Iltarukous osaksi iltarutiineja

Varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissisen mukaan hyvä iltarukous on lyhyt, samana toistuva, tuttu ja turvallinen. Se on päivän puhallus, jolla saadaan olo rauhoittumaan.

Varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissisen mukaan hyvä iltarukous on lyhyt, samana toistuva, tuttu ja turvallinen. Se on päivän puhallus, jolla saadaan olo rauhoittumaan.

Tummapaitainen nainen istuu päydän äärellä kirja kädessään.
Varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissisen mukaan moni palaa elämän vaikeina hetkinä johonkin turvalliseen lapsuuden muistoon, lauluun tai rukoukseen. – Kun rukous on kerran opittu, siihen on aina mahdollista palata. Se ei kysy, onko vuosikortti voimassa, vaikka olisi ollut unohduksissa vuosikymmenet. Rukous on ja pysyy. Kuva: Virpi Hyvärinen

Iltavilli on tuttu ilmiö monessa lapsiperheessä. Kierrokset nousevat kodeissa väsymyksen kanssa samaa tahtia niin lapsilla kuin aikuisilla.

Rutiinit tuovat turvaa ja auttavat lasta rauhoittumaan. Joensuun seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissinen rohkaisee perheitä ottamaan iltarukouksen osaksi iltarutiineja, sillä se tekee hyvää sekä lapselle että vanhemmalle.

– Iltarukous on lapselle tilanne, jossa saa olla hetken kiireettömästi tärkeän aikuisen kanssa. Monta kertaa iltarukouksen yhteydessä tulee esiin asioita, joita lapsi ei ole päivän huiskeessa kertonut: mikä on päivän aikana jäänyt vaivaamaan mieltä, mitä kivaa on tapahtunut.

– Näistä voidaan sitten yhdessä jutella ja huokaista: Hyvää yötä, nyt saadaan rauhassa nukkua, meistä pidetään huolta.

Iltarukous on paras mahdollinen vakuutus lapselle elämää varten”

Iltarukous tukee myös vanhemman jaksamista.

– Monta kertaa illalla väsyneenä tulee mieleen kaikki syyllisyydet ja epäonnistumiset. Iltarukous voi toimia aikuisellekin puhalluksena. Tässä me ollaan: näe meidät, kuule meidät.

Nissinen on huomannut, että moni vanhempi arastelee nykyään iltarukouksen ottamista osaksi perheen arkea. Osa ajattelee, että lapsi saa itse valita, uskooko Jumalaan vai ei, osa taas kokee, että ei osaa rukoilla lapsen kanssa.

– Minusta iltarukous on paras mahdollinen vakuutus lapselle elämää varten. Siinä vanhempi luo lapselle turvassa olemisen tunnetta ja luottamusta Jumalaan. Lapsi voi sitten aikuisena valita, tarvitseeko ja käyttääkö hän rukousta vai ei.

– Rukouksen ei tarvitse olla tietynlainen eikä varsinkaan suoritus. Se on yhteinen hetki lapsen kanssa, joka voi olla myös luonnollista päivän asioiden kertomista ja juttelua Taivaan Isälle.

Hyvä iltarukous on sellainen, jonka sanat lapsikin ymmärtää

Jos valmista rukousta haluaa käyttää, Nissinen pitää hyvinä rukouksia, joiden sanat lapsi pystyy ymmärtämään. Jos rukouksessa on kielikuvia, lapsi täydentää ne omalla mielikuvituksellaan.

– Minäkin muistan miettineeni lapsena sian selästä nousemista, kun iltarukouksessani rukoiltiin ”jos sijaltain en nousisi”. Mutta eihän tuokaan toisaalta vahinkoa tehnyt. Tärkeintä oli, että siinä oli tuttu ja turvallinen aikuinen rukousta lukemassa.

– Kannustan tutustumaan myös uudempiin rukouksiin. Esimerkiksi Anna-Mari Kaskisen kirjasta Pienen iltarukous löytyy lyhyitä ja yksinkertaisia rukouksia kuten vaikkapa ”Suojassasi nukahdan, herään huomiseen. Tule päivän leikkeihin, kaikkeen mitä teen.”

Virpi Hyvärinen

 

 

Kolumni: Rukouksesta lapsen sanoin

Mietin iltasella, mistä aiheesta kirjoittaisin kolumnin Kirkkotie-lehteen. Inspiraatio lähti liikkeelle, kun kysyin neuvoa perheemme eskarilaiselta, joka täytti juuri 7 vuotta.

Suvi-Maria SaarelainenMietin iltasella, mistä aiheesta kirjoittaisin kolumnin Kirkkotie-lehteen. Inspiraatio lähti liikkeelle, kun kysyin neuvoa perheemme eskarilaiselta, joka täytti juuri 7 vuotta. Keskustelu kulki näin:

Tytär: Oliko se lehti se Jeesuksen ystävien lehti?
Minä: Joo, voi sen niinkin sanoa.
Tytär: No sitten kirjoita rukouksesta, kun se liittyy Jumalaan ja kirkkoon.
Minä: Hyvä aihe. Mitä mä siitä rukouksesta kirjoittaisin?
Tytär: No kirjoita, että jos on jotakin pelkoja, niin silloin voi rukouksella kertoa sen Jumalalle.
Minä: Tuokin on tärkeä ajatus. Milloin itse rukoilet?
Tytär: No aina, kun minua pelottaa tai jos en pysty pitämään jotain asiaa sisällä. Että jos on vaikkapa salaisuus, jota ei saisi kertoa muille kavereille, niin sen voin kertoa aina Jumalalle.

Minä: Miltä tuntuu, kun rukoilee?
Tytär: Siltä, että Jumala kuuntelee. Ja että se on tosi viisas. Ja itsellekin tulee sellainen olo, että on viisaampi.
Minä: Onko koskaan ollut sellaista oloa, että Jumala ei kuule?
Tytär: No ei. Mutta kerran pienenä, kun rukoilin, että voisiko Jumala lähettää bussin nopeasti tulemaan, kun olin niin väsynyt ja halusin päästä kotiin. Niin silloin Jumala vastasi, että ei voi kiiruhtaa bussia, mutta voi lähettää minulle malttamista, että jaksan odottaa.

Minä: Mikä on sinulle mieluisin rukous?
Tytär: Isän rukous (eli Isä meidän -rukous), se on kiva ja erityisesti se leipäkohta.
Minä: Ai, mikä siitä leivästä tekee kivan?
Tytär: Kun siitä tulee mieleen se, kun Jeesus antoi sille vihamiehellekin leipää (hän muistelee kertomusta viimeisestä illallisesta, jolloin Jeesus jakoi leipää myös Juudakselle).

Tytär: Oikeastaan ristinmerkin tekeminen on kaikkein kivoin ja samalla voi sanoa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja sitten teen sen heti uudestaan ja sanon: siunaa ajatukset, tunteet ja kätten työt. Se on kiva.
Tytär: Ja hei sitten mulla olisi vielä yksi juttu. Jos on ristikaulakoru, niin siitä voi joskus olla kiva pitää kiinni, kun rukoilee, tai painaa se rintaan samalla kun rukoilee. Joskus helpottaa, kun kätkee ristin kämmenen sisään, kun rukoilee.
Tytär: Äiti, haittaako, että nää on vaan mun juttuja ja ajatuksia? Että mä vaan kerron, miltä musta tuntuu ja mitä ajattelen.
Minä: Ei haittaa, ei haittaa ollenkaan. Kiitos, kun kerroit. Ja kiva, kun tehtiin tämä yhdessä.

Suvi-Maria Saarelainen

TT, yliopistonlehtori

suvi.saarelainen@uef.fi