Muistan kun aikoinani tanssin balettia. Se tuntui silloin kalliilta harrastukselta. Puoli vuotta maksoi 500 markkaa. Harrastusmaksun päälle piti toki ostaa tanssiasut ja tossut. Tanssin lisäksi harrastin teatteria, joka ei maksanut lainkaan. Tuolloin en osannut edes ajatella sitä, miten hienoa oli, että pienellä paikkakunnalla näyttelemistä saattoi harrastaa ilman kuluja.
Näin jälkikäteen olen miettinyt, että kalliina pitämäni harrastus ei suikaan ollut harrastusten kalleimmasta päästä. Voin vain kuvitella, miten rahaa kului perheissä, joissa esimerkiksi useampi lapsi pelasi jääkiekkoa. Vaikka omasta perheestäni ei edelleenkään löydy jääkiekkoilijoita, on kahden lapsen äitinä harrastusmaksuja tullut mietittyä paljonkin.
Yhteisvastuukeräyksellä kerätään parhaillaan varoja lasten koulunkäyntiin. Monessa perheessä jo lasten koulukustannukset ovat niin suuria, että niistä on mahdotonta selvitä. Laskelmien mukaan esimerkiksi lukion hintalappu on 2500 euroa. Mistä ottaa rahat vielä harrastuksiin, kun jo pelkkä koulu laittaa talouden sekaisin?
Toisaalta harrastusten merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnille ja sosiaaliselle elämälle ei voi kiistää. Mutta miten taata kaikille mahdollisuus mielekkääseen harrastukseen? Vastaus ei ole helppo eikä varmasti täysin ratkaistavissa, mutta askeleita oikeaan suuntaan voi tässäkin asiassa ottaa.
Kirkko on hyvä suunnannäyttäjä, seurakunnista löytyy monenlaista tekemistä ja harrastamista ilmaiseksi. Lisäksi diakoniatyön kautta voi hakea tukea maksullisiin harrastuksiin. Onneksi seurakunnat eivät ole tässä työssä yksin, esimerkiksi paikalliset urheiluseurat ovat tehneet ja tekevät paljon hyvää työtä harrastuksiin osallistumisen kynnyksen madaltamiseksi. Kynnys harrastuksiin on kuitenkin vielä olemassa, joten työtä riittää.
Yhteisvastuuta kaivataan myös harrastuksissa. Yksin ei kukaan asioita ratkaise, mutta yhteistyöllä saadaan paljon aikaan!
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
sari.jormanainen@evl.fi
Kirkkotie 