Joulumusiikista valoa ja voimaa

Adventin ja joulun aikaan Joensuun kirkot täyttyvät musiikilla, kun esiintymässä ovat kuorot, lauluyhtyeet, orkesterit ja lukuisat solistit.

Adventin ja joulun aikaan Joensuun kirkot täyttyvät musiikilla, kun esiintymässä ovat kuorot, lauluyhtyeet, orkesterit ja lukuisat solistit.

Punainen havukoriste nuottiviivaston päällä.
Kuva: Pixabay

Jouluisten konserttien sarjan aloittaa adventin aattona Arkihuolesi kaikki heitä -konsertti, joka samalla päättää valtakunnallisen omaishoitajien viikon Joensuussa. Kaikille avoimeen konserttiin kutsutaan erityisesti Joensuun seudulla asuvia omaishoitajia.

– Musiikin virvoittava voima tuo lohtua meille kaikille, mutta erityisesti se voi tuoda lohtua ja antaa voimaa raskasta hoitotyötä tekeville omaishoitajille, sanoo luokanopettaja Mari Hämäläinen, joka on ollut mukana valmistelemassa tilaisuutta.

– Toiveenamme oli, että hoitakoot ja hellikööt kaunis adventinajan musiikki kaikkia konserttivieraitamme niin, että jouluun valmistautuminen pääsisi alkamaan meissä jokaisessa, arkihuolistamme huolimatta, Hämäläinen kuvailee konsertin järjestäjien ajatuksia.

Joensuun kirkon tunnelmallisessa konsertissa esitetään sekä perinteistä joulu- ja adventtimusiikkia että uudempia klassikoita. Musiikin lisäksi kuullaan Joensuun seurakunnan entisen kirkkoherra Petri Karttusen tervehdys. Konsertissa myös yleisö pääsee osallistumaan tuttuihin joululauluihin ja konsertti päättyy yhteisesti laulettavaan Hoosianna-hymniin.

­Konsertin järjestää Herättäjä-Yhdistys yhdessä Joensuun ev.lut. seurakuntien ja Pohjois-Karjalan Osuuspankin kanssa.

 

Hanna Pekkanen

 

Kaikki Joensuun seurakunnissa järjestettävät joulukonsertit löytyvät Hoosianna.fi-joulusivustolta.

 

Jätä kommentti