Kontiolahden seurakunta liittyy Kuopion aluekeskusrekisteriin

Seurakuntalaisille aluekeskusrekisteriin siirtyminen näkyy ennen kaikkea virkatodistuksia ja sukuselvityksiä tilattaessa.

Kontiolahden seurakunta liittyy Kuopion aluekeskusrekisteriin 1.10.2021 alkaen. Seurakuntalaisille aluekeskusrekisteriin siirtyminen näkyy ennen kaikkea virkatodistuksia ja sukuselvityksiä tilattaessa. Niiden tilaukset tehdään jatkossa oman seurakunnan sijaan suoraan aluekeskusrekisteriin. Myös avioliiton esteiden tutkinnat hoidetaan aluekeskusrekisterissä.

Asiointi ei edellytä matkustamista paikan päälle, vaan asiakkaita palvellaan myös puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Virkatodistus- ja sukuselvitystilauksissa käytössä on myös nettilomake, ja avioliiton esteiden tutkinnankin voi laittaa vireille sähköisessä palvelussa. Tarjolla on myös opastusta kastetta, avioliiton esteiden tutkintaa, lapsen nimen valintaa, puolisoiden sukunimen valintaa ja kirkkoon liittymistä koskevissa kysymyksissä.

Muutoksen tavoitteena on mm. parantaa seurakuntalaisten saamaa palvelua. Selkeimmin muutos näkyy sukuselvityksiä tilattaessa. Aiemmin sukuselvitykset piti tilata erikseen kaikista seurakunnista, mutta jatkossa kaikki keskusrekisteriin kuuluvan seurakunnan jäsentä koskevat todistukset saa yhdellä tilauksella aluekeskusrekisteristä.

Aluekeskusrekisterien perustaminen liittyy valtakunnalliseen hankkeeseen, jossa kirkonkirjojenpidon tehtäviä pyritään keskittämään suurempiin yksiköihin. Kun ns. tukitoiminnot hoidetaan suuremmissa yksiköissä, seurakunnat voivat paremmin keskittyä varsinaiseen seurakunnalliseen toimintaansa.

Kadotitko jotain seurakuntien tiloihin – kokeile uutta löytötavarapalvelua

Uutta löytötavarapalvelua kokeillaan kaikissa Joensuun seurakuntayhtymään kuuluvissa seurakunnissa vähintään tammikuun loppuun saakka.

Joensuun seurakuntayhtymän tilojen ja hautausmaiden löytötavarat syötetään jatkossa verkkopohjaiseen eOmistaja-palveluun. Palvelun kautta omistajat voivat etsiä kadottamiaan tavaroita helposti verkossa.

Palvelu toimii osoitteessa eomistaja.fi/loyto/. Uutta löytötavarapalvelua kokeillaan kaikissa Joensuun seurakuntayhtymään kuuluvissa seurakunnissa vähintään tammikuun loppuun saakka.

Salla Romo Kontiolahden kirkkoherran sijaiseksi

Kontiolahden kirkkoherra Jukka Reinikainen jää virkavapaalle 5. lokakuuta alkaen ja siirtyy turistipapiksi Gran Canarialle.

Kontiolahden kirkkoherra Jukka Reinikainen jää virkavapaalle 5. lokakuuta alkaen ja siirtyy turistipapiksi Gran Canarialle. Virkavapaa kestää 4. huhtikuuta 2022 saakka.

Kontiolahden kirkkoherran virkavapaan ajan sijaisena toimii Salla Romo, joka työskentelee tällä hetkellä Joensuun seurakunnan I kappalaisena.