Näin uuden vuoden kynnyksellä jäin pohtimaan, mitä olen kuluneesta vuodesta oppinut ja mitä toivon ensi vuodelta. Olemme jälleen tilanteessa, jossa yhteiskuntaa suljetaan ja tekemisiä joudutaan rajaamaan koronapandemian leviämisen hillitsemiseksi.
Monilla meistä on turvaverkko kunnossa ja pystymme pitämään yhteyttä tuttaviimme myös rajoitusten ollessa voimassa. Mutta ympärillämme on myös ihmisiä, joilta turvaverkko puuttuu. Voisimmeko huolehtia heistäkin parhaan kykymme mukaan? Toivon, että ensi vuonna kukaan ei jäisi yksin.
Olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja ajattelemme asioista eri tavoin. Olen monesti miettinyt, miten tärkeää on yrittää ymmärtää toisen ihmisen lähtökohtia ja ajatusmaailmaa. Erilaisuus ei useinkaan ole itseltämme pois. Kun suhtaudumme toisiin avoimesti ja luovumme ennakkoluuloista, meidän ei tarvitse kokea oloamme uhatuksi jonkin itsellemme vieraan ajatuksen edessä. Erityisesti sosiaalisessa mediassa näkee aivan liian usein kommentteja, joissa kirjoittaja lähtee välittömästi hyökkäyslinjalle. Malttaisimmeko miettiä hetken ennen kärkästä kommenttia? Toivon, että ensi vuonna yrittäisimme ymmärtää toisiamme paremmin.
Parin viime vuoden poikkeukselliset ajat ovat aiheuttaneet ylimääräistä stressiä, jota saatamme purkaa muiden lisäksi myös itseemme. Olemme ehkä tyytymättömiä omaan toimintaamme ja arvostelemme itseämme. Tällaisina hetkinä auttaa jättiannos itsemyötätuntoa. Voisimmeko kannustaa ja rohkaista itseämme eteenpäin? Voisimmeko hyväksyä sen, että me kaikki teemme virheitä ja olemme epätäydellisiä? Voisimmeko luopua oman arvomme mittaamisesta suoritusten perusteella?
Toivon, että ensi vuonna olisimme myötätuntoisempia sekä muita että itseämme kohtaan.
Hyvää uutta vuotta 2022!
Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi
En ole kova tekemään uudenvuodenlupauksia, mutta tarkastelen mielelläni päälinjoja omasta elämästä ja pohdin, mistä on hyvä pitää kiinni, mitä olisi kannattanut tehdä toisin.
Kirkkotie 