Uusi kirkko matkalla harjakorkeuteen

Kiihtelysvaaran uuden kirkon hirsirunko on valmistunut syksyn aikana, ja seuraavat kuukaudet rakennuksella työskennellään kattorakenteiden kimpussa.

Kiihtelysvaaran uuden kirkon hirsirunko on valmistunut syksyn aikana, ja seuraavat kuukaudet rakennuksella työskennellään kattorakenteiden kimpussa.

Rakenteilla oleva kirkko on suojattu sääsuojalla.
Kirkko on ympäröity sääsuojalla, jolla estetään veden ja lumen pääsy rakenteisiin. Sääsuojaa joudutaan kuitenkin aukomaan kattoristikoiden ja yläpohjan asentamisen aikana, sillä elementit nostetaan paikoilleen yläkautta. Kuva: Sami Mutanen / Protiimi Oy

– Tällä hetkellä on hyvä tilanne. Olemme aikataulussa, jopa hieman edellä. Se on hyvä, koska nyt meillä on varaa mahdollisiin sääriskeihin ja muihin viivytyksiin, toteaa Kiihtelysvaaran kirkon rakennustoimikunnan puheenjohtaja ja rakennuttaja Esa Mustonen Protiimi Oy:stä.

Kirkon hirsirunko on valmistunut syksyn aikana, ja ennen joulukuun puoliväliä rakennuksella päästiin asentamaan yläpohjan CLT-elementtejä. Ne ovat tukevia ja kestäviä puulevyjä, jotka koostuvat useista ristiin liimatuista puulevykerroksista.

Yläpohjan asentaminen on säälle altis rakennusvaihe, jota tuuli voi vaikeuttaa. Kirkko on ympäröity sääsuojalla, jolla estetään veden ja lumen pääsy rakenteisiin. Sääsuojaa joudutaan kuitenkin aukomaan kattoristikoiden ja yläpohjan asentamisen aikana, sillä elementit nostetaan paikoilleen yläkautta. Ne asennetaan väliaikaisen tukitornin varaan.

Harjakorkeus saavutetaan keväällä

Harjakorkeutensa kirkko saavuttaa keväällä, kun varsinainen kattolyhty saadaan asennettua. Se nostetaan paikalleen kokonaisena elementtinä.

Mustonen arvioi kattorakenteiden turvallisen asentamisen olevan yksi rakentamisen kriittisimpiä vaiheita. CLT-elementit asennetaan hyvin jyrkkään kulmaan tornin päästä.

– Jyrkässä kulmassa olevat rakenteet ja siellä työskentely vaikeassa asennossa on yksi haaste. Ja haastava on myös rakenne kokonaisuudessaan; lyhtyrakenne ja tukitornin varaan rakentaminen, Mustonen sanoo.

Rakennuksella työskentelee talven aikana työvaiheesta riippuen 5–10 rakentajaa. Hirsirungon rakentamisen aikana heitä on ollut noin viisi, kattorakenteiden nostovaiheessa vahvuus on hieman suurempi.

Uuden kirkon elementtejä asennetaan paikoilleen.
Kirkon hirsirunko on jo valmis. Joulukuun puolivälissä rakennuksella alettiin asentaa kirkon yläpohjan CLT-monikerroslevyjä. Kuva: Sami Mutanen / Protiimi Oy

Sääsuoja helpottaa rakentamista

Rakentaminen on sujunut tähän asti hyvin, joskin vanhasta kirkosta säilyneen viinikellarin sijainti aiheutti perustusvaiheessa mietintää. Kellarin seinärakenteet olivat paksumpia kuin odotettiin, ja sen vuoksi perusrakenteita jouduttiin hieman muuttamaan. Siitä selvittiin Mustosen mukaan kuitenkin kohtuullisesti, eikä säädöllä ollut vaikutusta loppuaikatauluun.

Sääsuoja helpottaa rakentamista ja kosteuden hallintaa, mutta sen katolta pitää poistaa lunta, jotta suoja kestää. Ihan hieno lumipöly livahtaa sääsuojankin sisään, mutta tilanne on kuitenkin Mustosen mukaan hallittavissa ja kosteutta seurataan. Pakkaslumi ei ole niin paha kuin vesi.

Vanha ristikirkkoperinne yhdistyy nykyaikaisen talotekniikan ja tilaratkaisujen kanssa

Uuden kirkon rakentamista on nyt takana melkein viisi kuukautta, sillä rakennustyöt alkoivat heinä-elokuun vaihteessa perustusvaiheella. Kirkko rakennetaan vuonna 2018 tuhopoltetun vanhan kirkon paikalle, ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.

Rakennuksessa yhdistyy vanha suomalainen ristikirkkoperinne nykyaikaisen talotekniikan ja tilaratkaisujen kanssa. Kaikki seurakunnan toiminnot jumalanpalveluksista kerhoihin ja ruuanlaittoon sijoittuvat samaan rakennukseen.

Kirkon saliin on suunniteltu 120 istumapaikkaa. Väliovet avaamalla lisätilaa saadaan kahvitilasta ja lasten kappelista, jolloin tilaa on parhaimmillaan 280 henkilölle. Etuosan kuoriin sijoitetaan vanhasta kirkosta pelastettu alttaritaulu.

 

Tea Ikonen

 

Jätä kommentti