Tiesitkö, että lapsi voi halutessaan tulla kirkossa kantamaan kolehtia tai vaikka jakamaan ehtoollista papin avustajana? Joensuun seurakunnan lasten ja koululaisten pappi Katri Vilén rohkaisee vanhempia tuomaan lapsia kirkkoon. – Kenenkään ei tarvitse luoda itselleen tai lapsilleen paineita siitä, kuinka kirkossa…
Pois toiminnallisuudesta, kohti lepoa
Kanttori Tiina Korhonen suosittelee Taizé-messua erityisesti ihmiselle, jonka kalenteri on ääriään myöten täynnä.
Sana – kynttilänpäivä
”Kasvoihin Herran katsokaa!” Virsi 340:2 Kun nuorena pappina tulin Enoon, tehtiin siitä paikallislehteen juttu. Toimittaja pyysi, että valokuvassa sytyttäisin kynttilöitä. Mietin, että tuollaisia kuvia on otettu aivan liikaa. Sama pyyntö on toistunut muutamia kertoja, viimeksi kesällä kun täytin pyöreitä vuosia.…
Päätöksentekoelimet järjestäytyivät
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2019-2020 valittiin Matti Ketonen Pielisensuun seurakunnasta.
Kirkon rakennusrahaston perustamista esitetään
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 22.1.2019 esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle Kiihtelysvaaran rakennusrahaston perustamista.
Joskus ja jouluna
Perusluterilaisten kirkossa käyntien määrää kuvataan usein otsikon ilmaisulla. Näin minäkin käyn, joskus ja jouluna. Arki on monesti kiireistä eikä minulla ole lapsuudesta asti muotoutunutta perinnettä kirkossa käynnille.
Kesätöitä haettavana
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä palkkaa liki 70 kesä- ja kausityöntekijää hauta- ja puistopalveluihin. Haettavana on pidempikestoisia kausitöitä täysi-ikäisille sekä lyhempiä työjaksoja 17 vuotta täyttäneille.
Kolumni: Uskonnonvapaus on perusoikeus
Vanha Ruotsin vallan aikainen hallitusmuoto ilmaisi, että uskonnollinen yksimielisyys oli lujan valtiovallan tärkein tuki. Muiden kuin luterilaisten uskonnonvapaus rajoittui lähinnä oikeuteen kääntyä luterilaisiksi tai muuttaa maasta. Nykyään uskonnonvapaus on jokaisen ihmisoikeus. Siihen kuuluu vapaus uskoa ja harjoittaa uskontoa sekä vapaus…
Uudet luottamushenkilöt aloittavat työnsä – neuvottelut käynnissä
Marraskuussa 2018 seurakunnan äänioikeutetut jäsenet valitsivat uudet luottamushenkilöt seurakuntien päätöksentekoelimiin. Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnissa luottamushenkilöt valittiin vaaleilla kuuden seurakunnan seurakuntaneuvostoihin ja yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Kontiolahdella vaaleilla valittiin jäsenet kirkkovaltuustoon.