Kukkolan joulukuvaelmaan etsitään Simeonia

Perinteinen Kukkolan Ja tapahtui niinä päivinä -joulukuvaelma kaipaa uusia näyttelijöitä. Erityisen suuri tarve olisi löytää näyttelijä Simeonin rooliin.

Sotilaita esittävät näyttelijät istuvat nuotion ääressä.
Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Tapahtui niinä päivinä -joulukuvaelmaan liittyy kohtaus, jossa sotilaat viettävät jouluaattoa kaukana kotoa tykkitulen ja tulipalojen varjossa. Kuva: Matti Piiroinen

Perinteinen Kukkolan Ja tapahtui niinä päivinä -joulukuvaelma kaipaa uusia näyttelijöitä. Erityisen suuri tarve olisi löytää näyttelijä Simeonin rooliin.

Kukkolan Metsäteatterin joulukuvaelma kertoo Jeesuksen syntymästä perustuen jouluevankeliumiin. Näytelmä sisältää myös osuuden Talvisodan joulusta rintamalla, jossa sotilaat tykkien paukkuessa kaipaavat kotoista joulua ja perhettään.

– Monet näyttelijämme ovat jo melko iäkkäitä ja nyt esimerkiksi Simeonia näytellyt henkilö on siirtymässä seuraamaan esitystä katsomon puolelta. Tarvitsisimmekin uuden henkilön tähän rooliin. Mukava olisi saada näyttelijöitä myös niin sanotusti reserviin, jos nykyisille näyttelijöille tulee esteitä, kuvaelman käsikirjoittaja ja ohjaaja Oiva Vuotilainen sanoo.

Joulunäytelmään osallistumisesta kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä Oiva Voutilaiseen (p. 050 351 3352). Ensimmäinen näyttelijöiden kokous pidetään 27.10.2019 klo 14 Kukkolassa. Varsinaiset harjoitukset käynnistyvät 12.11.2019. Kenraaliharjoitus on 14.12.2019.

Joulukuvaelma esitetään Kukolan tilan yhteydessä sijaitsevassa Kukkolan Metsäteatterissa (Vanha Valtatie 70, Joensuu) 15.12. ja 22.12. Molempina sunnuntaina on kaksi näytöstä. Näytökset alkavat kello 13 ja kello 15.30.

Joulukuvaelmassa on mukana on n. 20 harrastajanäyttelijää, hevonen, lampaita ja aasi. Joulukuvaelman tekoa tukevat monet eri tahot, myös Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä ja Joensuun kaupunki ovat tukijoiden joukossa.

Sari Jormanainen

Monen portaan vaikuttamista

Jo viime syksyn vaaleissa puhuttiin useaan otteeseen siitä, miten seurakuntavaalien kautta on mahdollista vaikuttaa myös kokonaiskirkon asioihin. Tämä vaikuttamisen mahdollisuus alkaa olla nyt käsillä.

Viime syksynä Suomen ev.lut. kirkossa toimitettiin seurakuntavaalit. Seurakuntavaaleilla valittiin uudet luottamushenkilöt seurakuntien päätöksentekoon.

Joensuun seurakuntayhtymässä päättäjiä valittiin sekä seurakuntaneuvostoihin että yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Vaaleilla valitut päättäjät ovat tehneet pian vuoden verran tärkeää työtä seurakuntien ja seurakuntalaisten hyväksi.

Nyt edessä on toisenlainen, mutta myös hyvin tärkeä tehtävä. Jo viime syksyn vaaleissa puhuttiin useaan otteeseen siitä, miten seurakuntavaalien kautta on mahdollista vaikuttaa myös kokonaiskirkon asioihin. Tämä vaikuttamisen mahdollisuus alkaa olla nyt käsillä.

Kirkon korkeimman päättävän elimen, kirkolliskokouksen, edustajat valitaan vaaleilla helmikuussa. Kirkolliskokouksen maallikko- ja pappisedustajille järjestetään omat vaalit. Pappisedustajien vaaleissa äänioikeutettuja ovat luonnollisesti papit.

Maallikkoedustajien vaaleissa äänioikeus on nykyisillä seurakuntien vaaleilla valituilla luottamushenkilöillä. Kirkkotien jakelualueella olevat Joensuun seurakuntien ja Kontiolahden seurakunnan luottamushenkilöt pääsevät siis helmikuussa äänestämään Kuopion hiippakunnan kirkolliskokouksen maallikkoedustajista.

Vaikuttamisen mahdollisuus ei ole kuitenkaan ainoastaan nykyisillä luottamushenkilöillä. Kaikissa vaaleissa tarvitaan ehdokkaita, joita äänestää. Kirkolliskokouksen maallikkoehdokkaaksi voi asettua täysi-ikäinen seurakunnan jäsen. Ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä, joten mietihän kiinnostaisiko sinua pyrkiä kirkon ylimpien päätöksentekijöiden joukkoon?

Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi