolia laajennettavan. Voisiko kirkkoa koristella jotenkin? Voitaisiinko messu valmistella vielä enemmän yhdessä vaikkapa virsien tai saarnan osalta? Ainoastaan ehtoollisen asettaminen ja usein liturgian toimittaminen ovat sellaisia tehtävä, joita messupalvelija ei voi tehdä – niihin tarvitaan pappi. Ehtoollisen jakaminen on puolestaan mahdollinen kirkkoherran luvalla jakamiseen liittyvän koulutuksen jälkeen.

Pekka Auvinen on ollut vaimonsa Päivin kanssa mukana messupalvelijan tehtävissä jo 1990-luvulta lähtien. Auvisen mukaan jokaiselle löytyy omia lahjoja, taipumuksia ja sen hetken voimavaroja vastaavia tehtäviä.

– Kaikki tehtävät ovat olleet mieluisia, erityisen mukavaa on ollut olla mukana koko messun valmistelussa ja toteutuksessa. Myös kirkkokahvivastuu on ollut selkeä ja konkreettinen palvelutehtävä-kokonaisuus. Ja esimerkiksi ehtoollispikarien tiskihukilla on ollut hyviä juttuja toisten samassa hukissa olleiden kanssa, Auvinen sanoo.

Koulutuksia Kiihtelysvaarassa ja Noljakassa

Joensuun seurakunnissa järjestettiin edellisen kerran laajempi messupalvelijoiden koulutus vuonna 2016. Syksyn koulutuksen toivotaan innostavan uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Koulutuksia järjestetään Kiihtelysvaaran seurakuntatalolla ja Noljakan kirkolla.

– Kiihtelysvaarassa on yhden kokoontumiskerran koulutus syyskuun lopulla. Koulutus on ajateltu Vaara-Karjalan ja Enon seurakuntien messupalvelijoille. Noljakan kirkolla pidetään lokakuussa neljä kokoontumiskertaa. Noljakan koulutuksiin voi osallistua kaikista seurakuntayhtymän seurakunnista. Koulutuksessa käydään läpi seurakuntalaisten kohtaamista, jumalanpalveluksen teologiaa sekä tehtäviä, joita messupalvelija voi tehdä, Joensuun seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya sanoo.

Mgayan mukaan messupalvelijan tehtävä sopii heille, jotka haluavat olla rakentamassa messua toisella tavalla kuin osallistujana penkissä. Messupalvelijana voi toimia säännöllisesti tai oman aikataulun mukaan silloin tällöin.

– Ajattelen, että hän, joka haluaa osallistua messuun ja olla tekemisissä ihmisten kanssa, on oikein sopiva tähän tehtävään. Koulutukseen voi tulla myös pohtimaan, että olisikohan tämä itselle mieluinen tehtävä, Mgaya kannustaa.

Kyytsönen näkee, että messupalvelijoiden merkitys messun toteutuksessa on suuri. Messu on seurakunnan yhteinen asia.

– Ajattelen, että seurakunta ei missään nimessä ole pelkästään työntekijöiden juttu, vaan yhtä lailla jokaisen seurakuntalaisen juttu. Myös eri ikäiset messupalvelijat tuovat oman lisänsä messun toteutukseen.

”Yhteinen kokemus Taivaan Isän palvelemisesta”

Useamman vuoden messupalvelijana toimineen teologian opiskelijan Emilia Heikkisen mukaan messupalvelijana toiminen antaa rauhaa ja tekee messusta yhteisöllisen kokemuksen.

– Saan olla messussa rauhassa omien ajatusteni kanssa, mutta myös tehdä jotakin, mikä auttaa minua keskittymään ja kuulemaan Jumalan sanaa. Avustaessa messun kaava muodostuu tutummaksi ja täten jumalanpalveluksen rytmi auttaa myös keskittymään. Koska messu tehdään ja toimitetaan yhdessä, saa sunnuntaina kokea iloa siitä, että saa olla osa jotain, mikä antaa myös muille ihmisille rauhaa.

Myös Auvinen korostaa yhteisöllisyyden ja yhteisen kokemuksen merkitystä.

– Palvelutehtävien myötä seurakunnasta on tullut vahvasti kotiseurakunta ja konkreettinen yhteinen kokemus Taivaan Isän palvelemisesta. Yhteistyön kautta työntekijät ovat tulleet tutuiksi ja läheisiksi, samoin on syntynyt koko elämän kannalta tärkeitä yhteyksiä muihin seurakuntalaisiin.

Sari Jormanainen



”Tehdään messu yhdessä” -messupalvelija-koulutus 

Kiihtelysvaaran seurakuntatalo, Tohmajärventie 31

Su 27.9. klo 10-15 Enon ja Vaara-Karjalan seurakuntien messupalvelijoille. Koulutus on maksuton.
”Tehdään messu yhdessä” -messupalvelijakoulutus

Noljakan kirkko, Kervilänkuja 2

Su 4.10. klo 15-18 jumalanpalve-luksen teologia, seurakuntalaisten kohtaaminen
Ke 7.10. klo 17.30-19.30 käytännön tehtävät messussa
Ke 21.10. klo 17.30-19.30 raama-tuntekstin lukeminen, ehtoollisen jakaminen
Ke 28.10. klo 17.30-19.30 esirukous, palaute koulutuksesta.

Ilm. alk. 26.8.: http://www.joensuunseurakunnat.fi/ilmoittaudu.

Maksuton, kaikille avoin koulutus. Tied. Leena Mgaya, p. 050 5935 736, leena.mgaya@evl.fi