Avainsana: auttaminen

Vapaaehtoiset ovat seurakuntaelämän ydin

Vapaaehtoinen voi antaa kiireetöntä aikaa tarvitsevalle. Parhaimmillaan vapaaehtoistyö tuo arkeen merkitystä, hyvää mieltä ja osallisuuden yhteisöstä.

Vapaaehtoinen voi antaa kiireetöntä aikaa tarvitsevalle. Parhaimmillaan vapaaehtoistyö tuo arkeen merkitystä, hyvää mieltä ja osallisuuden yhteisöstä.

Mies ja kolme naista hymyilevinä lasten leikkitelineellä.
Vapaaehtoistyö tuo iloa niin vapaaehtoisen kuin avun saajankin elämään. Ystävätoiminnassa vapaaehtoistyötä tekevällä Pertti Virolaisella, Joensuun seurakuntayhtymän vapaaehtoistyön koordinaattori Leena Mgayalla, arkunkantajana vapaaehtoistyötä tekevällä Katja Tykkyläisellä sekä Rantakylän diakoniatyöntekijä Raija Alhosaarella oli hymy herkässä Kirkkotien jutun kuvauksessa. Kuva: Tea Ikonen

Kolme vuotta sitten Katja Tykkyläinen katsoi dokumentin yksinäisten hautajaisista.

– Siinä oli juttua, ettei kaikilla ole omaisia arkkua kantamaan. Jäin hautomaan asiaa. Vähän ajan päästä alkoi kurssi vapaaehtoisille arkunkantajille. Tartuin siihen heti.

Arkkua kantamaan tarvitaan kuusi ihmistä. Yleensä kantajina on myös muutama omainen, mutta heitä ei kaikilla ole riittävästi. Silloin tarvitaan vapaaehtoisia. He auttavat arkun kantamisessa autosta kirkkoon ja sen laskemisessa hautaan.

Alisa Niskanen on viime talvesta saakka ollut mukana ystävätoiminnassa. Hän tapaa parin viikon välein ikäihmistä, jonka kanssa kahvittelee, jutustelee niitä näitä, katsoo televisiota ja selaa vanhoja kuva-albumeja. Tapaamiset ovat joka kerta olleet mukavia.

– Olin pitkään miettinyt vapaaehtoistyön aloittamista, kun yhtenä iltana selasin näitä mahdollisuuksia. Kiinnostuin heti juuri ystävätoiminnasta ja hain mukaan. Minulle kerrottiin, että tämä 96-vuotias nainen halusi nimenomaan nuoremman ystävän eikä vapaita meinannut löytyä. Olen iloinen ajoituksesta, sillä tämä ikäihminen on tullut minulle tärkeäksi.

Vapaaehtoinen voi esimerkiksi ohjata pienryhmiä tai striimata tilaisuuksia

Rantakylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Raija Alhosaaren mukaan yksinäisyys on Suomessa suuri ongelma. Siihen ei ole tarjolla julkisen sektorin palveluja, mutta vapaaehtoinen voi antaa kiireetöntä aikaa tarvitsevalle.

– Lisäksi vapaaehtoisuuteen liittyy vastavuoroisuus. Vapaaehtoinen on rinnalla kulkija.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä on kolmisenkymmentä erilaista vapaaehtoistehtävää ja uudenlaisia syntyy maailman muuttuessa.

– Vapaaehtoinen voi toimia ystävätoiminnassa, musiikkiryhmissä, pienryhmien ohjaajana, arkunkantajana, Dukassa myyjänä, tehdä käsitöitä tai vaikkapa striimata tilaisuuksia ja tekstittää tallenteita, Alhosaari listaa.

Seurakuntayhtymän vapaaehtoistyön koordinaattori Leena Mgayan mukaan vapaaehtoisia on noin 400, mutta osa on tauolla tehtävistä. Hän arvioi, että eniten vapaaehtoisia on lyhytkestoisissa tehtävissä.

– Ihmiset valitsevat, mihin käyttävät aikaansa, eikä pitkäkestoisiin tehtäviin sitoutuminen ole kovin yleistä enää. Toisaalta maailman mullistukset ovat lisänneet ihmisten auttamisen halua.

Raija Alhosaari huomauttaa, että vapaaehtoiset ovat koko seurakuntaelämän ydin.

– Kun kristinusko syntyi, seurakunnissa oli vain vapaaehtoisia. Minulle vapaaehtoiset ovat lähimpiä työkavereita.

Tuu mukkaan! -tapahtuma tekee vapaaehtoistoimintaa näkyväksi

Syyskuussa järjestettävä Tuu mukkaan! Vapaaehtoistoiminnan messut -tapahtuma tekee näkyväksi Joensuun seurakuntien vapaaehtoistoimintaa.

– Sinne voi tulla tapaamaan toisia vapaaehtoisia, etsimään omaa vapaaehtoistehtävää ja viettämään aikaa yhdessä, Leena Mgaya vinkkaa.

Lisäksi valtakunnalliselta vapaaehtoistyo.fi-sivustolta löytyy avoinna olevia tehtäviä myös Joensuun alueella. Sivuston kautta voi ilmoittautua itseä kiinnostavaan tehtävään.

– Työntekijä ottaa yhteydenoton perusteella yhteyttä ja kertoo lisää. Yhdessä sovitaan, vastaako tehtävä odotuksia, ja perehdytyksen jälkeen tehtävää pääsee kokeilemaan käytännössä, Raija Alhosaari kertoo.

Parhaimmillaan vapaaehtoistoiminta antaa arkeen merkitystä, hyvää mieltä ja osallisuuden yhteisöstä.

– Pohdin aluksi, onko minusta arkunkantajaksi. Mutta vainajan siunaustilaisuus on arvokas tilaisuus, ja itselle tulee hyvä mieli, että omaiset saavat apua, Katja Tykkyläinen pohtii.

– Ystävätoiminta on antanut minulle tärkeän ihmisen elämääni ja mahdollisuuden auttaa. Tunnen oman elämäni arvokkaammaksi, kun käytän sen mahdollisuuden, Alisa Niskanen toteaa.

 

Tea Ikonen

 

Tuu mukkaan! Vapaaehtoistoiminnan messut

  • Tiistaina 13.9.2022 klo 17–19 Joensuun seurakuntakeskuksella, Kirkkokatu 28.
  • Klo 17 alkaen vapaaehtoistoiminnan esittelypisteitä seurakuntakeskuksen saleissa, sisällä napostelutarjoilua, ulkona grillimakkaraa ja Saapas-toiminnan ja auton esittelyä
  • Klo 18–18.30 ohjelmatuokio isossa salissa: musiikkia ja vapaaehtoisten haastatteluja
  • DUKA, Toimentupa ja Rukouksen talo avoinna
  • Tilaisuuden juontaa Joensuun seurakunnan Kirkkoherra Katri Vilén

Kolumni: Hyvän ja turvallisen elämän ainekset

Voisinko tehdä jonkun toisen elämästä parempaa ja helpompaa?

Onko maailma hyvä ja turvallinen paikka elää vain, jos et tee virheitä? Millaista on hyvä elämä?

Mitkä asiat ovat tärkeitä hyvän elämän toteutumiselle? Entä, jos tulee rajoituksia, kuten vammautumista, yksinäisyyttä, varattomuutta tai sairautta, pätevätkö hyvän elämän ohjeet myös silloin? Mitä asioita elämässä voi valita? Miten elämä voi muuttua suunnitelmista ja unelmista huolimatta? Miksi myös ihmisen omat suunnitelmat voivat muuttua?

Tässä yhdet ohjeet hyvään ja turvalliseen elämään: Älä sairastu. Älä vanhene. Älä ole heikko. Älä menetä kotiasi. Älä jää yksin.

Niinpä; vaikeaa, mahdotontakin toteuttaa. Niin moni asia riippuu toisista ihmisistä. Niin moni asia on sellainen, johon en voi itse vaikuttaa.

Vai voinko? Usein mietin tätä. Oikeasti – olenko olemassa vain itseäni varten? Voisinko tehdä jonkun toisen elämästä parempaa ja helpompaa? Olenko itsekäs ja etsin vain omaa etuani?

Siksikö on niin paljon pahaa, väärää ja turvatonta? Siksikö juuri minua ja sinua tarvitaan – auttamaan toisiamme mahdollisimman hyvään elämään. Meillä on merkittävä tehtävä: olla hyvä lähimmäinen toiselle. Kun olet hyvä toisille, autat ja kannustat, tuet ja lohdutat, huomaat, että se on ihmisyyden tärkeimpiä ulottuvuuksia, ellei tärkein.

Olen toiminut jo aika kauan nuorten kanssa, nuorten maailmassa. Liian usein kuulen: ”ne nuoret” tai ”nuoret ovat sellaisia” – enkä kovin positiiviseen sävyyn.

Voidaanko nuoria kuitenkaan niputtaa yhdeksi joukoksi? Nuoret ovat aina olleet aikuisten mielestä huonoja, väärin toimivia, laiskureita ja niin edelleen. Kuka olisi nuoren puolella?

Tunnustan, että ainakin haluan olla. Miksi? Jos nuori juo, käyttää päihteitä, varastelee tai tappelee, onko se puolustamisen arvoista?

Jokainen nuori on aito ihminen. Jokainen ihminen pitää hyväksyä omana itsenään, myös nuori. On eri asia hyväksyä ihminen kuin hänen tekonsa, jotka eivät aina ole viisaasti tehtyjä.

Nämä viimeiset pari vuotta ovat olleet nuorille, toki monelle muullekin, rankkoja. Jatkuvaa pelossa ja ahdistuksessa elämistä, masennusta, tulevaisuuden toivon ja näköalan hukkaamista. Minun tehtäväni on kuulla nuorta, tehdä hänet näkyväksi, tukea elämän haasteissa ja auttaa löytämään vähän kadoksissa oleva polku onnelliseen ja hyvään elämään. Voisiko se olla jokaisen tehtävä? Sinunkin?

Nauti, elä ja auta. Se riittää tälle päivälle.

 

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi

Takarivejä: Mitä jätkä?

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua?

Tämä oli tervehdys, kun erään kerran avasin Siilaisen paloaseman oven. Työpaikkapappi tuli taloon, olemaan ihminen ihmiselle hetkeksi aikaa keskelle työpaikan arkea, haistelemaan fiiliksiä, haahuilemaan käytävillä, kyselemään kuulumisia ja istumaan alas kahvikupin äärelle. Maski tiukasti kasvoilla ja kädet desinfioituina, oireettomana ja mahdollisuuksien mukaan turvavälit säilyttäen – kulloisiakin rajoituksia kunnioittaen. Välillä kohtaaminen on ollut mahdollista vain ruudun takaa, uskoa, toivoa ja rakkautta toinen toisiimme luoden, niitä toisissamme vahvistaen – mikäli ja missä se vain on mahdollista.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja tämän aseman arki rullaa omia ratojaan, muutoksiin sopeudutaan ja toimintoja sopeutetaan, kun ei muutakaan voida. Kahvihuoneita on monia, tunnelmia ja tunneilmastoja vielä moninaisempia, ihmisiä – meitä on joka lähtöön. Kaikki tärkeitä, jokainen arvokas ja ainutlaatuinen. Jokaisella tärkeä tarina kerrottavanaan, jokaiselta opittavaa.

Halli on täynnä kenkiä ambulanssien ja paloautojen vierellä. Varusteita huolletaan, kahvia keitetään, eväitä lämmitetään, hurtti huumori lentää. Työyhteisöstä ajan rajan toiselle puolelle poistuneet ovat kuvissa kahvihuoneiden hyllyn päällä – mukana aseman arjessa hekin, muistettuina, osana perhettä. Myös heidät esitellään työpaikkapapille, tarinat kerrotaan. Kyyneleet nousevat silmäkulmaan monesti kunnioituksesta, kun mietin, että täältä lähdetään lujaa ja täällä ollaan valmiudessa, jos minulle tai minunkin läheiselleni tapahtuu jotain äkillistä ja järkyttävää.

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Ja niin nämä arjen sankarit tekevät. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua? Miten hän, joka työssään näkee paljon inhimillistä kärsimystä, ottaa oikeuden päästä itse ehjänä kotiin – palvellakseen taas seuraavassa vuorossa? Keinot ovat moninaiset – omalle palveluspaikalleen kutsuttu työpaikkapappi on yksi pelastuslaitoksen psykososiaalisen tuen antaja. Miten se tapahtuu, mitä tehtävästäni runsaan vuoden kokemuksella ymmärrän?

– Tarjolla vaan ei tyrkyllä, opasti seuraajaansa yhdessä tärkeässä kirkon selektiivityössä, kisapappina pitkään palvellut ja nyt jo edesmennyt Göran Hellberg. Menet sinne ja olet ihminen ihmiselle, löydät tiesi kyllä sinne minne pitää, ohjeisti Pirkanmaan pelastuslaitoksen työpaikkapappi Antero Niemi. Suomen palopäällystöliiton järjestämässä koulutuksessa opin, että pyrkimyksen ymmärtää tulee olla suurempaa kuin pyrkimyksen auttaa. Yksi iso voimavara löytyy omista käsistä. Ristiin liitetyt kädet antavat taustatukea etulinjassa työskenteleville – hälytysajoneuvon sireenien ääni on nykyään minulle ja monelle muullekin kanssakristitylle rukouskutsu.

Mitä jätkä? En tiedä oliko tämä Jeesuksen tapa lähestyä ihmisiä, olisi voinut olla. Muutamalla arkisella sanalla sydämeen ja sieluun asti käyvä ilmaisu: sinä kuulut porukkaan, olen kiinnostunut siitä, miten sinä voit – olet tänne tervetullut. Pappi oppi siinä ovenkahvassa roikkuessa uutta elämästä ja taas ilmaantuivat silmäkulmaan kunnioituksen kyyneleet.

Godspeed kaikki sotealan ammattilaiset etulinjassa, voimaa ja valoa! Kiitos Siun sote, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, on iso kunnia saada palvella juuri tällä asemapaikalla.

Sanna Kauppinen
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta

Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.