Kanttorin työssä korostuu vuorovaikutus

Musiikki on läsnä seurakunnan kaikessa tekemisessä ja kaikissa ikäryhmissä. Seurakuntien musiikkiammattilaiset, kanttorit, tarvitsevatkin hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja.

Musiikki on läsnä seurakunnan kaikessa tekemisessä ja kaikissa ikäryhmissä. Seurakuntien musiikkiammattilaiset, kanttorit, tarvitsevatkin hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja.

Viisi kanttoria seisoo kirkossa urkujen edessä.
Tiina Korhonen, Liisa Kettunen, Elina Vitri-Viitaniemi, Janne Piipponen ja Tuomas Pyrhönen asettuivat kuvattavaksi Joensuun kirkon alkuperäisten, vuonna 1905 rakennettujen urkujen eteen. Urut eivät ole tällä hetkellä soittokunnossa, mutta kanttorit toivovat niiden kunnostamista ensi vuonna. Kuva: Tea Ikonen

– Kanttori on seurakunnassa ja muusikkona iso verkostoituja. Sillä on suuri merkitys: miten saada ihmiset tekemään yhdessä ja miten mennä eri paikkoihin ja tuoda sinne jotain seurakunnasta, pohtii Joensuun seurakunnan kanttori Elina Vitri-Viitaniemi.

Vitri-Viitaniemi ja hänen kollegansa Joensuun seurakuntayhtymässä tekevät tärkeää työtä, sillä musiikki leikkaa kaikki seurakunnan työmuodot ja kaikki ikäluokat syntymän ja kuoleman välillä. On vauvojen muskaria ja ikäihmisten lauluhetkiä. On eri-ikäisten kuoroja, messuja ja konsertteja.

– Ihmisten kohtaamista arkipäiväisessä elämässä on aika paljon, summaa Enon seurakunnassa kanttorin sijaisuutta toukokuussa hoitanut Ilari Halonen.

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot korostuvatkin voimakkaasti kanttorin työssä. Tärkeä ominaisuus on myötäelämisen kyky: kanttori tarvitsee herkkyyttä aistia tilanteita ja joskus sen pohjalta ehdottaa musiikkia.

Myös pedagogiset taidot ovat hyödyksi, kun kanttorin vetämät lauluryhmät koostuvat harrastelijoista. Pedagoginen näkemys antaa motivaatiota opettaa ja luottamusta siihen, että se mikä ei onnistu tänään, voi onnistua myöhemmin. Kanttorin ammattitaitoa on etsiä ryhmälleen esitettävää, jossa on sopivasti haastetta, jotta ryhmäläisten motivaatio säilyisi, ja auttaa ryhmäänsä esiintymään edukseen.

Toki ne muusikon taidotkin ovat tärkeitä, ja kanttorin on ylläpidettävä ammattitaitoaan oppimalla uutta ja harjoittelemalla koko ajan. Työn ammatillinen hallinta antaa kanttorille mahdollisuuden olla sosiaalisempi ja rennompi kaikissa tilanteissa. Se mahdollistaa myös sen, että kanttorilla riittää annettavaa harrastajille, muille ammattilaisille ja yhteistyökumppaneille.

Kanttorit ovat merkittäviä tapahtumien järjestäjiä

Tapahtumien järjestäminen on iso osa kanttorin työtä. Se ei näy riviseurakuntalaiselle. Tietokoneen ääressä ja puhelimessa asioita järjestellessä kuluukin enemmän tunteja kuin soittimen takana jumalanpalveluksessa.

– Esimerkiksi kansainvälisten urkureiden vierailut vaativat muun muassa CV:n ja muun materiaalin kääntämistä vieraasta kielestä kuten venäjästä tai italiasta. Kirjeenvaihto käydään yleensä englanniksi, urut on pidettävä kunnossa ja vieraalle pitää järjestää majoitus, luettelee Joensuun seurakunnan kanttori Tuomas Pyrhönen.

Lisäksi kaikki kohtaamiset ja tapahtumat tulee tilastoida.

– Isompien musiikkikokonaisuuksien hallinta on haastavaa mutta myös palkitsevaa, Ilari Halonen arvioi.

Esimerkki kanttoreiden järjestämistä tapahtumista on kesän koittaessa alkava, suosittu iltamusiikkisarja. Iltamusiikkeja järjestetään vuoroviikoin Joensuun ja Utran kirkoissa. Luvassa on jälleen monipuolinen kattaus laulua, urkumusiikkia, viulua, selloa, kitaraa, kanteletta ja huilua. On soolokonsertteja ja erilaisia kokoonpanoja, pitkän linjan ammattilaisia.

Toinen jalansijan nopeasti saavuttanut musiikkitapahtuma on jokakeskiviikkoiset keskipäivän musiikkihetket, jotka keräävät viikoittain 30–40 kuulijaa. Keskipäivän musiikkihetket aloitettiin vuoden alussa Joensuun kirkon 120-vuotisjuhlan kunniaksi, ja ne ovat nopeasti vakiinnuttaneet asemansa.

Kanttorit uskovat musiikkisarjojen suosion perustuvan säännöllisyyteen. Lisäksi musiikki ja kirkkotila yhdessä tarjoavat elämyksen niin kuulijalle kuin esiintyjällekin. Monet vierailijat ovat halunneet tulla esiintymään toistekin. Hyvät tilat, kunnossa olevat soittimet ja toimiva akustiikka ovat tässä avainasemassa. Kanttorit toivovat, että seurakunnissa tehtävät päätökset mahdollistavat yhteistyön edellytykset vierailijoiden kanssa jatkossakin.

Kun sanat loppuvat, jatketaan musiikilla

Entä minkälaista musiikkia kirkossa ja seurakunnan tilaisuuksissa yleensäkin on soveliasta soittaa? Kanttorit pohtivat, ettei ehkä ole olennaista, onko musiikki hengellistä vai maallista. Sivistyneesti tehty musiikki toimii aina sakraalissa eli pyhässä tilassa. Kaikki musiikki kantaa ihmisiä heidän erilaisissa elämäntilanteissaan.

– Kun Rantakylän kirkossa alettiin tehdä iskelmämessua, yritin olla skeptinen. Mutta pakko oli antaa periksi. Kyllä iskelmätkin messussa tietyssä tilanteessa hyvin palvelevat, tunnustaa Rantakylän seurakunnan kanttori Janne Piipponen.

Pyhäselän seurakunnassa palveleva Liisa Kettunen huomauttaa, että ihmisen psyykettä ymmärretään nykyään paljon monipuolisemmin kuin sata vuotta sitten. Silloin saatettiin ajatella, että vaikeat tunteet olivat syntiä ja kiusauksia. Nyt niitä osataan ehkä sanoittaa. Ja kun sanat loppuvat, musiikilla jatketaan.

– Jos musiikkia ei olisi seurakunnan toiminnoissa mukana, kyllä joku sanoisi, että sitä tänne halutaan. Musiikki palvelee niitä sisältöjä, joita seurakunta haluaa pitää esillä. Musiikki kohtaa ihmiset kokonaisvaltaisesti, Kettunen luonnehtii.

Parhaimmissa virsissä on päällekkäin ilo ja suru

– Parhaimmillaan hautajaisvirret nostavat ajatukset avaralle, ylös maasta ikuisen elämän maisemiin.  Surun ja ikävän keskellä lohdutuksen ja toivon laulut hoitavat. Niitä laulaessa tulee tunne, että sinua kannetaan, et jää yksin. Joskus laulutoiveiden edessä tekisi mieli muistuttaa omaisia tästä ja Jumalan taivaan todellisuudesta, pohtii Pielisensuun seurakunnan kanttori Tiina Korhonen.

Kanttorit ovat yhtä mieltä siitä, että virsissä on juurevuutta. Ne kestävät kulutusta.

– Parhaimmissa virsissä on päällekkäin ilo ja suru, Tuomas Pyrhönen sanoo.

Lisäksi virret ovat helppoja laulaa yhdessä. Elina Vitri-Viitaniemi kertoo aina rohkaisevansa omaisia laulamaan virsiä esimerkiksi hautajaisissa, vaikka he estelisivät vedoten siihen, etteivät ole kovin laulavaa sorttia.

– Laulatan rippikoulussa messuissa aina virsiä, vaikka tykkään paljon Nuoren seurakunnan veisuista. Mutta missä muualla nuoret oppivat virsiä, ellei niissä tilanteissa, Vitri-Viitaniemi toteaa.

Liisa Kettusta viehättää ajatus siitä, kuinka monet miljoonat ihmiset ovat laulaneet jonkun vanhan virren melodiaa ja sanoja vuosikymmenten ja -satojenkin saatossa.

– Ehkä siinä on virren voima, että se on hioutunut ja siinä on timantit säilyneet, Kettunen pohtii.

 

Tea Ikonen

 

Musiikki hoitaa

Oopperalaulaja ja kanttori Matti Turusesta piti tulla juristi, mutta sairastuminen kilpirauhasen vajaatoimintaan sysäsi hänet musiikkiuralle. Nyt takana on 25 vuotta seurakunnan palvelua – ja kasvu kristittynä jatkuu.

Oopperalaulaja ja kanttori Matti Turusesta piti tulla juristi, mutta sairastuminen kilpirauhasen vajaatoimintaan sysäsi hänet musiikkiuralle. Nyt takana on 25 vuotta seurakunnan palvelua – ja kasvu kristittynä jatkuu. 

Tummatukkainen, parrakas mies hymyilee kirkossa kameralle.
Matti Turunen kutsuu leikillään Noljakan kirkkoa Nuoren uskon katedraaliksi, sillä kirkon valmistumisvuonna 1997 hän 15-vuotiaana sävelsi Nuoren uskon messun, josta tuli Noljakan kirkon oma messu. Turusen mukaan messun nimi ei niinkään viittaa ikään vaan tutkivaan ja avoimeen asenteeseen. Kuva: Tea Ikonen

Matti Turusella on kirkkaana mielessä muisto musiikin hoitavasta vaikutuksesta. Elettiin joulun aikaa, hän oli kaksivuotias, ja hänen vatsaansa sattui. Vatsakipu kuitenkin hävisi, kun televisiosta alkoi kuulua Hoosianna-hymni.

– Sen jälkeen pyysin äitiä laulamaan Hoosiannaa aina, kun vatsa oli kipeä. Se auttoi, mies muistelee.

Nyt hän on 40-vuotias oopperalaulaja ja kanttori, jota edelleen viehättää laulun hoitava vaikutus.

– Oopperassa saatetaan mennä siihen, että äänet kilpailevat, mutta minä mietin, miten voisin olla tekemättä laulusuoritusta toiselle hankalaksi.

Turusen kesä kului aiempien kesien tapaan Joensuussa kesäkanttorina. Nyt mies on jo Helsingissä vakityössään Kansallisoopperassa, jossa hän on työskennellyt oopperalaulajana vuodesta 2019 lähtien.

– Kanttorina pystyn itse suunnittelemaan kaikki työt, mutta oopperassa kaikki suunnitellaan laulajan puolesta. Saa vain keskittyä laulamiseen ja näyttelemiseen. Kanttori puolestaan tekee kaiken itse budjetin ja ohjelmiston suunnittelusta lähtien, Turunen pohtii kahden ammattinsa eroja.

Ammatit myös tukevat toisiaan.

– Kanttorit ovat kovia muusikoita, ja se auttaa paljon oopperatyöskentelyssä. Kun on itsellä kuoronjohtajataustaa, osaa oopperan kuorossa laulaa hyvin. Oopperalaulu puolestaan antaa äänenkäytön osaamista kanttoriuteen: esimerkiksi tietää, mitä kuorolaisilta voi vaatia.

Musiikki on kulkenut mukana lapsesta saakka

Matti Turusen innostus musiikkia ja varsinkin kanttorin työtä kohtaan syttyi kaksivuotiaana Outokummun kirkossa, jossa hänen perheensä naapuri Eero Vuorialhon soitto ja komea laulu tenoriäänellä teki pikkumieheen suuren vaikutuksen. Viisivuotiaana Turunen aloitti pianotunnit. Piano-opinnot jatkuivat, kun perhe muutti Joensuuhun 1989, ja jo ekaluokkalaisena hän pyrki Joensuun konservatorioon kirkkourkuja soittamaan.

Turusesta tuli pian seurakunnan pyhäkoulun ja konserttien esiintyjä ja päivänavausten ja koulumessujen säestäjä. Kanttorin ura käynnistyi 15-vuotiaana, kun Turunen alkoi sijaistaa seurakunnan kanttoreita.

Vuonna 1997 Turunen ja Reijo Keskitalo saivat Joensuun gospelfestareiden nuorisokonsertista kimmokkeen säveltää omaa musiikkia. Kaksi viikkoa myöhemmin heillä oli valmiina Nuoren uskon messu. Samana vuonna valmistui Noljakan kirkko, ja Nuoren uskon messusta tuli tavallaan uuden kirkon oma messu, jota kirkossa esitetään edelleenkin sen juhlapäivinä.

– Messun nimi ei niinkään viittaa ikään vaan ennemminkin asenteeseen: nuori usko on uskon tarkastelua ja oppimista tuorein silmin, Turunen huomauttaa.

Tapahtuiko sairastumisessa korkeamman tahdon ilmaisu?

Vaikka musiikki oli Turusen elämässä tiiviisti mukana, ei muusikon ura kuitenkaan ollut miehen tähtäimessä.

– Kouluarvosanani olivat vähintään kiitettäviä. Ajattelin, että pyrin oikeustieteelliseen, jossa keskityn perustuslakiin ja Eurooppa-oikeuteen.

Abivuotena Turusen vointi alkoi kuitenkin huonontua, ja vuosi kirjoitusten jälkeen nuorella miehellä todettiin vakava kilpirauhasen vajaatoiminta. Se oireili niin, ettei kirjan lukemisesta jäänyt mitään mieleen. Turunen pääsi todistuksen perusteella opiskelemaan Joensuuhun tilastotiedettä, mutta opinnoista ei tullut mitään.

Kanttorin töihin oli kuitenkin kysyntää. Niinpä mies päätti keskittyä musiikkiin ja tekikin sitä monipuolisesti: tanssimusiikkia, lastenoopperaa, radio-ohjelmia ja opettamista koulussa. Joensuun silloinen kirkkoherra Petri Karttunen ja kanttori Pekka Varonen kannustivat hakemaan Sibelius-Akatemiaan. Kun lauluäänikin palautui kilpirauhasen vajaatoiminnan oikean lääkityksen avulla, päätti Turunen luopua juristihaaveistaan.

– Koulukaverini ja opettajani tuntuivat tietävän minua ennen, että minusta tulee ammattimuusikko. Olen pohtinut, näkyikö sairastumisessani korkeamman tahdon ilmaisu. Jos niin oli, toivottavasti tahto oli hyvä.

Tänä päivänä Turunen laulaa komealla bassoäänellä. Hän kiittelee opettajia, lääkäreitä ja työnantajia siitä, että instrumentti on pysynyt hyvässä kunnossa. Hän kiinnittää edelleen huomiota äänenhuollon tärkeyteen.

– Väkivaltaa ei saa tehdä omalle tai muiden äänelle. Se, miten kanttorina hengittää ja fraseeraa musiikkia, vapauttaa ääntä ja auttaa sitä kestämään.

Kansainvälistä musiikkitoimintaa kehittämässä

Sittemmin Turunen on ollut monessa mukana sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on säveltänyt Rauhan Messun ja tehnyt Radio Deille Radiokirkkokuoroa. Turunen on kehittänyt pappien ja kanttoreiden koulutusta ja muotoillut muun muassa Itä-Suomen yliopiston teologiopiskelijoille suunnatun puhe- ja laulutaitokoulutuksen. Hän on kehittänyt kansainvälistä musiikkitoimintaa sekä pitänyt kansainvälisen musiikin kursseja Sibelius-Akatemiassa.

Yksi Turusen kansainvälinen projekti on Middle East Music Company, jossa musisoivat muslimit Burhan Hamdon ja Mouafak Barafi, juutalainen Jenny Liebkind ja Turunen itse kristittynä. Lähi-Idän tilanne ja rauhandialogi musiikin kautta ovatkin lähellä miehen sydäntä. Hän on käynyt rippikoulunsa Israelissa, ja senkin jälkeen matka on vienyt useita kertoja Pyhälle maalle.

Turunen on kuulunut vuodesta 2018 saakka Kuopion hiippakunnan Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon kumppanuustyöryhmään, joka pitää yllä tietoisuutta kumppanuuskirkosta Lähi-idässä ja kutsuu rukoilemaan sen puolesta.

– Olin tavannut Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon aiemman piispan Munib Younanin Loviisan rauhanfoorumilla, ja innostuin kovasti hänen viisaudestaan. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja Munib Younan ovat olleet inspiraationi lähteitä, kun minua pyydettiin mukaan kumppanuustyöryhmään.

Tällä hetkellä työryhmä keskittyy diakoniaan, mutta Turunen pyrkii nostamaan ryhmässä musiikin asemaa.

– Meillä on ollut suunnitteilla musiikkitapahtumia Jerusalemissa sijaitsevaan Suomen Lähetysseuran FELM (Finnish Evangelical Lutheran Mission) -keskukseen. Minun on myös tarkoitus käydä opettamassa Suomen luterilaista kirkkomusiikkia siellä.

Käännyttäminen aiheuttaa defenssin, aitous avaa ovia

Entä miten kristillinen usko voisi puhutella kirkosta vieraantunutta nykyihmistä? Turunen huomauttaa, että uskonnoilla on edelleen vankka sija kansainvälistyvässä maailmassa.

– Kristittynä oleminen on vahva osa suomalaisuutta. Kun ihminen on sinut itsensä ja oman uskontonsa kanssa, hän sen myötä sitoutuu omaan kulttuuriinsa ja pystyy luottaen tutustumaan maailman muihin kulttuureihin ja uskontoihin, Turunen uskoo.

Turusen mielestä kirkon opetus ei ole teoreettista, vaan se opettaa hyvin käytännönläheisesti, mitä on olla kristitty. Tästä esimerkkinä hän mainitsee Lähde-kuoron, jota hän johti opiskeluaikoinaan Helsingissä.

– Siihen aikaan puhuttiin paljon, miten nuoria aikuisia aktivoidaan seurakunnassa. Kehitin Lähde-kuoroa vaikuttamaan kirkon yhteiskunnallisessa ja kansainvälisessä uskontorajat ylittävässä työssä. Se on nuorille aikuisille tärkeää.

Turunen toteaa, että kristittynä oleminen lähtee siitä, että lapsesta asti kasvetaan ja nähdään, miten kristinusko elää ja tulee lihaksi, miten usko meissä vaikuttaa ja miten me pystymme vaikuttamaan toisiin ihmisiin yli uskontorajojen.

– Käännyttäminen aiheuttaa helposti defenssin, mutta jos olemme omia itsejämme, meillä on mahdollisuus keskustella toisten kanssa, eikä se herätä pahaa närää. Kun näin tullaan sinuiksi muiden kanssa, se vähentää maailman tuskaa.

Tea Ikonen