Pääkirjoitus: Yhteistyössä on voimaa

Yksin meistä ei pärjää kukaan, näin usein sanotaan. Toki joku voi selvitä yksinkin, mutta yhdessä tie saattaisi olla helpompi ja mukavampi.

Yksin meistä ei pärjää kukaan, näin usein sanotaan. Toki joku voi selvitä yksinkin, mutta yhdessä tie saattaisi olla helpompi ja mukavampi. Yhteistyö vaatii kuitenkin pelisääntöjä ja yhteistä halua tehdä asioista yhdessä. Se vaatii myös erilaisten näkemysten hyväksymistä ja toisen hyväksymistä. Väkisin ja pakolla harvoin tulee mitään hyvää.

Näen yhteistyön merkityksen päivittäin työssäni. Kuuden seurakunnan viestintä ei onnistuisi ilman hyvää yhteistyötä. Tämäkin lehti on saatu aikaan monen ihmisen yhteisellä työllä. Toisaalta yhteistyötä tarvitaan myös eri organisaatioiden välillä, esimerkiksi koulujen ja seurakuntien välillä.

Mitä isompaan yhteistyöhön menemme, sitä tärkeämpää ovat yhteiset pelisäännöt. Mikä on yhteistyön merkitys ja mitkä ovat sen rajat? Yhteistyön pelisääntöjen tulee olla avoimia.

Yhteistyön pelisääntöjä on pohdittu viime aikoina mm. Joensuun kaupungin varhaiskasvatuksen ja seurakuntien välillä. Pelisäännöt alkavat nyt olla selvillä ja yhteistyön hyviä käytänteitä voidaan toteuttaa.

Yhteistyötä tarvitaan kaikkialla. Tulevana sunnuntaina Suomeen valitaan uusi eduskunta. Tulevien 200 kansanedustajan joukossa on näkemyksiä, arvoja ja ajatuksia laidasta laitaan. Yhteiset päätökset ovat silti mahdollisia. Toivon uusille kansanedustajille kykyä tehdä yhteistyötä koko maamme ja sen asukkaiden hyväksi!

 

Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
sari.jormanainen@evl.fi

Kiihtelysvaara-Seuran kirkkokeräys hyvässä vauhdissa

Kiihtelysvaara-Seura käynnisti vuoden alussa kirkkokeräyksen uuden kirkon hyväksi. Maaliskuun loppuun mennessä kirkkokeräystilille oli kertynyt jo 70 000 euroa.

Kiihtelysvaara-Seura käynnisti vuoden alussa kirkkokeräyksen uuden kirkon hyväksi. Maaliskuun loppuun mennessä kirkkokeräystilille oli kertynyt jo 70 000 euroa. Tämä on seitsemäsosa keräykselle asetetusta mittavasta puolen miljoonan euron tavoitteesta.

Varoja on kerätty mm. järjestämällä konsertteja ja muita tilaisuuksia. Yhdistyksen kirkkokeräys on myös saanut lahjoituksia. Esimerkiksi maaliskuussa Osuuskunta Viesimo lahjoitti uuden kirkon rakentamiseen ja tarpeiston hankintaan 20 000 euroa.

 

Sari Jormanainen